torstai 3. elokuuta 2017

Perhon olutkoulutuksen esittelyä


Kaislan kabinetissa Olutkoulu Perho PRO esitteli olutkoulutussuunnitelmiaan blogisteille ja lehdistön edustajille. Äänessä eniten kouluttaja Sampo Järvi, mukana myös Perho PROn johtaja Tiina Lähteenoja-Niemelä. Sampo Järvihän on tuore Olutliiton kotiolutkilpailun voittaja ja ehtinyt hankkia monipuolista kokemusta alalta eri tehtävissä. Koulutus on pääasiassa suunniteltu ravintola-ammattilaisille, joten se ei itseäni erityisemmin kiinnostanut. Esikuvana on ollut amerikkalainen Cicerone-ohjelma ja tavoitteena mahdollisesti luoda jonkinlainen sertifiointisysteemi. Toinen esimerkkihän on brittiläinen beer sommelier -koulutus.

Tapahtuman mielenkiintoisin osuus oli erilaisten oluttarjoilutapojen demonstrointi. Yllättävimpänä heti kärkeen Bitburgerin pils kuuden minuutin ja 15 sekunnin kaadoilla. Hitaalla rakentamisella pilslasiin saadaan kestävä tiivis vaahto ja humalan aromit korostuvat. Asia ei itselleni uusi ollut, mutta en ole ennen päässyt vertaamaan näitä tarjoilutapoja. Suomessahan pitkää rakennusta harvemmin tapaa, Oulun Leskisessä takavuosina ainakin König Pilsener tehtiin niin. Toisessa esimerkissä maisteltiin Schneiderin NZ-humaloidun Meine Festweissen makua ilman hiivaa ja hiivalla. Tässä on siis uusi esimerkki vehnäoluesta, jonka hiivoja ei kannata heti kaataa mukaan. Hanatuotteenahan erottelu ei toimi.

Tutumpi tapaus oli tuoreen ja vanhan IPAn vertailu. Esimerkkeinä kesäkuussa Berliinissä tölkitetty Stone IPA ja vuoden vanha Great Divide Titan IPA. Ero oli totaalisen suuri tuoreen eduksi. Lopuksi vielä Nøgne Ø Imperial Aquavit Porter kylmästä ja lämpimästä lasista. Aiemmin kokeilematon 11-prosenttinen lievästi mausteinen täyteläinen porter, lämpimänä luonnollisesti monimuotoisempaa. Havainnollista esittelyä koulutuksen eduista, erittäin suositeltavaa varsinkin aloitteleville baariammattilaisille.

Ei kommentteja: