sunnuntai 2. syyskuuta 2018

SOPP Oulu 2018, lauantai




Uusi päivä, parempi mieli. Perjantain lentofiasko ja festivaalisession hyytyminen ruuhkaisuuteen ei enää harmittanut. Nyt ehdin paikalle heti avaamisajan jälkeen ja pääsin itselleni sopivampaan festivaalifiilikseen, eli siis naputtelemaan kännykkään olutarvioita kaikessa rauhassa. Sää edelleen hieno ja väkeä virtasi tasaisesti sisään. Avaukseen taas Sonnisaarta, uusi sour RhuBarbara, 5,1%. Raparperia siis ja punaherukkaa. Nyt on eilistä Sur Ruria tiukempi happamuus, raparperi tuntuu hyvin, ainakin kun sitä tietää odottaa. Tässä on yleisempääkin hedelmäisyyttä ja hyvä juotavuus happamuudesta huolimatta.

Hailuodon saksalaissetistä kokeilin Spezialia, eli siis täyteläistä lageria baijerilaiseen tyyliin, 5,3%. Maltaisuutta onkin, mutta myös bensiiniä ja lievästi makeutta. Todellakin jokin bensiiniin vertautuva sivumaku, josta en saa oikein otetta. Ehkä liikaa hiilihappoakin, en nyt oikein innostunut. Torstaina Oulussa ansaittua huomiota kerännyt dynaaminen duo Nikulainen & Välitalo olivat käsittääkseni suositelleet Kalevan Mösjöö Lageria. Sitäpä ei kuitenkaan ollutkaan tarjolla. Hämmentyneenä tiskillä en viitsinyt olla tilaamatta mitään ja tartuin Mellow Fellow -maitostoutiin. 5,5%, varsin makeaa, maltaista, ei oikein maitoista happamuutta, ei juuri paahteisuuttakaan. Ohut ja harmiton, mutta puhdas. 

Rovaniemen Lapin Panimon Saana on LPA, Lapland Pale Ale 5,5%, katajaa mukana. Samea kuparin väri, ohutta tunkkaista hedelmää, tämä ei innostanut. Ylikylän Rautakouraa luonnehdittiin brosyyrissä schwarzbieriksi, mutta kyseessä kuitenkin tummahko ale, 5,0%. Maltainen setti, ei kovin makeaa, puhdasta, pihkaa, kevyt hedelmäisyys. Ei kovin katkeraa, mutta ehkä paras toistaiseksi Ylikylän oluista. Ohuehko kuitenkin, täyteläisyys parantaisi kokonaisuutta. 

Malmgårdin Rye ESBissä kirkas ulkoasu. Maussa maltaista leipäisyyttä ja paljon hiilihappoa. Kevytkärryinen ruisbitter jäi pieneksi pettymykseksi. Tarkoitus oli vielä kokeilla Tornion ruis-IPAa, mutta se jäi epähuomiossa testaamatta. Pitkä kuuma kesä ja ehkä jo liian monta olutfestivaalipäivää takana. Joitakin mielenkiintoisia uutuuksia olisi vielä ollut jäljellä, mutta päätin päättää oman festivaalikesäni tähän.
Disclaimer: olen Sonnisaaren pienosakas.

3 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Älä Arde luovuta, vielä on kesää jäljellä, ensi vkonloppuna edessä cräfthäppeninki Päämaja- ja pahvikaljakaupungissa.

Ari Juntunen kirjoitti...

Craft Beer Weekend Mikkeli siis, juttelinkin tästä tapahtumasta Oulussa Mika Pippurin kanssa, kiintoisaa olisi, mutta nyt täytyy jättää väliin.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... Toimineeko kaupungin oma pahvimankeli juhlien suojelijana?