maanantai 4. marraskuuta 2019

Arvottomat - kuvauspaikat 1982 ja nyt






Mika Kaurismäen ohjaama ja Aki Kaurismäen kirjoittama Arvottomat vuodelta 1982 on road movie -genren suomalainen merkkiteos ja Suomen historiassa yleisesti hämmästyttävä teos. Se vangitsi juuri oikeaan aikaan suuren murroksen henkisessä, taloudellisessa, poliittisessa yms. ilmapiireissä. Markus Itkonen ja Matti Sunell ovat nyt koonneet valokuvanäyttelyn elokuvan kuvauspaikoista silloin ja nyt. Näyttely on esillä Sörnäisten rantatien varren massiivisen kerrostalon viidennessä kerroksessa, jossa toimii Elokuva-arkisto, nykyään jollain toisella nimellä, jonka aina unohdan. En ollut täällä ennen käynytkään, paikalla on mm. arkiston kirjasto, johon on syytä käydä perehtymässä paremmalla ajalla. 

Arvottomien kuvauspaikkoja on esitelty netissä aiemmin ja olen itsekin niitä ainakin Helsingissä bongannut, mm. kotikulmillani Vallilassa. Hauskoja kontrasteja ja massiivisia transformaatioita on tähän näyttelyyn löytynyt lisää, onneksi osa kuvauspaikoista on säilynytkin, mm. Kuopion kaupunginhotelli. Ilkka Sysilän kansssa käytiin kolmisen vuotta sitten Arvottomien loppukohtauksen kuvauspaikalla Pariisin Le Progrèsissa, jossa nautimme Hagströmin muistokaljat. 

Riemastuttavin uusi tieto näyttelystä tuli itselleni Kuhmon Vepsästä, jonka kyläkaupan edustalla on kuvattu yksi tuttu Arvottomien kohtaus. Tunnen Kainuun kohtuullisen hyvin, koska olen mm. asunut Kajaanin maalaiskunnassa, Kajaanissa, Paltamossa, Puolangalla, Vaalassa, Ristijärvellä, Kuhmossa, Hyrynsalmella ja Vuolijoella. Suomussalmella olen suorittanut ajokortin insinööriajon ja vannonut sotilasvalan. Kainuun kunnista jäljelle jää vain Arvottomistakin tuttu Sotkamo, jonka tunnen hyvin muuten vaan. Mutta Kuhmon Vepsässä en ole koskaan käynyt, se on Kuhmon ja Valtimon välisellä tiellä, jonne ei ole koskaan tullut asiaa. Tilanne on varmaan korjattava.

Ehkä suuremmankin näyttelyn Arvottomista olisi saanut, Vallilan ohella mm. Tampereelta, Siilinjärveltä ja Itä-Pasilasta olisi avainkohtauksia. Kotimatkalla pysähdyin vielä Hämeentiellä Baaribarin nykyisen vihreän ikkunan eteen. Siellä calvadosin kanssa tuli päivän salaatti, jonka talo tarjosi, koska baarimestarin olisi ollut palkattava mies vahtimaan Mannen maksuksi tarjoamaa takkia.

4 kommenttia:

Ilkka Sysilä kirjoitti...

TK-raportin viimeinen relatiivilause ansainnee täsmennyksen; talo tarjosi calvadosin, jonka kyljessä toki tuli päivän salaatti.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

... Tuohon Mannen Calvadostilaukseen liittyy hänen ja baarimestari Mitjan välinen naseva pohdinta kytkykaupan ja alkoholin velaksi myynnin laillisuudesta.

Ari Juntunen kirjoitti...

Baarimestari oli Vasili. Mitja taas Hagströmin apulaisista ammattitaitoisempi.

Ilkka Sysilä kirjoitti...

Saakeli vieköön, alan tulla vanhaksi.