sunnuntai 31. elokuuta 2025

Aston Villa - Crystal Palace 0-3

 Villan maalissa ei nyt Emiliano Martínezia, jonka huhutaan siirtyvän Manchester Unitediin. Villa alussa aktiivisempi, mutta Palace yllättäen iski 19. minuutilla. Sentteri Mateta syötti Kamadalle boksiin, Villa-vahti Bizot liukui nurin ja pallo pilkulle. Mateta veti varmasti alanurkkaan. Mikään älyn jättiläinen Mateta ei näyttänyt olevan, koska otti keltaisen tuuletusvaiheessa potkaisemalla kulmalipun irti. Villa tuntui hyytyvän, ei kovin hyviä tasoitustilanteita. Itse asiassa Palace oli lähempänä tehdä toisen, kun Sarr puski avopaikasta yli. 41. minuutilla Englannin maajoukkuesentteri Watkins pääsi läpi, mutta Palacen maalivahti Henderson torjui päällään. Villa haki luonnollisesti tasoitusta intensiivisesti tauon jälkeen, mutta kunnon mahdollisuuksia ei kuitenkaan avautunut. Henderson torjui Tielemansin kaukovedon ja Rogersin alanurkkalaukauksen. 68. minuutilla yllätys vastoin pelin hallintaa. Ehkä Liverpooliin siirtyvä Palacen topparikapteeni Marc Guéhi riisti omalla puoliskolla pallon, kuljetti hyökkäykseen ja sai takaisin 16:n rajalle, tyylikäs kaarilaukaus takanurkkaan yllätti Bizotin. 10 minuuttia myöhemmin Palacella pitkä rajaheitto, ohjaus takakulmalle, josta Sarr pukkasi vapaasti verkkoon. Paperilla vahvemmalta Villalta ihmeellinen romahdus tähtensä Ezen menettäneelle Palacelle. Villa antautui, katsojat poistuivat hyvissä ajoin ja Unai Emeryn päivät Birminghamissa alkavat olla luetut.  

Liverpool - Arsenal 1-0

 Anfieldillä Ødegaard penkillä ja Saka kokonaan poissa loukkaantuneista, uusi hankinta Eze myös aloitti penkiltä. Tarkkaa peliä koko avauspuolisko, Arsenalin toppari Saliba loukkaantui jo 5. minuutilla. Tasaistakin pelin oli, parhaita tilanteita ehkä Arsenalin nigerialaistaustaisella Maduekella, todella nopeita juoksuja. 22. minuutilla terävä vetokin, mutta Alisson torjui. 34. minuutilla Arsenalin espanjalaisvahti Rayalta karmea harhasyöttö van Dijkille, joka ei kuitenkaan pystynyt rankaisemaan. Vielä ennen taukoa Ekitike ja Wirtz näyttivät menevän keskeltä läpi, mutta tilanne kuivahti. Tasaista tauon jälkeenkin, mutta tunnin kohdalla Liverpool otti aloitteen. Virgil van Dijk avasi pitkällä maasyötöllä Wirtzille tekopaikan, josta Ekitike sai pallon maaliinkin, mutta oli paitsioasemassa. 70. minuutilla Arsenal otti Ødegaardin ja Ezen sisään, mutta ei auttanut. 83. minuutilla vapaapotku Liverpoolille keskeltä 25 metristä. Dominik Szoboszlai veti hirmuisen vedon tolpan kautta sisään. Ottelun ratkaisu oli siinä, vaikka Arsenal yrittikin yliajalla aktiivisesti tasoitusta. Ehkä Arsenalin asenne oli liian passiivinen, kovemmalla yrityksellä tilanteita olisi syntynyt aiemminkin. 

Brighton - Manchester CIty 2-1

 Cityllä etelärannikolla avauksessa Rodri ja topparina uzbekki Xusanov. Tasaisen alun jälkeen City loi selvästi enemmän tilanteita. 10. minuutilla Haaland läpi, heikko laukaus. Isäntien japanilainen Mitoma pääsi jatkossa myös läpiajoon, vähän ohi. Babb ja Reijnders rakensivat Haalandille uuden tilaisuuden, nyt meni ohi. 25. minuutilla maali oli jo lähellä, algerialaispakki Aït-Nouri keskitti, Haaland puski ja maalivahti Verbruggen pelasti vaivoin vierasjohdon. 34. minuutilla sitten tulosta, Marmoush syötti boksissa Haalandin vapaaksi, norjalainen survoi sisään. Yliajalla Brightonilla oli vielä puolittainen tilanne, mutta tehottomuus jatkui. City säilytti otteensa noin tunnin kohdalle asti, norjalainen Bobb väläytteli taitojaan. Mutta sitten 39-vuotias Leeds-kasvatti James Milner sisään ja asetelma kääntyi. Ensin gambialainen Yankuba Minteh ampui, Trafford torjui. Sitten Cityn lusitaanipakki Matheus Nunes teki käsivirheen, josta Milner rankaisi pilkulta tarkasti alanurkkaan. 72. minuutilla vielä Mintehiltä hieno soolosuoritus, mutta veto ohi. Brighton jatkoi aktiivisempana loppuun asti. Johtomaali oli jo lähellä kulmapotkun jälkitilanteesta, Trafford venytti yhdellä kädellä pelastuksen. Lopulta palkinto 89. minuutilla, saksalainen vaihtomies Brajan Gruda harhautteli Cityn puolustuksen perusteellisesti ennen häkkilaukaustaan. City ei pitkällä lisäajalla saanut mitään aikaan. Cityn selittämätön lama tuntuu vain jatkuvan.   

Leeds - Newcastle 0-0

 Sadetta Penniinien toisellakin puolella Elland Roadilla. Arsenal-romahduksen jälkeen Leeds yritti palauttaa itsetuntonsa, Piroe nyt penkillä ja sentterinä Nmecha. Newcastlen uusi saksalaishankinta Nick Woltemade istui katsomossa. Leedsin saksalainen Anton Stach yritti 9. minuutilla kaukaa vapaapotkusta, ohi meni. Vartin kohdalla Newcastlen Osulalla tilanne, mutta yritys hyytyi puolustajiin. Tempo tuntui hiipuvan ennen taukoa, Lucas Perri Leedsin maalissa pelasti Jacob Murphyn laukauksen. Suhteellisen vaisuna matsi jatkui, Gnonto loi tekopaikan Boglelle, mutta yli meni. 74. minuutilla Calvert-Lewinilla puolittainen tilanne, mutta ei saanut kiinni Harrisonin keskitystä. Varsin vähän dramatiikkaa tylsähkössä pelissä, oli hieman vaikeuksia pysyä hereilläkin. Molemmat joukkueet heikkoja hyökkäyspelissään.  

Manchester United - Burnley 3-2

 Sadetta Old Traffordilla, kriisijoukkue ManU:lla vastassa piskuinen Lancashiren nousijaryhmä. Sekava alku pelillä, vartin kohdalla kotijoukkueen uudella hyökkääjällä Mbeumolla pari laukausta, toisen maalivahti pelasti, toinen ohi. Heti perään vieraiden Kyle Walker repi Mason Mountin nurin, tuomari ositti pilkkua, mutta VAR muutti tuomion. Johtomaali isännille syntyi 27. minuutilla Bruno Fernandesin vapaapotkun jälkitilanteesta, oma maali. Tauon jälkeen Burnley piristyi ja tasoitus saatiinkin aikaan 55. minuutilla Unitedin hirveän puolustusmokan seurauksena, Lyle Foster viimeistelijänä luukulta. Mbeumo kuittasi heti perään läheltä maalia Dalotin syötöstä. Burnley ei antanut periksi, ensiksi syntyi VARin vahvistama paitsiomaali. 66. minuutilla oikea tasoitus Kyle Walkerin pitkän heiton jälkeen, maalintekijänä Jaidon Anthony. Peliin tuli vielä lisää tempoa ja isäntien Joshua Zirkzee veti vähän ohi ja jatkossa Šeškon pusku yli. Burnley näytti vievän pisteen kotiin, mutta yliajalla typerää paidassa roikkumista. Pallo pilkulle ja tällä kertaa Bruno Fernandes veti varmasti alanurkkaan. Ehkä United vielä kerää itsensä, mutta ei tämäkään esitys kovin vakuuttava ollut. 

CoolHead Infinite Haze V10






Täydellinen ajoitus palatessa Kemiönsaarelta. Kävelin Pasilan asemalta Konepajalle, jossa Jimi juuri avasi Olarin Panimon taproomia. Kesän päättäjäistunnelmissa pienimuotoinen festivaali, jossa vieraina Temperance, Tuju ja CoolHead. Temperancen ja Tujun oluita olin maistellut jo ennenkin, mutta CoolHeadilta kokeilin kymmenettä heiziversiota. Itselläni jäänyt nyt useampi väliin, edellinen oli V4. Nyt tripla-IPAn vahvuus 10,0 %, Idaho 7, Motueka ja Nelson Sauvin. Samea ja vaalea, kirpeä tuoksu. Jokin epämääräinen sivumaku, ikävä kyllä. Makeaa ja karkeaa, ei katkeroa. Selvä pettymys jälleen kerran Viikistä. Olarin Panimo Konepaja, 30.8.2025.

Hagström Källarbierin keittoreissu




























Viime keväänä tapahtui elämänmuutoksia. Huhtikuun alussa lopetin IT-alan ansiotyöt 41 vuoden uran jälkeen. Viikkoa myöhemmin työelämäni ehkä merkittävin esihenkilö ja Suomen Sotahistoriallisen Seuran "nuorisojaoston" puheenjohtaja kuoli. Pääsiäisenä sitten toinenkin vanhemmistani muutti hoivakotiin eli he eivät enää tarvitse tukeani aiempaan tapaan. Toukokuun lopulla teimme Hagström Back to Back -oluen, joka käytännössä on täydellinen olut niiltä ominaisuuksiltaan, joita oluessa eniten arvostan. Kuten Olutkoira tarkkanäköisesti huomioi, se olisi ollut sovelias Hagström-hankkeen viimeiseksi olueksi. 


Mutta ei Hagström-kiertolaisuutta malta lopettaa, kun se on niin hauskaa. Meillä on Kimitollekin Jonas Sahlbergin pysyväiskutsu saapua keittämään joka vuosi loppukesästä. Niinpä saavuimme perjantaiaamuna Salon asemalle kolmannen kerran samoissa merkeissä. Baltic Porter ja Wee Heavy onnistuivat erinomaisesti ja vieraanvaraisuus on ollut ylitsevuotavaa. Tällä kertaa päätimme tehdä vaaleamman ja kevyemmän oluen ja tyylivalinnaksi tuli saksalaistyyppinen suodattamaton lager eli kellerbier. Ungespundet, zwickel, zwickl, zoigl, eri panimoilla eri puolella saksankielistä aluetta on erilaisia nimityksiä eri variaatioista tyylille, joka hieman pakeneekin tarkkaa määritelmää. Nimeksi valikoitui ruotsinkielinen Källarbier, kun ollaan vahvasti ruotsinkielisellä alueella. 


Jonas ehdotti, että tällä kertaa käytettäisiin keittomäskäystä. Innostuimme tästä kovin, koska tätä perinteistä saksalaista menetelmää ei ole ennen Hagström-oluissa käytetty. Kellerbieriin se sopisi erinomaisesti tuomaan syvyyttä ja täyteläisyyttä maltaisuuteen. Automatkalla Salosta Kemiönsaarelle Jonas kertoi kokeilleensa keittomäskäystä vasta kahdesti ja molemmilla kerroilla on ollut jonkinlaisia yllättäviä ongelmia. Kylmä hiki alkoi kohota, mutta eihän näitä oluita ole ennenkään tehty ilman jännitteitä tai riskejä. Saavuttuamme panimolle mäskäys oli jo käynnissä Michael Hardmanin valvonnassa. 


Kaikki näytti menevän hyvin ja lopulta Källarbieriä keittomäskättiin kahdesti, kun kerran tähän ruvettiin. Tulossa on noin 6,5 -prosenttinen lager, eli Hagströmin tyyliin hieman normia vahvempi, yleensähän tyylin frankenilaiset klassikot ovat noin viisprosenttisia kuten St. Georgen Keller Bier. Herkules-humalalla katkeruus nostettiin noin 80 IBUun. Kellerbiereissä voi olla tuntuvaa katkeruutta, mutta tämä Hagström-twisti on toki täysin normien yläpuolella. Aromihumaliksi valittiin kolme modernia saksalaista lajiketta, Mandarina Bavaria, Tango ja Ariana. Niillä tavoiteltiin kevyesti hedelmäisiä, yrttisiä ja pihkaisia vivahteita. Keittomäskäys luonnollisesti hieman pidensi valmistusaikaa, mutta arvioitua nopeammin vierre saatiin tankkiin. 


Maistelimme luonnollisesti panemisen ohessa Kimiton viimeisimpiä tuotteita. 5,6 -prosenttinen brown ale oli kuiva, leipäinen ja hieman lakritsa/salmiakkimaisen mausteinen, oikein näppärä. Oktoberfest oli vielä vähän vaiheessa, mutta cold IPA / india pale lager oli mukavan katkera. Valamon kanssa tehty dubbel ei omia suosikkityylejäni ole, mutta kyllä sekin maistui. Vuosi sitten tehtyä Hagström Wee Heavya oli vielä pullossa jäljellä, ei samanlaista strong bitteriä kuin tuoreena, mutta oikein mielenkiintoista edelleen, katkeruus vaihtunut erityyppiseksi. Varsinaisena yllätyksenä Jonas kaivoi kaapista puolitoista vuotta sitten keitetyn Hagström Baltic Porter -pulloversion. Paahteinen, hedelmäinen ja katkera tumma lager oli edelleen hienossa iskussa, hedelmäisyys nyt kuivattujen hedelmien kaltainen. 


Tälläkin kertaa jäimme Kemiönsaarelle yöksi ja majoitusratkaisuna nyt Västanfjärdin kirkonmäellä sijaitseva Tallitonttu-niminen bed & breakfast -paikka. Sateisessa illassa emme päässeet grillaamaan, mutta Jonas valmisti sisätiloissa chorizosta ja porsaan sisäfileistä maistuvan ja runsaan illallisen, kastikkeet 15-vuotiaan Linus Sahlbergin käsialaa. Kävimme saunassakin ja nukuimme makeasti ennen ravitsevaa aamiaista.

torstai 28. elokuuta 2025

Olari Dr. Brud1



Uutta growleria taas Olarilla, 5,7 %, sessio-IPAa, Bru-1 ja uusi tuttavuushumala Dr. Rudi. Sameaa ja vaaleaa. Tuoksussa jopa sitruunaa. Raikasta sitruksista makua. Trooppisia hedelmiä. Ei nyt kovempaa katkeruutta. Pehmeää ja miellyttävää.


Noel tarjoili uutta gosea käymistankista. Hyvin raikas tuoksu. Hyvin hapanta, ei kovin suolaista. Raikasta kyllä. Seljankukkaa mukana. En ole tyylin ihailijoita, mutta toimii näin, ilman marjoja tai hedelmiä. Olarin Panimo Konepaja, 28.8.2025.

À La Dérive Boathouse #5



Toinen heizi näyte Gatineausta. 6,8 %. Strata, Amarillo, Belma. Sameaa ja vaaleaa. Kuivaa ja hedelmäistä. Ananasta ja melonia. Tässäkin katkeruutta hyvin. Ei voi mitään, Kanada kyllä jyrää totaalisesti. Pehmeyttä ja raikkautta on, ei mitään harha-askelia. Oluthuone Haka, 28.8.2025.

À La Dérive Jardin Secret



Hakassa taas nippu uutuuksia. Gatineaun kakkospanimolta (?) heiziä, 6,5 %. Vaaleaa ja sameaa. Ananasta ja mangoa tuoksussa. Pehmeää hedelmäisyyttä. Kuiva runko, jopa hieman katkeruutta. Yllättävän raikasta tavaraa rahdattu Kanadasta. Pöytäseurue löysi jopa hopburniä. Mutta ryhdikästä kamaa ilman muuta. Oluthuone Haka, 28.8.2025.

Sante Adairius Spots And Dots


Tällä erää viimeinen Adairius. 7,0 %, sinkkuna Nelson Sauvin. Ei täysin sameaa. Kuivaa, aika paljon hiilihappoa. Sitrusta, ihan miellyttävää. Jälkimaku nytkin hintelää. Kyllä Animal Dance Party jäi parhaaksi. Juova, 28.8.2025.


Sante Adairius Animal Dance Party



Nyt selvästi (sic!) sameaa tavaraa Santa Cruzin liepeiltä, 6,8 %, Citra, Nelson Sauvin, Galaxy. Nyt on kunnolla sitrustuoksua. Pehmeää mehuisuutta, appelsiinia ja ananasta. Hedelmäosasto siis kunnossa, mutta peräkärry on nyt jätetty kytkemättä. Juova, 28.8.2025.

Sante Adairius Tomorrow, Today



Toinen näyte Capitolan rantakylän panimolta. 7,4 %, Simcoe, Citra, Mosaic. Aika samanlainen ulkonäkö kuin edellisessä. Aika hillitty tuoksu tässäkin, nyt hieman hedelmäistä happamuutta. Kuivaa ja mallasvoittoista tämäkin. Ehkä hieman enemmän hedelmää, vähemmän katkeruutta. Nytkin kyllä jälkimakua on. Juova, 28.8.2025.


Sante Adairius Prism Schism



Kalifornian rannikolta tap takeover Juovassa. 7,0 %, sinkkuhumalana Mosaic. Samea, mutta ei neipaisen samea. Tuoksu melko neutraali. Kuiva ja maltainen maku, lievästi katkeruutta, mutta hedelmäisyys heikompaa. Katkeruus tosiaan yllättävänkin runsasta. Juova, 28.8.2025.

Salama Branta Bavaria








SalamaNationissa haalari-ihmisten vyöryjä toistensa perään, mutta sain livautettua omankin tilaukseni sekaan. Uutta Märzeniä Keravalta, 5,8 %. Vähän utua ruskeassa oluessa. Maltainen, täyteläinen, varsin makea, ei paljoa jälkimakua. Join myös Salaman Death of Barbien, mutta sosiaalinen tilanne tiivistyi niin tiheäksi etten siitä ehtinyt muistiinpanoja tehdä. Seuraavaksi kirjapiirin kokoukseen Karl Johan -ravintolaan, jossa join Fuller's ESBiä. Kokouksen päälle päädyin vielä viereisen Torni-hotellin yläkertaan Ateljee Bariin, josta myös muutama valokuva. Kronenbourg Blanc taisi maksaa noin 13 euroa. SalamaNation, 27.8.2025.