Sahdin SM-kisat 2025

Sahdin SM-kisoista olen vuosien varrella kuullut paljon hyvää. Vaikka en suuri sahtifani olekaan, niin pitkään on ollut mielessä vierailu tässä osittain hämmentävässäkin tapahtumassa. Usein tapahtuma on ollut niin syrjäisessä skutsissa, että julkisilla osallistuminen on ollut vaikeaa jos ei mahdotonta. Sitten kun se on ollut sopivammassa paikassa, on tullut jotain esteitä. Vuosi sitten Antti Räty tarjoutui kuskiksi tämänvuotiseen tapahtumaan Lahdessa. Sinne olisi nyt jotenkin päässyt juna/bussiyhdistelmälläkin ja Suomen Olutseuran järjestämällä bussilla. Oma kuski tietysti vielä joustavampi ratkaisu ja Antn tarjous pysyi voimassa vuoden ajan. Mukaan saatiin vielä Janne Keskisarja, jolla oli tosin vatsa sekaisin jo ennen tapahtumaa. Joidenkin mielestähän sahti pistää vatsan kovemmille kierroksille, mutta itse en ole sellaista koskaan kokenut. 

Saavuimme Jokimaan raviradan parkkipaikalle liian aikaisin, kun aikataulusta turistiyleisön kannalta ei oikein ollut selvyyttä. Satuin bongaamaan 1970-luvun tähtiravurin Charme Asserdalin hautapaikan radan päärakennuksen edessä. Kahvitauon jälkeen painuimme parkkipaikalle, kun siellä jo joillakin näytti olevan lasi kädessä. SM-kisojen sahdithan ovat tavallaan kotioluita, ei kaupallisia tuotteita. Niinpä niitä ei voi myydä, mutta maistiaisia voi tarjota vieraille ilmaiseksi. Itse kilpailu käytiin veren maku suussa raviratakatsomon sisätiloissa, 54 kilpailijaa, yhtä monta tuomaria. Kilpailun johtajana modernin sahdin "isä" Pekka Kääriäinen ja päätuomarina Olutliiton puheenjohtaja yms. Anikó Lehtinen. Turistin kannalta kilpailussa ei ole erityistä nähtävää, koko homman pointti on parkkipaikan maistelusetappi vähän jenkkibarbecue tailgate -tyyliin. 

Ensikertalaisena ujostelin vähän ennen kuin sain homman käyntiin. Ensimmäisenä rohkenin lähestyä Luhangan tiskiä, jota koristi upea juliste. Sieltähän nestettä todellakin Zinc-lasiini sain, vaaleahkoa ja makeaa, oikein perinteistä ja puhdasoppista tavaraa. Seuraavaksi päädyin pääkaupunkiseudun Sahtipäiden camperin kylkeen. Parkkipaikalla ei vielä ollut tungosta, mutta myöhemmin paikka täyttyi busseista, matkailuautoista ja ihan tavallisista sedaneistakin. Sahtipäiden Kauniais-pöntössä oli tummaa ja vahvaa tavaraa, jopa 12,0%. Sahdin vaihteluvälinähän pidetäänkin 6,0 -12,0 %. Kevyempi tavara ei ole sahtia. Kauniaisten sahti oli todella mausteista, lakritsaa ja salmiakkia. Ei siis todellakaan mitään heinäntekovirvoketta. Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, niin tässä kohtaa tapahtumaa käväisimme Antin ja Jannen kanssa tsekkaamassa Ant Brew'n panimobaarin tarjonnan.

Palattuamme runsaan tunnin kuluttua homma oli päässyt kunnolla vauhtiin. Kaikki kilpailijat olivat näytteensä luovuttaneet ja sahti virtasi nyt vapaasti parkkipaikalla. Maistiaisia tuli kiskottua tasaiseen tahtiin. Tarjoiluastioita ja -tapoja oli monenlaisia. Joko isännät kaatoivat tai itse pääsi annostelemaan. Sain etukäteen vinkin ottaa mukaan pieni lasi, koska suureen astiaan helposti kaadetaan liikaa juotavaa. Ja eihän täällä ollut mitään paikkaa kaataa juomaa pois. Ja suurta tuhlaustahan sellainen olisikin. Mitään maistelumuistiinpanoja en ehtinyt kirjata ja vaikeaa se olisi ollutkin seisten lasi kädessä. Istumapaikkoja turisteille ei oikeastaan ollut tarjolla kuin muutamilla isommilla tiskeillä. Niinpä merkkasin muistiin vain sen, miltä paikkakunnalta sahtia join. Ennen taukoa siis Luhanka ja Kauniainen, sitten Kuhmoinen, Turenki, Luopioinen, Turku, Jämijärvi, Hauho, Porvoo, Nokia, Sevettijärvi, Padasjoki, Kalajoki, Isojoki, Hämeenkyrö, Rauma ja Lammi.

Klassisia sahtipitäjiä siis, vaikka esimerkiksi Itä-Hämeen perinteiset Sysmän, Hartolan ja Joutsan onnistuinkin missaamaan. Yllättäviäkin kohtaamisia, kuten Turku, Sevettijärvi ja Kalajoki. Ainakin Jämijärven ja Padasjoen sahdit olivat erinomaisia. Kävin Antin kanssa syömässä myöhäisen lounaan raviradan ravintolassa jossain välissä. Paikalle saapui Timo Alanenkin, jonka vinkistä tsekkasin legendaarisen Viherojan suvun sahdit. Olavi Viheroja siis Hämeenkyröstä ja hänen tyttärensä Tuula Viheroja, joka kilpaili Rauman tiimissä. Viime vuonna Tuula voitti koko skaban ja aiempi voittaja Olavi oli kolmas. Molempien sahdit olivatkin session parasta tasoa. 

17 sahtia riitti minulle ja oli aika vapauttaa kuivin suin kärvistellyt Antti paluumatkalle. Janne ehti maistella käsittääkseni huomattavasti enemmän ja sahti kiinteytti vatsankin. Emme siis jääneet odottamaan kilpailun tuloksia, jotka julkistettin klo 17:30. Mukaan lähti Timokin, joka halusi maistaa Olarin Panimolla Hagström Back to Backin. 

Tunnelma oli mainio, mutta hieman hämmästytti yleisön vähäinen määrä. Sää oli ihanteellinen, ennustettua sadetta ei tullut ollenkaan ja aurinkokin pysyi pääosin pilvien takana. Ilmaista alkoholijuomaa tarjolla ja vieressä kuitenkin 100 000 asukkaan kaupunki. Vieläpä Lahden tapainen kaupunki. Seuraavan vuoden kisat ilmeisesti hankalammassa paikassa Padasjoella, kiinnostaisi kyllä kokea tämä uudelleenkin. Tulokset kuulimme siis vasta jälkeenpäin ja voittajaksi päätyi Hollolan Kari Sipilä, jo toisen kerran. Ehkä sukua kaupallisen sahtipanimon Hollolan Hirven Ilkka Sipilälle. Hollolan sahtia en onnistunut maistamaan, itse asiassa en yhdenkään finalistin (Pori, Toivakka, Lahti, Hattula, Hartola) juomaa. Taso oli siis todella kova.