Matti Kassila: Tähdet kertovat, Komisario Palmu

Kolmaskin tarina käynnistyy hyvin Tähtitorninmäeltä, mutta tällä kertaa ote kirpoaa aika lailla ja meininki löystyy pahasti. Tunnelmaa on ajankohtaistettu 60-luvun alun lättähattukuvioihin, mutta teennäistä ja väsähtänyttä on. Pahiten metsään menee Helge Heralan natsiupseerikarikatyyri. Silti viihdyttävää elokuvaa ja ajankuva Helsingistä on mainio. Elina Salo ei enää mukana, mutta Pentti Siimes ja Kassilan vaimo Aino Mantsas heittävät taas roolit. Palmun, Virran ja Kokin herjoja jakeleva dialogi pelastaa vielä paljon.

Matti Kassila: Kaasua, Komisario Palmu

Toinen Palmu rullaa samalla tasolla, rivakkaliikkeisemmin ja humoristisemmin. Joukkueessa muutama heikompi lenkki ehkä nyt mukana, mutta tähtien suoritus on sitäkin kirkkaampi. Risto Mäkelän muotoilema Paratiisiseurakunnan saarnaaja P. Mustapää on aivan uskomaton. Henkilön etukirjain on siis todellakin P, kuten Martti Haavion runoilijanimessä, jonka Haavio otti Tallinnan Mustapäiden talon mukaan. Elokuvan legendaarisin kohta on varmaan Hiljaisten seiväshyppääjien kerho, jossa asianajaja Lanne kertoo viettäneensä iltaa ennen murhahetkeä. Varieteetanssija Iiri Salmia/Irina Saljenko vaikuttaa venäläiseltä, mutta syntynyt passin mukaan omituisesti vasta 15 vuotta Neuvostoliitolle kuuluneessa Viipurissa.

Matti Kassila: Komisario Palmun erehdys

Palmu-elokuvia pidettiin pitkään mitättöminä viihdepläjäyksinä, mutta nyt niiden maine on pilvissä, äskeisessä äänestyksessä kotimaisista elokuvista tämä sarjan ensimmäinen oli kakkonen heti Laineen Tuntemattoman jälkeen. Itsekin katsoin näitä monta kertaa hieman hajamielisen huvittuneena, mutta aina mielelläni. Harvinaisen hyvin tässä kaikki toimii. Minun makuuni tarina on hieman liian perinteinen brittiläinen murha-arvoitus, mutta kieltämättä näppärä. Takautumia täynnä oleva rakenne on poikkeuksellisen elokuvallinen Suomessa. Kaikki sivuosien näyttelijätkin erinomaisia. Senaatintorin ja Eiran kulmat hahmottuvat lyhyesti, mutta muistettavasti. Elina Pohjanpäätä ja Elina Saloa ihanampia naisia on hyvin vaikea kuvitella. Leo Jokelan suoritus, kruununa Tummat silmät –soolo Kämpin pitkän lounaan päätteeksi, ei ole tästä maailmasta. Lounaalla juodaan mm. Pyynikin Tähti-olutta, Tampereen Koskipanimohan on nyttemmin elvyttänyt tuotteen.

Huvila Siideri

Kellertävä, öljymäinen, kuivahko, kylmä, märkä. Ehkä ohimenevä häivähdys happamuutta. Makeutta tulee mukaan, perusmaku on jo limonadimainen. Jälkimakua ei ole. Ehkä lämpimämpänä tästä olisi jotain löytynyt. Jotenkin harmittaa, ettei ymmärrä tämän päälle. En tykkää omenistakaan, ehkä johtuu siitä. Oluthuone Leskinen, 29.6.2007.

Bernd Schuster

Real Madridilta tulee raikas kannanotto tylyn yksisilmäiseen tulos tai ulos –ajatteluun. Tärkeintä ei ole voitto vaan voittaminen tyylillä. Mestaruus tuli, mutta ei tarpeeksi hyvännäköisellä pelillä, joten eikun kenkää valmentaja Fabio Capellolle. Eikä tämä ole Madridissa mitään uutta. Tulee mieleen ainakin saksalainen Jupp Heynckes, joka otti Madridille Mestareiden liigan voiton 1998 ja sai potkut palkkioksi.

Nyt näyttää, että Madridin valmentajaksi tulee taas saksalainen, Bernd Schuster. Schuster on vanha suosikkini, EM-kisoissa 1980 hän pelasi yhtä hallitsevasti kuin Günter Netzer 1970-luvulla. Oikeastaan Schuster oli Länsi-Saksan jalkapallon ainoa valopilkku 80-luvulla, mutta maajoukkueessa ura käytännössä loppui heti noihin EM-kisoihin. Eikä asiaa helpottanut Bilbaon teurastajan Andoni Goikoetxean 1981 särkemä polvi. Schuster oli sen verran kulmikas persoona, ettei koskaan pelannut MM-kisoissa, ei mahtunut yhdenkään valmentajan palapeliin. Managerivaimokaan ei ollut erityisen diplomaattinen. Valmentajana ilmeisesti rauhoittunut vähän ja tulosta on syntynyt.

Alexandro Jodorowsky: El Topo

Kuuluisa midnight movie, 70-luvun alun groteski kulttielokuva, John Lennonin suosikkileffa. En ole tämän tyylisuunnan ihailija, mutta tämä pääsi katselujonon keulille Calexicon lähestyvän Joensuu-keikan takia. Calexico nimittäin näytti El Topoa Dublinin keikkansa taustalla 2000. Tai niin ainakin luulin, nyt elokuvan nähneenä en ole enää niin varma, saattoi olla jokin muukin elokuva, vaikka joku tuntematon spagettiwestern.

Pelkkänä elokuvana El Topo ei ainakaan vakuuta, sensaatiohakuisuutta ja tekotaiteellisuutta. Aikanaan varmaan shokeeraava ja pahennusta herättävä. Nyt kun kaikki on nähty, vaikutus on laimea, vastenmielinen ja pitkästyttävä. Jotkut visuaaliset sommitelmat ovat komeita, Jodorowskyhän tunnetaan nykyään paremmin sarjakuvan tekijänä. Loistava kirkas DVD-kopio.

John Farrow: Plunder of the Sun

John Waynen Batjac-yhtiön 50-luvun elokuvat ovat pitkään olleet pois jakelusta oikeusjuttujen takia. Tämä on ensimmäinen näkemäni, ei mikään suuri menetys. Monet film noirit sijoittuivat latinalaiseen Amerikkaan, tässä liikutaan Havannassa ja Meksikon Oaxacassa. Glenn Ford kertoo konsulille takautumana intiaaniaarteen väkivaltaisen etsintätarinan. Tunnelmassa vähän Travenin/Hustonin Sierra Madren aarretta ja Fordin omaa Gildaa, mutta sivuroolinäyttelijät kevyttä tasoa eikä ohjauskaan nosta juttua lentoon. Harmittavan rutiinimainen lopputulos.

Elokuva perustuu David Dodgen romaaniin, kuten myös kovin erilainen Hitchcockin To Catch a Thief. Australialaisen Farrow'n muista ohjauksista tämä muistuttaa ehkä eniten Mitchum-tarinaa His Kind of Woman, mutta ei ole samaa tasoa.

Jacques Tourneur: I Walked With a Zombie

Val Lewtonin tuottaman kauhusarjan maineikkain teos pitää edelleen pintansa. Vain 68 minuuttia, mutta kaikenlaista saadaan mahtumaan. Liikkeelle lähdetään Ottawan lumisateesta, mutta leffa tapahtuu Karibialla, kuvitteellisella St. Sebastianin saarella lähellä Antiguaa. Elokuvassa on kertojaääni, ns. sisäinen monologi, tämä tehokeino on aina miellyttänyt minua. Vahva noir-tunnelma, varsinkin alussa, valo siivilöityy sälekaihtimien välistä. Toinen käsikirjoittaja on Curt (oik. Kurt) Siodmak, noir-ikoni Robertin pikkuveli. Todella mieleenpainuvia calypso-lauluja, esittäjänä Sir Lancelot (mukana myös Curse of the Cat Peoplessa). Juoni on suora variaatio Brontën Jane Eyresta, eli Kotiopettajattaren romaanista.

Onkohan tämä edes kauhuelokuva? Zombie-hahmoja liikkuu ja on vähän voodootakin, mutta yliluonnolliset ainekset voi selittää ns. luonnollisestikin. Frances Deen näyttelemä päähenkilö on yllättävän voimakas ja itsenäinen naishahmo Hollywoodissa 1943. Jos Out of the Past on ohjaaja-Tourneurin bravuuri, niin ei tämä jää paljoa siitä, unenomainen runollisen hypnoottinen kohtaus seuraa toistaan. Tämä elokuva on ainutlaatuinen, ei muistuta mitään toista teosta.

St. Germain Page 24 Blanche

Witbier Pohjois-Ranskasta läheltä jalkapallokaupunki Lensiä, uudehko panimo Ranskan parhaalla olutseudulla. Samea hiivainen suodattamaton, tyylilajiin suhteutettuna melko kevyesti maustettu. Tämän tyylisuunnan oluet on minusta melko tylsiä, tuskinpa tämäkään kauaa Suomen markkinoilla pysyy.

Mika Kaurismäki: Arvottomat

Arvottomat on minun sukupolven kotimainen avainleffa. Näin sen ensi-iltaviikolla 18.10.1982, pahimpana filmihulluaikana, samana iltana pohjustin sitä Kenji Mizoguchin Ugetsu monogatarilla ja Billy Wilderin Lost Weekendillä, kaikki teatterissa. Arvottomat oli silloin ensimmäinen suomalainen elokuva, johon saattoi samaistua, jossa oli samaa henkeä kuin omassa kokemuspiirissä. Raikas tuulahdus, suljettu Kekkos-Suomi oli muuttumassa kansainvälisemmäksi ja avoimemmaksi.

Elokuva ei tuntunut miltään mestariteokselta, eikä tunnu vieläkään, mutta sen arvo ja nautittavuus tuntuu vain lisääntyvän. Leffa onnistui vangitsemaan hämmästyttävän paljon senhetkisiä miljöitä ja tunnelmia, lankapuhelinten ajan. Se on nyt lähes historiallinen dokumentti, kun niin paljon on 25 vuodessa muuttunut. Baareissa on jopa calvadosta. Lopun leikkaus Sotkamosta Pariisiin säväyttää vieläkin ja kiteyttää koko jutun.

Gunther v. Fritsch & Robert Wise: The Curse of the Cat People

Tämä on jo seitsemäs Val Lewtonin kauhusarjassa, mutta Yleisradion esittämisjärjestystä voi puolustella. Kyseessä löyhä jatko-osa Cat Peoplelle, lähes samat tekijät ja samat näyttelijät, mutta huomattavan erilainen ja vaatimattomampi elokuva. Oikeastaan lasten satu. Irena-pantteri palaa sotkemaan ex-miehensä auvoista uusperheidylliä. Jacques Tourneur ei enää ohjaajana, ehkä hän olisi saanut juttuun enemmän eleganssia.

Inspector Morse: The Wolvercote Tongue

Yksi sarjan parhaita jaksoja, ripeävauhtinen rikoskasautuma amerikkalaisen turistiryhmän ympärillä. Kirjoittaja Colin Dexter vilahtaa pubikohtauksessa. Kuvauksissa käytetty Randolph-hotellin baari on nykyään nimeltään The Morse Bar. Wolvercoten joenvarsipubi sekin kuuluisa, Trout Inn.

FC Kynä: Futistarinoita

Kotimaisia jalkapallonovelleja, kirjoittajina Hotakainen, Westö, Raittila, Atik Ismail ja nippu tuntemattomampia suuruuksia. Onneksi interisti Jukka Pakkanen ei tällä kertaa kokoonpanossa. Ehkä omien juniorikokemusten kelailua olisi saanut olla vähemmän ja enemmän Eduardo Galeanon tyyppistä jalkapallofilosofiaa. Novellien skaala ulottuu uskonnollisiin fantasioihin ja scifiin asti.

Nautittavin tarina varmaankin Kjell Westön kertomus 1920-luvulla Montevideon satamassa saksipotkua harjoittelevasta mustasta miehestä. Jalkapallohistoriallisestikin osuu maaliin, koska Uruguay’han hallitsi jalkapalloa 1924-1930. Ilkka Levä mainitsee Antonin Panenkan rangaistuspotkun EM-finaalista 1976, se tulee minullekin säännöllisesti mieleen, aina vaan uudelleen.

George Pelecanos: Drama City

Kreikkalaistaustainen George Pelecanos on parhaita 90-luvulla aloittaneista rikoskirjailijoista, yhdessä Dennis Lehanen ja Michael Connellyn kanssa. Pelecanos kirjoittaa Washington DC:stä. Ei liittovaltion pääkaupungista vaan varsinaisesta kaupungista, siitä jossa on niin sanottu afrikkalaisamerikkalainen enemmistö ja rikostilastot USA:n, ehkä koko maailmankin, pahimpia. Pelecanos kirjoittaa välillä nykyhetkestä, välillä lähimenneisyydestä. Hän on kartoittanut District of Columbian sosiaalihistorian melko tarkkaan toisesta maailmansodasta alkaen. Samat henkilöt ja heidän sukulaisensa esiintyvät eri kirjoissa, välillä pääosassa, välillä sivummalla. Pelecanosia kiinnostaa erityisesti musiikki, urheilu ja alkoholismi.

Drama City (DC) on Pelecanosin 13. kirja, seuraavakin, The Night Gardener, on jo ulkona. Drama City sijoittuu nykyaikaan ja päähenkilöt ovat uusia, monen kirjan päähahmo Derek Strange vilahtaa taustalla pari kertaa, nimeä mainitsematta. Pelecanosin tyyli vain pelkistyy, juonet yksinkertaistuvat ja henkilöt monimutkaistuvat. Nyt valokeilassa ovat ehdonalaisvalvoja Rachel Lopez ja koirapoliisiksi päätynyt ex-rikollinen Lorenzo Brown. Ei ehkä Pelecanosin vakuuttavimpia kirjoja, sosiaalinen kommentointi alkaa tulla jo liian pinnalle ja viihdyttävyys kärsii.

Tinkoff Porter

Ensimmäinen kokemus ”uusista” venäläispanimoista, Tinkoff on ymmärtääkseni startannut 90-luvun lopulla ravintolapanimona Pietarissa. Valitettavasti ei erityisen miellyttävä tuttavuus. Nimestä huolimatta tämä on lähinnä dunkel, karamellimaltainen tuoksu. Jotenkin nihkeä epämiellyttävä maku, makea, lähes siirappinen, rusinaa. Ehkä vain kuvittelen, mutta jotenkin leipämäinenkin maku, tulee mieleen pari vuotta sitten Riikassa kokeilemani kvass.

Nøgne Ø Saison

Norjalainen ihmepanimo toi saisonin markkinoille kevätkesällä, vaikka Belgiassa tämä oluttyyppi perinteisesti on syksyn sadonkorjuuolut. Ei haittaa, tämä kevyt olut sopii hyvin kesäänkin.

Samea oljenkeltainen, hyvin vähän vaahtoa. Kevyesti mausteinen tyypillinen belgituoksu. Kevyt hedelmäinen, aluksi kuivalta tuntuva maku. Hyvin miellyttävä, tuntuu että suuhun kerääntyy pikkuhiljaa makeuttakin oluen juonnin edistyessä.

Riccardo Milani: Cefalonia

Italialaisten rooli toisessa maailmansodassa on surullista kertomaa. Tämäkään tuore elokuva ei tuo uutta yleiseen linjaan. Kyseessä on Kreikan länsirannikon Kefalonia-saari, jota lähinnä italialaiset miehittivät vuoteen 1943 asti, yhdessä pienemmän saksalaisyksikön kanssa. Kun Italia antautui amerikkalaisille, tilanne Kefaloniassa muuttui sekavaksi. Italialaiset päättivät ryhtyä taisteluun saksalaisia vastaan, mutta odotetusti jäivät pian alakynteen ja barbaarinatsit teurastivat suurimman osan saman tien. Tavallaan rohkea asenne italialaisilta, mutta käytännön toteutus katastrofaalinen.

Elokuva keskinkertainen, yksilötasolla vedotaan tunteisiin, ei kuitenkaan aivan heikoimmalla tavalla. Elokuvassa jää epäselväksi paikallisasukkaiden tilanne. Vasta lopussa, kun vastarintaliike englantilaisten ja muutaman jäljelle jääneen italialaisen kanssa nujertaa natsit, Kreikan lippu vilahtaa. Kefaloniassa oli muuten levotonta pitkään, Kreikan sisällissodan kahakoita vuoteen 1949 asti.

Flying Dog Snake Dog India Pale Ale

Kävin viime vuonna Denverissä Flying Dogin panimobaarissa Blake Street Tavernissa, lähellä Coors Fieldiä. Ränsistyneellä alueella karu sporttibaari. Meksikolainen baarityttö puhutteli koko ajan honeyksi.Sattumalta join siellä juuri tätä IPAa hanasta, oli liian kylmää ja ei oikein esiintynyt edukseen kovassa paikallisessa tarjonnassa.

Nyt noin prosentilla laimennettu Suomi-versio tuntuu täysin suvereenilta puhdasoppiselta jenkki-IPAlta. Voimakas sitrushedelmäinen tuoksu ja maku, pale alea huomattavasti kuivempi, siis todella kuiva. Poikkeuksellisen pitkä humalainen jälkimaku.

Flying Dog Doggie Style Classic Pale Ale

Tähän on tultu. Modernia olutkulttuuria on Suomessa ollut noin 20 vuotta ja nyt coloradolaisen laatupanimon olutta voi ostaa oululaisesta maitokaupasta. Tosin hieman alkuperäistä laimeampana (5.2% -> 4.7%), mutta silti tapausta voi pitää oireellisena. Mitä vielä koemmekaan?

Ensitapaaminen tämän kanssa oli Phoenixissa 2003 ja hanaversio tuli vastaan hieman myöhemmin Houstonin Ginger Manissa. Kauniin punaruskea väri, maltaisen kuiva perusmaku ja kirpeää humalaa, ei kuitenkaan kovin suurta määrää. Ei maistu ehkä erityisen tuoreelta, mutta se on ymmärrettävää näin kaukana valmistuspaikasta. Firmalla on tosin panimo myös itärannikolla Marylandissa, tämä varmaan tehty siellä.

Jacques Tourneur: Cat People

Krimillä syntyneen Val Lewtonin (oik. Vladimir Leventon) RKO:lle tuottamista kauhuelokuvista ensimmäinen vuodelta 1942. Pieni budjetti, korkea laatu. Tarina taustoittuu mielenkiintoisesti serbien ja muslimien keskiaikaisiin taisteluihin, edelleen ajankohtainen aihe Balkanilla. Slaavijutut varmaan Lewtonilta peräisin.

Ranskalainen Simone Simon esittää vakuuttavasti pimeässä viihtyvää serbikissanaista. Tarinan kauhuelementit ovat niin viitteellisiä, että elokuvan voisi katsoa film noirinakin, etenkin kun Simon käy femme fatalestakin. Tourneurista tuli sittemmin noir-maestro, joten sama ote on helposti jo tässä näkyvissä. Uima-allaskohtaus on hyytävä edelleenkin. Ehkä elokuva on kuitenkin hieman yliarvostettu, miespääosan esittäjä on melko tyhjäilmeinen ja avioliittoon pantteripimun kanssa päädytään epäuskottavan nopeasti.

Meantime Chocolate

Parhaita suklaaoluita, mitä olen juonut. Se ei tosin nosta juomaa vielä kovin korkealle. Suklaa on maussa hallitseva, varmaankin tumman suklaan maku. Ei kuitenkaan erityisen makea, jälkimaku on jo suhteellisen kuiva. Tämä sopii joihinkin tilanteisiin, ei mikään yleisolut. Oluthuone Leskinen, 18.6.2007.

Quentin Tarantino: Death Proof

Tarantinolta mielenkiintoisempi leffa Kill Billien jälkeen. Tyylikäs kevyesti modernisoitu (lyhytsanoma-kommunikaatiota) variaatio 70-luvun alun moraalittomista eksploitaatiofilmeistä. Tämä on pitempi versio kuin USA:ssa ns. grindhouse-formaatissa Rodriguezin Planet Terrorin kanssa esitetty alkuperäinen. Varmaankin tässä lisää Tarantino-tyylistä dialogia, tuttua Reservoir Dogsista ja Pulp Fictionista, nyt vain naisten esittämänä. Ei ehkä toimi yhtä hyvin, tarinat hieman puuduttavia. Toimintajaksot rullaa hyvin.

En oikein tykkää, että esikuvat niin selviä. Pastissia vielä alleviivataan, kun Vanishing Point, Dirty Larry Crazy Mary, jne. mainitaan moneen kertaan. Tämä tuntuu kaikesta huolimatta välityöltä Tarantinolle. Kuvattu Austinissa ja Kalifornian Buelltonissa, oikein mukavia räkälöitä ja pölyistä maantietä. Kurt Russellin karisma ei riitä, ehkä Michael Madsen olisi ollut parempi valinta. Uusiseelantilainen stunt-nainen Zoe Bell esittää itseään. Naiset tyrmäävän näköisiä, esim. Jungle Juliaa esittävä Sidney Poitierin tytär Sydney Tamiia Poitier.

Real Madrid v. Mallorca

La Ligan viimeinen kierros, mestaruus ratkesi vasta tässä. Madridin oli pakko voittaa. Mallorca aloitti pirteästi ja Madridin puolustus näytti yhtä heikolta kuin monesti ennenkin. Mallorca sai heti alkuun tolppaan ja 17. minuutilla Varela maaliin. Ote sitten Madridille, mutta van Nistelrooy loukkaantui puolen tunnin jälkeen, peli sen jälkeen sekavaa.

Toisella jaksolla pakonomaista yritystä, kunnes Capello vaihtoi Beckhamin Reyesiin 66. minuutilla, Reyes tasoitti heti. Diarra puski sitten voittomaalin ja Mallorcan löysättyä Reyes vielä kolmannen. Ei Madrid mestaruuden arvoiselta vaikuttanut, mutta ei Barcelonakaan tällä kaudella vakuuttava ollut. Beckhamin viimeinen peli Madridissa, poisto tappiotilanteessa nautinnollisen nolo loppu vastenmieliselle pelaajalle.

Inspector Morse, Service of All the Dead

Ei sarjan parhaita jaksoja, poikkeuksellisen väkivaltainen, valtava ruumissuma pienessä kirkossa. Morsen naiskuvio menee tässä kirkkaasti moraalin väärälle puolelle. Morse hyvin heikossa kunnossa jo näin varhaisessa vaiheessa sarjaa, kirkon torniin kiipeäminen hyydyttää täysin. Oluelle mies pääsee vasta toisella tunnilla ja lopussa ale ei maistu ollenkaan.

Inspector Morse, The Silent World of Nicholas Quinn

Toisessa jaksossa juodaan Tamnavulin-viskiä ja baarissa real alea valutetaan suoraan tynnyristä. Huonoakin olutta tarjolla yhdessä Oxfordin pubissa. Morsen romanttista kohdetta näyttelee Barbara Flynn, joka hieman myöhemmin esitti Fitzin vaimoa.

Bruce Springsteen With The Sessions Band: Live in Dublin

Duunarirockin pääluottamusmies Springsteen on ladannut akkuja viime aikoina katsomalla taaksepäin. Viime vuonna ilmestyi The Seeger Sessions, kokoelma vanhoja folk-kovereita akustisella bändillä ja nyt tulee samaa materiaalia elävän yleisön edessä: DVD ja kaksi CD:tä. Seegerin nimi on nyt jätetty pois, hyvä niin, koska Pete Seegerin suhde tähän aineistoon on väljä ja harhaanjohtava. Dublin on sopiva tallennuspaikka, koska mukana on paljon irlantilaisvaikutteisia kappaleita. Springsteen ei juuri yleisölle puhu, mutta ehkä spiikit on leikattu tallenteesta pois.

Bändi on massiivinen, mukana varmaan kaikki mahdolliset akustiset soittimet, puhaltimet etualalla, kuohkea saundi. Niin kuin edelliselläkin levyllä, Erie Canal sopii lauluista ehkä parhaiten Springsteenille. Mukana myös uusia kovereita. How Can a Poor Man Stand Such Times and Live lisäteksteillä soi uljaasti, olisi mielenkiintoista kuulla tästä E Street Bandin rock-versio. When the Saints Go Marching In on tässä intiimi balladi, monta solistia. Yllättävin valinta ehkä Waylon Jenningsin Love of the Common People, rullaa rennosti. Mutta koverit on kovereita, Springsteen on parhaimmillaan oman materiaalin kimpussa ja se on mielenkiintoisinta tässä live-paketissa.

American Land on uusi laulu, julkaistiin viime vuonna Seeger-levyn jälkipainoksissa. Sovitus Dublinissa huvittavan autenttinen irlantilainen vauhtipala Pogues-tyyliin, yleisö menee täysin sekaisin. Vanhasta tuotannosta parhaiten tähän kontekstiin sopii tietysti Nebraskan riisutut folk-tarinat. Atlantic City avaa koko paketin, mutta minusta tämä versio ei toimi, synkästä noir-kujanjuoksusta katoaa pointti kokonaan. Springsteen rohkenee lopulta kajota jopa ehkä kovimpaan saavutukseensa, Highway Patrolman –mestariteokseen. Homma onnistuu, minimaalinen latautunut veljeskronikka on avattu hillitysti kantriballadiksi. Radikaalein kohtelu on Open All Nightilla, se on tässä dixieland jazz/swing/doo-wop/rap-versiona. Oikein hauskaa, varsinkin varmaan paikan päällä.

Rising-levyn suosikkikappaleeni Further On (Up the Road) on tässä mielenkiintoisesti hidas gospel, mutta en erityisemmin tykännyt. If I Should Fall Behind on kai valssi. Long Time Comin’ hyvin samanlainen kuin studiolevyllä. Ensilevyn Growin’ Up laukkaa latinotyylillä ja saman levyn Dylan-vuodatus Blinded by the Light on tässä aivan jotain muuta, ehkä salsaa.

Ei Springsteenin uran huippuhetkiä, mutta ainakin hyvässä kunnossa 58-vuotias mestari on. Eiköhän jatkoa tule vielä pian.

Inspector Morse, The Dead of Jericho

Vanhan suosikkisarjan ensimmäinen jakso vuodelta 1987. Kaikki ainekset ovat jo paikallaan, Jaguar Mark 2, real ale, klassinen musiikki, epäonnekkaat naissuhteet, Oxfordin miljöö. Ei tunnu vanhentuneelta, Cambridgen reissun jälkeen mukava paluu tunnelmaan.

Belhaven St. Andrews Ale, real ale

Kuparinpunainen maltainen skottibitter, hedelmäinen ja kuivahko, ei kuitenkaan voimakkaasti humaloitu. Skottioluelta helposti odottaa hyvin täyteläistä maltaista makua, tämä on varsin hillitty, kevyen miellyttävä. Yritin juoda toisen näytteen myöhemmin illalla, mutta Jari Sillanpään keikkaan kyllästyneet Nokian kesäjuhlijat olivat ehtineet tyhjentää tynnyrin. Oluthuone Leskinen, 15.6.2007.

Meantime Raspberry Grand Cru

Taas belgivariaatio Lontoon Greenwichista. Vadelmamaustetussa sameassa peruslagerin värisessä oluessa on häivähdys happamuutta, 6.5%. Vadelmaa on hyvin kevyesti verrattuna framboise-lambiceihin. Vehnäoluelta tuntuva taustarunko. Hieman tulee tunne köyhän miehen versiosta aidoista asioista. Muutaman kokeilun perusteella en ole saanut selvyyttä, mihin Meantime pyrkii. Ei tarjonta huonoa ole, mutta ei erityisen inspiroivaa. Helsinki, Kaisla, 13.6.2007.

Ramsbury Popham’s Pride, real ale

Hyvin puhdas, kevyt kuiva sessio-olut, 3.6%. Pehmeyttä ja hedelmää on. Tällä kertaa lämpötila lähellä oikeaa tässä baarissa. Helsinki, Kitty’s Public House, 13.6.2007

Huvila Foxy Bitter

Hieman vahvempi vaahto kuin edellisessä. Hyvin hyvin kuiva, lähes hiekkainen jälkipotku puraisee terävästi, itse runko vähän hedelmäisen kevyempi, mutta erinomaisen vakuuttava suoritus taas Savonlinnasta. Helsinki, Black Door, 13.6.2007

Beer Hunter’s Muflon ZPA

Ehdin pikaisesti Black Doorin kotimaiseen pienpanimofestariin. Porilaista uutuutta myytiin ilman Muflon (Mufloni?) –brändiä, mutta ilmeisesti se kuuluu oluen nimeen. Hyvin hedelmäinen tuoksu ja maku, mielenkiintoisen mausteinen hillitty vivahde. Hyvin kuiva jälkituntuma, tiettävästi käytetty kotimaista humalaa. Erittäin hyvä pale ale. Helsinki, Black Door, 13.6.2007.

Hidden Spring, real ale

Punaruskea, maltainen, erittäin kuiva, hedelmäinen, erinomainen. Hiddenin real aleja näköjään tuotu maahan kohta lähes jo koko skaala. Helsinki, Pub Angleterre, 13.6.2007

Beer House Pilsner Gold

Aikaa jäi juuri ja juuri toisen oluen kokeiluun. Samea kullankeltainen hedelmäinen lager, ei humalaa erityisemmin. Mukavan tuoreen makuista tämäkin. Tallinna, Beer House, 13.6.2007.

Beer House Märzen Speziel

Suuri saksalaistyyppinen panimoravintola Tallinnan Raatihuoneentorin sivukadulla. Punaruskea suodattamaton kevyehkö maltainen olut. Ei makea, mutta ei kuivaa humalan jälkimakuakaan. Virolaisille oluille tyypillinen vaikeasti sanallisesti hahmottuva ominaismaku mukana, mutta ei voimakkaana. 4.3%, joten ei siis märzen-tyyliä, ehkä enemmän wiener. Miellyttävä olut. Klassinen aloittelijan virhe, tilasin ison tuopin, joka oli siis litran kokoinen. Harmittava takaisku, kun aikaa oli hyvin rajallisesti. Tallinna, Beer House, 13.6.2007.

Koskipanimo Siperia Imperial Stout

Lopulta tyyppäys useamman kerran Helsingin Pikkulinnussa missatusta kulttioluesta. Amerikkalaisten ekstreemioluiden sukua, 8.1%, lähes guinnessmäinen vaahto, laskeminen kesti useita minuutteja. Hyvin kuiva ensituntuma, alkoholi lämmittää miellyttävällä tavalla, vahvaa paahteisuutta, hieman makeutta, mutta yllättävän vähän. Ei suklaata, ei oikein kahviakaan.

Selvästi huolella ja rakkaudella valmistettu luksustuote. Jo Plevna Stout oli täysien pisteiden olut, mutta tämä nostaa riman vielä korkeammalle. Huomattava saavutus, Koff Porterin tyyppinen merkkiteos suomalaisessa olutkulttuurissa. Loistava hintakin, 5.50€/0.5l, tosin eihän tällä kannata bisnestä tehdäkään. Tämä on ankarasti vain asiaanvihkiytyneiden juttu. Tampere, Plevna, 11.6.2007.

HB Münchener Sommer

Kuuluisin Hofbräuhaus Münchenistä näyttää voimansa. Kaunis vaahto, kirkas, tummankeltainen, hyvin täyteläinen mallas, jälkimaussa kuivaa humalaa. Tyylipudas münchener helles, varmaan jokin kesämuutos tehty standardituotteeseen, olisiko jopa humalointia lisätty pilsin suuntaan? Tässä tyylissä baijerilaiset jyllää, näin maukas lager riemastuttaa rankan real ale –kuurin jälkeen. Tampere, Gastropub Tuulensuu, 11.6.2007

Brauberger Zwickelbier

Vaaleanruskea, samea, ei vaahtoa, keskitäyteläinen, kevyesti kuiva jälkimaku. Ei varmaan aivan parhaimmillaan, mutta ei missään nimessä pilallakaan.

Baarinomistajalle lyypekkiläisessä panimossa mukaan pullotettuja litran pulloja, suodattamaton tuoreolut. Sain kellarista erän viimeisen pullon, ei siis ehkä enää aivan tuoretta. Melkoinen hintakin, 20 euroa pullo. Tampere, Gastropub Tuulensuu, 11.6.2007

Liefmans Abdis Bruin

Liian makea luostariolut,mausteina ainakin curaçaota ja anista. Tampere, Usva, 11.6.2007.

Peterborough

Cambridgea isompi kaupunki, mutta pienemmän tuntuinen. Rautatieristeyspaikka, osittain siksi valikoitui minunkin tukikohdaksi. Iso katedraali, mutta julkisivu remontissa. Jokirantaa ei erityisemmin hyödynnetty. Leveitä kävelykatuja keskustassa, laitamat 70-luvun perusarkkitehtuuria. Olutkaupunkina hyvää keskitasoa, pieni pettymys, todella hyviä baareja löytyi vain 3-4 kpl.

Front Street Unity Strong, real ale

Tyylipudas ESB, todella hyvä lajissaan, 5%. Vahvuuserosta huolimatta niin lähellä Fuller’s ESB:tä, että ei mitään eroa havaittavissa. Peterborough, Brewery Tap, 9.6.2007

Hanby Ales Cascade, real ale

Raikkaan hedelmäinen, kuivan humalainen, 4.5%, mallastakin on. Loistava tasapaino. Reipasta meininkiä lauantai-iltana. Brewery Tap väittää olevansa Euroopan suurin panimobaari, mutta hieman vaikea uskoa. Heti tulee mieleen useampi paikka Saksasta ja vaikkapa Dublinin Porterhouse. Peterborough, Brewery Tap, 9.6.2007

Woodforde’s Wherry, real ale

Monta kertaa reissulla vastaan tulleen Norfolk-oluen tsekkaus lopulta. Ei kyllä erityisen ihmeellinen, vaikka ilmeisen arvostettu, 3.8%. Wetherspoon-ketjun hinnoittelu hämmästyttää, tämäkin alle kaksi puntaa, poikkeaa selvästi markkinasta. Peterborough, College Arms, 9.6.2007

Leicester

Reissun suurin kaupunki, East Midlandsin keskuksia. Vanhaa teollisuutta, ruma periaatteessa, mutta sympaattisella tavalla. Keskustan kujat kaupallistettu kävelyalueiksi.

Täällä on yksi Britannian suurimmista muslimiyhteisöistä. Näkyy heti katukuvassa, vastaan tulee burkhia, joko kapealla silmäaukolla varustettuna tai täysin suljettuna, vain ohuempi kangas silmien kohdalla.

Jalkapalloperinteitäkin on, esim. Peter Shilton ja Frank Worthington vaikuttivat täällä. Mutta varsinaisesti rugbyaluetta, porukka valmistautui innolla illan maaotteluun. Kaupunki myös keskellä perinteisintä olutaluetta, joten tarjonta erinomaista. Kylässä myös katedraali, aiempia tämän reissun vastaavia pienempi, linnan raunioita, Leicester oli iso keskus jo roomalaisaikana. Ja tietysti jokikin, Soar nimeltään, ei niin hyvin hyödynnetty kuin Cambridgessa tai Norwichissa.

Mauldon’s May Bee, real ale

Viimeisen Leicester-oluen kanssa arpomista. Globen ja Shakespeare’s Headin tarjonta ei miellyttänyt, joten raahustin polttavassa helteessä vielä joen toiselle puolelle Black Horseen. Hyvin perinteinen karu baari, ensin perustila ja kapean käytävän perässä lounge. Ei ihmeitä tarjolla, mutta löytyi kuitenkin riittävän harvinainen kevyt janojuoma, 3.9%.

Täytyy sanoa, että Leicester ei ole olutkaupunkina Norwichin tasoa. Harmittavasti en kokeillut Ale Wagonissa Hoskins-oluita, niitä ei muualla päivän mittaan näkynyt. Tosin ei myöskään siellä ottamaani Tower-olutta. Leicester, Black Horse, 9.6.2007

Nottingham Claytons Original, real ale

Toinen olut iltapäiväjammailussa. 4.3%, ei ehkä aivan tuoretta, mutta hedelmäinen kuiva perussysteemi. Leicester, Criterion, 9.6.2007

Thornbridge Lord Marples, real ale

Leicesterin maineikkain real-baari, Derbyshire-olutta, kunnossa, muttei kovin ihmeellistä, perusbitter 4%. Paikan hoitajina goottipariskunta, mustia kynsiä ja lävistyksiä. Baari ulkoa päin mahdollisimman ruma, mutta sisällä miellyttävä, kaksi erillistä huonetta. Livemusiikkia, mies (Al Sansome) , akustinen kitara ja huuliharppu. Amerikkalaista juuritavaraa, Ry Cooderin tyyliin. Hyvä meininki. Leicester, Criterion, 9.6.2007

Ossett Millbridge Mild, real ale

Todella miellyttävää, että mildia on niin hyvin tarjolla tällä alueella. Tämä oli täysin tyylipuhdas suoritus, vahvuuskin oikea, eli 3.7%. Kolmikulmaisessa talossa klassinen valoisa vihreäsävyinen pubi vilkkaassa risteyksessä. Rentoa jazzia, lenseä iltapäivän tunnelma. Musiikkina myös suurta suosikkiani, rock-kitaristi Richard Thompsonia, jota ei yleensä nykyään julkisissa paikoissa kuule. Leicester, Swan & Rushes, 9.6.2007

Full Mash Hula, real ale

Yritin tilata Loddon Green Bulletia, joka vahvistettu Uuden-Seelannin humalilla, mutta ei onnistunut, cask loppui juuri. Lohdutukseksi tämä raikas kesäolut kuumaan päivään, vähän humalaakin mukana. Baari melko epäsiisti moderni pitkulainen, 12 realia, mutta en nyt oikein innostunut. Leicester, Out of the Vaults, 9.6.2007

Allgates Hasty Knoll, real ale

Taas Wetherspoon-pubi, periaatteessa ok bitter, 4.2%, mutta tällä kertaa ei oikein kolahtanut. Lounas-lohikaan ei ollut parhaassa kunnossa. Leicester, High Cross, 9.6.2007

Tower Spring Equinox, real ale

Maltainen kuiva ale Burtonista, 4.5%, erinomaisessa kunnossa. Korkea tilava baari, keltaiset seinät. Elvis Costellon musiikki tuntuu sopivan hyvin ympäristöön. Katutöitä alueella. Leicester, Ale Wagon, 9.6.2007.

Daleside Old Leg Over, real ale

Kaupungin toinen Wetherspoon. Illallinen, southern chicken erinomaista. Yllättävän maltainen olut Yorkshiresta, 4.1 %, tätähän on ollut Suomessakin pullomyynnissä.Mielenkiintoisempi tarjonta, mm. Shropshiresta oli ehtinyt tyrehtyä. Peterborough, Draper’s Arms, 8.6.2007.

Shardlow’s Chancellor’s Revenge, real ale

Oakhamin panimon paraatipaikka Brewery Tap oli hieman hakusessa, mutta löytyihän se. Vauhdikas paikka perjantai-iltana, äänekästä musiikkia, hieno tilava kaksikerroksinen panimobaari, ilmeisesti nyt purku-uhan alla. Thai-ruokaa. Olueksi valikoitui nyt vierailija, hieman mausteinen, mutta muuten kevyt 3.6.% golden ale. Peterborough, The Brewery Tap, 8.6.2007.

Front Street Binham Cheer, real ale

Vielä keskustaan palatessa pysähtyminen jokilaivalla. Taas mukava kevyt olut Norfolkin panimolta, 3.9%, kuiva, täyteläinen alkoholipitoisuuteen suhteutettuna. Bluesbändi tekemässä soundcheckia, terassi alkaa täyttyä. kun sääkin selkenee. Peterborough, Charters, 8.6.2007

Milton Nero, real ale

Toinen Etelä-Peterboroughin lähiöbaareista,Cambridgen Milton-panimon jakelupaikka. Nero on musta paahteinen pehmeä, hieman makea, ilmeisesti kaurastout. Tyyli ei ole suuria suosikkejani, mutta erittäin onnistunut lajissaan. Baari miellyttävä yksiosainen tila, mutta hienhajua havaittavasti leijailemassa. Ehkä se sopii hiilenlapioijien mukaan nimetyssä paikassa. Peterborough, Coalheavers Arms, 8.6.2007

Castle Rock Harvest Pale, real ale

Vielä toinen maistiainen Palmerstonissa. Nottinghamista kuiva upea ale, 3.8%., Peterborough, Palmerston Arms, 8.6.2007

Derby Triple Hop, real ale

Siirtyminen syvemmälle Peterboroughin eteläisiin lähiöihin ja nimenomaan Woodstoniin.1600-luvun kivirakennuksessa korttelibaari, kaksi osaa, bar ja lounge, joita sama tiski palvelee. Kaikki oluet takahuoneen gravity-tarjoilussa, baarissa ei ole yhtään hanaa.

Nyt taas yksi uusi kandidaatti reissun ykkösolueksi. 4.1%, todella humalainen ja hedelmäinen kirkas kultainen olut. Ehkä ihannetilanteessa alkoholia voisi olla enemmän. Alkaa nyt jo epäilyttämään, että olut on parempaa suoraan painovoimalla tynnyristä laskettuna kuin käsipumpulla nostettuna. CAMRAhan pitää menetelmiä tasavertaisina. Peterborough, Palmerston Arms, 8.6.2007

Milestone Hog Penny, real ale

Jokiproomubaari Nene-joessa. Joen nimi omituinen, Nene’hän oli hieno portugalilainen jalkapalloilija 80-luvun alussa, mutta tuskin jokea on hänen mukaansa nimetty. Baari on ruumassa, ylemmällä kannella ruokaravintola, rannalla terassi. Tämä on tiettävästi Britannian suurin kelluva real ale –anniskelupaikka. Springsteeniä musiikkina. Baarissa 11 realia. Valittu olut punaruskea, maltainen, hieman mausteinen. Peterborough, Charters, 8.6.2007

Springhead Liberty, real ale

Reissun ensimmäinen Wetherspoon-ketjun baari. Kaikki suuria, kaikissa real alea ja edullista ruokaa. Eilen ihastuttaneen Springhead-panimon uusi tuote. Yhtä hyvää tasoa, kultainen kevyt kuiva ale. Intialainen kana erinomaista. Peterborough, College Arms, 8.6.2007

Samuel Smith Old Brewery Bitter, real ale

Hämmästyttävää löytää tältä alueelta yorkshirelaisen laatupanimon jakelupiste. Tyylikäs matala baari vanhassa rakennuksessa, mouruavilla peliautomaateillla hieman pilattu. Oluessa tiukka vaahto, liian kylmää, kaunis kuparin väri, lämmetessä tulee maltaisuus paremmin esille, myös pähkinää. Tarjolla olisi myös Samuel Smith Pure Brewed Lageria. Baarissa ei täysin miellyttävä tunnelma. Peterborough, Wortley Arms, 8.6.2007

Oakham Asylum, real ale

Uusi kaupunki, uusi olut. Peterboroughissa sivukadulla hyvää pehmeää hedelmäistä alea, hyvin kuiva jälkimaku. Ei oikein keksi enää uusia adjektiiveja.

Oakham on Peterboroughin oma panimo. Bogart’s on hieman harmittavasti epäsiisti räkälä, tv liian voimakkaalla äänellä. Bogart-yhteys täysin keinotekoinen. Peterborough, Bogart’s, 8.6.2007

Norwich

Norwich tunnetaan Suomessa lähinnä kanariankeltaisissa paidoissa pelaavasta futisjoukkueesta, mutta kaupungilla olisi tarjottavana muutakin. Oikein sympaattinen vilkas kaupunki, kylän keskellä komea linna ja katedraali.Wensum-joen rannat hyödynnetty hieman Cambridgen tyyliin, ei tosin punteja. Uutta ja vanhaa sekaisin brittityyliin, eikä välttämättä aina kovin kauniisti.

Olutkaupunkina kerrassaan upea, vaikea sanoa olisiko jopa Englannin paras, en ole käynyt esim. Derbyssä tai Yorkissa, joiden maine yhtä hyvä. Isommista ei esim. Sheffield, Manchester tai Liverpool mene Norwichin edelle.

Iceni Fine Soft Day, real ale

Norwichin 20:n oluenkierros päättyy sinne mistä alkoikin. Upea hedelmäinen bitter, baarissa hieno tunnelma. Norwich, Wig & Pen, 7.6.2007

Springhead Bare Bones, real ale

Väistämätön toinen vierailu Fat Catiin. Onko kaikki oluet täällä erinomaisia? 4.7% juuri minun makuun täydellisen hedelmäinen ja hyvin humalainen kitkerä jälkimaku. Tässäkö nyt reissun huippukokemus? Panimo ilmeisesti Nottinghamin tienoilla. Lämpötila täsmälleen juuri oikea taas. Jos tämä on monien mielestä Britannian paras baari, niin en vastusta. Reipasta meininkiäkin torstai-iltana. Jopa baaritytöt kauniimpia kuin eilen. Norwich, Fat Cat, 7.6.2007

Chalk Hill Brewery Tap, real ale

Pieni kulmabaari Länsi-Norwichissa.Erinomainen session-olut, 3.6%, puhdas pehmeä mallaspohja ja kuiva humalainen jälkimaku. Reissun halvin olut, tasan kaksi puntaa. Seinillä seteleitä ja merikatastrofivalokuvia. Omistaja tiettävästi soutanut (osittain?) Atlantin yli. Norwich, Alexndra Tavern, 7.6.2007