tiistai 7. elokuuta 2007

Levski Sofia v. Tampere United

Heikkotasoinen peli. Odotetusti Levski piti palloa, muttei saanut kunnon maalipaikkoja aikaan. 40 minuutin kohdalla Tampereen nopeasti annettu vapaapotku (okei, liikkuvaan palloon, mutta tuomari antoi mennä) oikeaan päätyyn Petresculle, joka jatkoi alueelle Niemelle, joka (okei, ehkä otti kädellä pallon alas, mutta tuomari ei huomannut) kääntölaukauksella puolustajan längistä teki häkin. Toisen jakson alussa Levskillä hyviä paikkoja, mutta Kavèn torjui loistavasti. Odotetusti slaavilaisjoukkueen henkinen lataus mureni, eivätkä saaneet jatkossa mainittavaa aikaan.

Tv-kuvaus todella heikkoa, ajoittain vaikea seurata peliä. Saksalaistuomarilta suhteellisen ryhdikäs Balkan-suoritus, tosin ei yleisökään ihmeemmin painostanut. Levskillä oli kentällä MM-tähti 1994 Daniel Borimirov, mutta ei yksin pystynyt nostamaan joukkueen tasoa. Tuskinpa Tampere tällaisella suorituksella Rosenborgille pärjää viimeisellä karsintakierroksella, mutta tämäkin jo hyvä saavutus.

Ja näppärästi nettosin Tampereen voitolla 89 euroa. Veikkauksen amatöörimäinen ylikerroin vierasvoitolle oli niin houkutteleva 9.90, joten heitin kympin likoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti