Robert Littell: Legends

Ross Thomasin kuoleman (1995) jälkeen Robert Littell on ollut amerikkalaisen vakoiluromaanin ykkösnimi. Littell ei ole vasta-alkaja, syntynyt 1935 ja aloitti romaanit jo 1970-luvun alussa. Venäjänjuutalaiset juuret, entinen Newsweekin toimittaja, tuntee Neuvostoliiton ja venäläisen kulttuurin varsin perusteellisesti amerikkalaiseksi. Hieman hiljaisemman jakson jälkeen Littell räjäytti pankin 2002 magnum opuksella The Company, 1300 sivua, James Jesus Angletonin ristiriitaisen hahmon syvävalotus ja käytännössä koko CIA:n ruumiinavaus. Se on nykykirjallisuuden hämmästyttävimpiä luomuksia.

Olisi voinut kuvitella, että The Companyn jälkeen Littell vaikenee, mutta näin ei ole käynyt. Legends on vuodelta 2005 ja odotetusti edeltäjää pienimuotoisempi tarina. Legendat tarkoittavat vakoojille luotuja keinotekoisia identiteettejä. Romaanin päähenkilöllä legendat ovat menneet niin sekaisin, ettei hän enää tiedä, mikä on oikea. Romaanin alaotsikko on ”A novel of dissimulation”. Termi kääntyy huonosti suomeksi, sillä tarkoitetaan ns. harkittua kynttilän vakan alla pitämistä, esimerkiksi hämäyksenä suoritettua omien kykyjen piilottamista, vaikkapa biljardissa.

Littell ei ole mikään kovaksikeitetty minimalisti, hän kirjoittaa sujuvaa, mutta suhteellisen kuvailevaa ja koukeroista tekstiä. Koomisuuttakin mukana. Tarina sivuaa Venäjän yksityistämiskuvioita, Hizbollahia, IRA:ta, al-Qaidaa, Jugoslavian hajoamissotia, Aral-järveä, Länsirannan siirtokuntia, biologisia aseita, Liettuan suurvalta-asemaa keskiajalla, USA:n sisällissotaa, Stalinin pakkokollektivisointia, Prahan kevättä, amisheja, jopa Suomikin pienessä juonen palasessa. Aineksia on kenties liikaakin, jännite on ajoittain katoamassa, mutta kyllä Littell homman kasassa pitää. Teos ei kuitenkaan nouse Littellin parhaiden tasolle. Alkupuolella kirjaa suora le Carré –viittaus.