Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
keskiviikko 10. lokakuuta 2007
JP Siili: Ganes
Remu Aaltosen tarina Tavastian keikkaan asti joulukuussa 1974. Ajankuvaan 1950/60/70-luvuilla on panostettu ja se onkin hyvin saavutettu. Puu-Vallilan rippeissä ilmeisesti piipahdetaan ja lavatanssimeininki tavoitetaan mukavasti. Keskinkertaiseksi muusikkoelämäkertaleffaksi tämä kuitenkin väistämättä jää. On yllättävää, että tässä sorrutaan samoihin helmasynteihin kuin jo Hollywoodin biopic-huippukaudella 30-luvulla, Remun parta repsottaa kuin kansakoulun joulunäytelmissä. Leffan pelastaa kuitenkin Eero Milonoff pääroolissa, vaikea kuvitella että kukaan muu olisi pystynyt parempaan. Jos mukaan olisi saatu enemmän Suomen kulttuuri-ilmapiirin kuvausta 1974, Hurriganesin raikas ja tervehdyttävä vallankumouksellisuus olisi tullut täyteläisemmin esiin. Nyt semmoinen jää alkuvälähdysten ja lopun Mikko Alatalo –haastattelutoilailujen varaan. Kitaramusiikin ystävänä olisi toivonut, että Albert Järvinen olisi saanut kunnioittavamman käsittelyn, kyseessä on kuitenkin Suomen historian ykkösnimi tällä alalla. Näyttelijät soittavat itse, se on ihan ok elokuvakontekstissa. Lopputekstien aikana kuullaan sitten oikeaa Hurriganesia, jolloin musiikin asenne ja energia tulevat aivan toisesta maailmasta. Mutta niinhän se kuuluukin olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti