30.1.1972, brittiarmeija ampuu kuoliaaksi 14 aseetonta mielenosoittajaa Derryssä (Suomessa käytettiin kaupungista 1970-luvulla, vielä usein nykyäänkin, miehittäjien nimitystä Londonderry). Pohjois-Irlannin levottomuuksien ehkä merkittävin yksittäinen tapahtuma. Tapauksesta on vaikea tehdä viileän objektiivista elokuvaa, eikä Greengrass edes yritä. Leffa on kuvattu hyvin realistisesti amatöörinäyttelijöiden tuella, mutta minun makuun tunteisiin vedotaan liian avoimesti. Kaikki britit näyttävät olleen pelkkiä sikoja, joko heikkoja myötäilijöitä tai verenhimoisia sadisteja. IRA:n asemiehet vilahtelevat kuviossa, mutta niiden rooli ei tule selväksi. Mielenkiintoista on, että elokuvasta voi tulkita verilöylyn osasyylliseksi mielenosoituksen pääorganisaattorin, protestantista katolisten kansalaisoikeusaktivistiksi kääntyneen parlamentin jäsenen Ivan Cooperin. Se ei ehkä ollut elokuvan tekijöiden tarkoitus, mutta tällainen kuva välittyy. Napakymppiin osuu Cooperin yhteenveto, jonka mukaan tapahtuma oli IRA:n riemuvoitto. Ennen tätä IRA oli vaikeuksissa, mutta verisunnuntain jälkeen IRA:han virtasi laumoittain katolilaisia. Epäselväksi jää myös aseistettujen pohjoisirlantilaisten protestanttiryhmien rooli, leffassa esiintyy tällä puolella barrikadia vain brittisotilaita.
Greengrassin epookkirakennus on ihailtavaa, katolilaisnuorukaisen seinällä on Glasgow Celticin juliste ja elokuvateatterissa esitetään John Schlesingerin Sunday Bloody Sunday -leffaa (joka ei liity mitenkään Derryn tapahtumiin). Mielenosoittajat laulavat We Shall Overcomea. Käsivarakamerakuvaus ei välttämättä ole paras ratkaisu, välillä tuntuu siltä kuin seuraisi Black Hawk Down -tyyppistä jenkkiarmeijamarkkinointimateriaalia. Lopputekstien aikana soi U2:n Sunday Bloody Sunday, aivan liian helppo ja ilmeinen valinta minusta. Erittäin hieno leffa kuitenkin vaikeasta aiheesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti