sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Braunstein Viking IPA


Metrolla Nørreportiin ja parin korttelin päähän tuttuun erikoiseen delibaariin. Plan B:n tilauspiste ovensuussa on hieman järkiperäistynyt viime käynnin jälkeen. Edelleen on ahdasta ja sekavaa, konditoriatunnelma ehkä hieman haihtunut, nyt enemmän tavallisempaa kahvilameininkiä. Todella paljon pullo-oluita, 9 hanaa, useimmat pienpanimoista. Hämmästyttävästi tarjolla hanasta myös vahvaa Vetter 33:sta Heidelbergistä. Abbaa soitetaan.

Braunsteinin IPA on samea, hyvin hedelmäinen, ehkä lähinnä persikkainen, makeus korostuu. Ei ehkä ihan tuoretta, hieman etikkaista vivahdetta. Humalaa aivan liian vähän, päällimmäiseksi tuntumaksi kokonaisuudesta jää epämiellyttävä hedelmäolut. Baarimestari selitti pitkään tanskaksi jotain Braunsteinin logosta. En ymmärtänyt mitään, mutta naureskelin kohteliaasti. Jonkin verran syöjiä keskipäivällä. Jonkinlainen pienimuotoinen mielenosoitusmarssi etenee Frederiksborggaden jalkakäytävää pitkin, pastellinvärisiä asuja, en saa banderolleista selvää. Kööpenhamina, Plan B, 25.4.2008.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti