Irlannista, Dublinista ja Galwaysta, Brown saa ehkä eniten irti. Hänen kuvauksensa helppoja määritelmiä kaihtavasta craic-termistä on ainakin yhtä hyvä kuin muut tietämäni. USA:n kohdalla Brownin teollisuusystävällisyys loppuu, Anheuser-Busch ja Miller kuulevat kunniansa yllättävänkin rankasti. Toisaalta Brown ei tunnu kunnolla ymmärtävän USA:n mikropanimoita, vaikka Sprecher Milwaukeesta saakin sympaattisen kuvauksen. Australian ja Japanin katsaukset ovat tusinatasoa, Brown onnistuu jättämään Japanin pienpanimoskenen tyystin paitsioon. Tanskassa hän sentään sen huomaa, vaikka enemmän tilaa kuluu Carlsbergin sukuhistoriaan. Suomikin mainitaan, Brown luulee Suomen sijaitsevan Norjan pohjoispuolella ja suomalaisten hakevan halpaa viinaa Norjasta. Brown luulee myös, että ruotsissa käytetään ø-kirjainta. Tällaisten virheiden perusteella on helppo olettaa Brownin tekevän samanlaisia virheitä myös kaukaisempien kulttuurien kohdalla. Lopun Barnsleysta kertova kotikaupunkiosuus on mukava, mutta Brownin loppupäätelmäksi tutkimusretkestä jää se, että kohtuupäihtyminen on sivistyneempää kuin kaatokänni. Se ei ole paljon.
Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
tiistai 23. syyskuuta 2008
Pete Brown: Three Sheets to the Wind
Englantilainen mainosmies Brown on kirjoittanut kehutun olutteoksen Man Walks Into a Pub, A Sociable History of Beer. En ole sitä lukenut, mutta tartuin nyt hänen kakkosteokseensa, joka lienee jonkinlainen jatko-osa, alaotsikko on One Man's Quest for the Meaning of Beer. Kirjan varsinainen nimi viittaa purjehdustermiin, jolla kuvataan voimakasta humaltumista. Suomessakin puhutaan laitamyötäisestä. Nyt Brownin fokus kääntyy Britanniasta muihin maihin. Kirjan kannessa on mm. Eiffel-torni, mutta Ranskassa Brown ei käy. Brown ei tunnu olevan kiinnostunut oluiden maistelusta vaan erilaisista oluenjuontikulttuureista. Hän etsii yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia eri maiden baarikäyttäytymisessä. Lähtökohtana ovat tšekit, jotka eivät muutu väkivaltaisiksi humalassa, toisin kuin britit. Brown kirjoittaa paljon Espanjan tapaisista maista, joissa ei ole erityisen mielenkiintoisia oluita. Espanjassa, esim. Madridissa, on kuitenkin mielenkiintoinen oluenjuontiskene. Tavanomaista mutta laadukasta Mahouta juodaan joka paikassa, ja aina pienistä 0,2 litran caña-laseista. Brownia on varsin tylsä lukea, hän ei näytä juuri paljoa matkustelleen ennen tämän kirjan valmisteluvaihetta ja tavanomaisten klišeiden toisteluksi menee. Tšekissä, Belgiassa ja Saksassa hän vierailee niissä samoissa paikoissa, jotka on olutkirjallisuudessa dokumentoitu moneen kertaan. Anekdootteja ja sutkauksia irtoaa, mutta minusta ne eivät olleet erityisen hilpeitä. Selvästi Brownin tarkoituksena on ollut kirjoittaa suurelle brittiyleisölle, joka ei tiedä muiden maiden olutkulttuurista mitään. Brownilla on markkinointi-ihmisen ymmärtävä asenne suuriin menestyksekkäisiin panimoyrityksiin kuten Inbev, Heineken, Carlsberg ja Asahi. Se ärsyttää minunkaltaista teollisten "pienin yhteinen nimittäjä -oluiden" halveksijaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti