Tätä leffaa on usein pidetty onnistuneimpana Chandler-tulkintana, enkä voi olla eri mieltä. Liikkeelle lähdetään tummasävyisestä kuulustelupöydästä ja suunta on taaksepäin. Dialogi on rapeaa, liioitellut metaforat aitoa Chandleria ja sisäinen monologi rullaa ainakin yhtä hyvin kuin noirissa koskaan. Tupakansavu leijuu joka paikassa ja kaikki miehet käyttävät hattua. Los Angelesin miljöö otetaan haltuun eleettömästi, South Centralin räkälät, Santa Monica Mountainsin kanjonit ja merenrantahuvilat. Jopa surrealistinen unijakso toimii kuin hirvi. Dick Powell ja Claire Trevor eivät ole ilmeisimpiä valintoja päärooleihin, mutta heitä parempiakaan ei tähän kontekstiin hevillä keksi. Koukeroinen juoni ei ole Big Sleep -tasoa, mutta tarpeeksi kryptinen ettei siihen ole syytä kiinnittää mitään huomiota vaan uppoutua vain täysillä moodiin. Humoristista ja romanttista loppua voi pitää tyylirikkona, mutta ehkä feelgood-tunnelmakin on joskus ok.
maanantai 3. marraskuuta 2008
Edward Dmytryk: Murder, My Sweet
Tätä leffaa on usein pidetty onnistuneimpana Chandler-tulkintana, enkä voi olla eri mieltä. Liikkeelle lähdetään tummasävyisestä kuulustelupöydästä ja suunta on taaksepäin. Dialogi on rapeaa, liioitellut metaforat aitoa Chandleria ja sisäinen monologi rullaa ainakin yhtä hyvin kuin noirissa koskaan. Tupakansavu leijuu joka paikassa ja kaikki miehet käyttävät hattua. Los Angelesin miljöö otetaan haltuun eleettömästi, South Centralin räkälät, Santa Monica Mountainsin kanjonit ja merenrantahuvilat. Jopa surrealistinen unijakso toimii kuin hirvi. Dick Powell ja Claire Trevor eivät ole ilmeisimpiä valintoja päärooleihin, mutta heitä parempiakaan ei tähän kontekstiin hevillä keksi. Koukeroinen juoni ei ole Big Sleep -tasoa, mutta tarpeeksi kryptinen ettei siihen ole syytä kiinnittää mitään huomiota vaan uppoutua vain täysillä moodiin. Humoristista ja romanttista loppua voi pitää tyylirikkona, mutta ehkä feelgood-tunnelmakin on joskus ok.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti