Veikko Itkonen: Silmät hämärässä

Suomalainen noirahtava leffa vuodelta 1952. Kompleksisessa rakenteessa on tyhmää sisäistä monologia pukkaava seonnut kirjailija ja useita subjektiivisia takaumia. Koko tarina tuntuu kirjailijan sepitteelta ja tahattoman koomisesti kirjailija repii lopussa tekeleensä huomattuaan sen niin kehnoksi. Ja todella kehno tämä onkin. Varsinkin äänitys saa katsojan repimään hiuksiaan. Äänitehosteet ja musiikki mylvivät kuin tuomiopäivän pasuunat, mutta näyttelijöiden replikoinnista ei saa mitään selvää. Tuskinpa dialogi olisi kuitenkaan kuulemisen arvoista. Näyttelijätyö on kauttaaltaan kömpelöä Tauno Paloa myöten. Sodan varjo lankeaa raskaana synkän tunnelman ylle ja Helsingistä on saatu mukavia katuotoksia, siihen ansiot jäävätkin.