Miloš Forman: Lásky jedné plavovlásky

Olen nähnyt tämän Formanin kakkoselokuvan, suomeksi Vaaleaverikön rakkaus, vuodelta 1965 useita kertoja. Aina se tuntuu yhtä ilahduttavalta. Poikkeuksellisen lämmin tšekkihuumori hallitsee teosta, mutta terävää ironiaakin on mukana. En muista toista elokuvaa, jossa keski-ikäisten miesten ja nuorten naisten tragikoominen suhde olisi otettu haltuun yhtä pienillä eleillä ja täysin ajattomasti. Elokuvan Prahassa tapahtuva jälkiosa ei ole aivan samaa tasoa, farssiainekset nousevat ehkä liikaa esille. En ole varma, muistuttaako Hana Brejchován vartalo Picasson maalaamaa kitaraa, mutta ainakin vertaus on häkellyttävä. Olutta juodaan kaikissa yhteyksissä, kuinkas muutenkaan.