Jean-Pierre Melville: Le deuxième souffle

Melvillen mestariteoksista suurimpia, suomeksi Toinen hengenveto. Olen nähnyt tämän noin 15 kertaa, mutta edellisestä kerrasta jo useampi vuosi. Muutamaa vuotta aiempi Le Doulos jo sementoi Melvillen tyylin, josta se ei enää juuri kehittynyt, koska oli saavuttanut täydellisyyden. Lakoniaa puhtaimmillaan, ei selittelyä, ei pinnallisia tunteita, ainoastaan maksimaalista jännitettä, tyynen pinnan alla jylläävät kaikkein suurimmat tunteet. Ilmaisu on pelkistetty äärimmilleen, ei yhtään turhaa elettä. Talvisessa Ranskassa (Pariisi, Marseille, Côte d'azur) tapahtuva tarina perustuu korsikalaisen José Giovannin romaaniin, mutta elokuva on käytännössä täysin Melvillen oma. Liikkeelle lähdetään vankilapaolla Bressonin tyyliin, pitkään elokuvassa ei sanota sanaakaan, kommunikaatio toimii katseilla ja eleillä. Metsässä juoksu ennakoi Le cercle rougea. Jazzia, yökerhojen tanssityttöjä, rikollisten ja poliisien erot hämärtyvät totaalisesti. Arvokuljetusryöstön näyttävä toteutus Välimeren rantatörmillä puhdasta elokuvabravuuria. Lino Ventura elää pääroolin jokaisella hikirauhasellaan.