Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Henry Hathaway: Niagara
Niagaraa on totuttu tarkastelemaan lähinnä Marilyn Monroen tähtikultin rakennuspalikkana. Ja kyllähän on tunnustettava, että ei tämä trilleri kovin tiukka tai omaperäinen ole. Varsinkin kun tekijöinä on ollut laatutuotantoon pystyvää henkilöstöä, ohjaaja Hathaway vastaa film noirin semidocumentary-osaston parhaista saavutuksista ja tuottaja-kirjoittaja Charles Brackett loi Billy Wilderin aisaparina klassista jälkeä eri lajityypeissä. On tässä köykäisessä matkailumainoksessa vuodelta 1953 silti ansioitakin, Technicolor-värit eivät ehkä koskaan hehkuneet yhtä heleästi kuin näinä vuosina, tässä restauroidussa versiossa huomio kiinnittyy erityisesti Marilynin huulten hekumalliseen punaan. Korean sodan neurotisoima päähenkilö ei ole yhtään uskottava Joseph Cottenin roolittamana, mutta kevyttä noirahtavaa kohtalonomaisuutta on voice-overissa ja kaihdinten suodattamissa varjoissa. Hitchcock-tyylisiä kamerakulmia Joe McDonaldilla muuten harmittavan antikliimaksisessa kellotorni-kohtauksessa. Samana vuonna Fullerin Pickup on South Streetissä slummaillut Jean Peters on tässä arkisena brunettina ehkä seksikkäämpi kuin kylmään rooliin sysätty Marilyn. Marilynin näyttelemä henkilö taustoitetaan mielenkiintoisesti Minnesotan Duluthiin beer hall waitressiksi. Niagaran putoukset näyttävät hienoilta, kuinkas muutenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti