Struise Oostvleteren Sint Amatus 12
Belgialaisen kulttipanimon ilmeinen taklaus Westvleteren 12 -tyyliseen quadrupel-trappistialeen. Paksua sameaa tummanruskeaa mönjää, hyvältä näyttää. Mausteinen täyteläinen ensituntuma, kypsää hedelmää, mutta välittömästi suuhun leviää makeaa tahmeaa sokeria. Jälkiruokaoluesta siis on kyse. Jälkimaussa on aavistus katkeroa, mutta enemmän se on karamellianista kuin aitoa humalaisuutta. Paahteisuus ja pehmeys jäävät tavoittamatta ja munkkien räväkimpien tuotteiden taso jää haaveeksi. Monien olutharrastajien mielestä Belgia on olutmaailman ykkösmaa, mutta minulle tässä on taas on yksi uusi todiste siitä, kuinka pahasti siellä on menty metsään. Mausteisuus ja makeus on umpikuja.
Umpikuja varmasti niille, jotka eivät pidä mausteisuudesta ja (edes sopivasti annostellusta) makeudesta... eihän tämä läheskään yhtä makea ole kuin tuore Westy 12.
VastaaPoistaEn oikein pysty kuvittelemaan, miten Quadrupelista voisi saada hyvää täysin ilman makeutta ja mausteisuutta. Siitähän tulee sitten joko sour alea, tai jotain imperial stoutin tapaista (mutta ilman paahteisuutta)...
Westyn viimeisimmästä juomisesta on sen verran aikaa, etten osaa sanoa miten se nykyisiin makumieltymyksiini sopisi. Joskus minä siitä tykkäsin ja kyllä se varmaan tätä monimuotoisempi on. En tyrmää makeutta tyystin, mutta näin hallitsevaa se ei saisi olla. Rochefort 10:n makeus ei ole niin häiritsevää kuin tämän.
VastaaPoistaKypsytys voi tietysti olla tämän tyylisuunnan pelastus. Itsellä ei kärsivällisyys varastointiin riitä, joten ehkä pitäisi ryhtyä hankkimaan valmiiksi vanhennettuja yksilöitä.
Kypsytys tekee varmasti tällekin oluelle erittäin hyvää. Onneksi on vielä kolme pulloa kaapissa... :)
VastaaPoista