Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
perjantai 19. marraskuuta 2010
Nicholas Ray: On Dangerous Ground
Valkoisen noirin tai luminoirin perusteos. Tämä tulee katsottua melko tasaisin väliajoin, vaikka ensimmäisillä katsomisilla en erityisemmin tykännyt elokuvasta. Ensimmäinen puolituntinen on rankkaa realistista poliisielokuvaa New Yorkista, noirin ydinmehua. Skenaristi A. I. Bezzerides tihensi Gerald Butlerin alkuperäisaihetta ja wisconsinilainen kulttiohjaaja Nicholas Ray osoitti kiihkeän intensiteettinsä väkivaltaisessa sadistisessa kuvastossa. Robert Ryanin päähenkilö on ehkä nykykatsannossa kliseemäinen, mutta ex-urheilijan yksinäisessä näköalattomuudessa on kauaskantavia ulottuvuuksia. Ryanin hahmo ennakoi totaalisti 60/70-lukujen illuusiottomia poliisielokuvia. Olen aina ollut sitä mieltä, että jännite nyykähtää tapahtumien siirtyessä Upstate New Yorkin lumisiin ruraaleihin ahdasmielisiin junttiympäristöihin. Sokean Ida Lupinon hahmo tuo liian hempeää sentimentaalisuutta karuun asetelmaan. Nyt nimenomaan juuri tämä osuus tuntui toimivan hyvin lähes alkukristillisessä parantumisfantasiassaan, ehkä alan tulla vanhaksi. Bernard Herrmannin musiikki on ajoittain häiritsevän identtistä Hitchcockin myöhemmän North by Northwestin kanssa, jopa samanlaisia kiipeilykohtauksiakin on molemmissa elokuvissa. Ylen kopio taas harmittavan hailakka, en ole parempiakaan nähnyt, ehkä niitä ei olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti