Esox Bretta

Kolmas kokeilu oululaisen kotiolutvalmistajan tuotannosta. Tyylisuuntana belgialainen vahva hapan ale, hiivana klassista Brettanomycesiä. Ollaan siis trappistilegenda Orvalin jäljillä, Esoxilla tosiaan riittää kunnianhimoa. Alkoholia on pari prosenttiyksikköä enemmän kuin Orvalissa, noin 8%. Vaahtoaa varsin paljon, sameaa, keskiruskea väri. Hikistä hevosen satulaa selvästi jo tuoksussa. Se tuntuu välittömästi maussakin, happamuus on ehkä hieman hillitympää kuin Orvalissa. Tämä on ehkä makeampikin ja selvästi vähemmän humalainen. Join pari kuukautta sitten Alvinnen Orval-vaikutteista olutta, mutta se oli humalaisempi ja sitrushedelmäisempi. Tässäkin on hedelmää, mutta se on enemmän kuivatun luumun kaltaista. Esoxin reseptissä on runsas mallascocktail, sahtia ja vehnää mukana, myös itsetehtyä kandisokeria. Miellyttävä, tyylikäs ja tasapainoinen olut, hieman liian makea minun makuun. Joskus happamia oluita joutuu epäilemään pilaantuneeksi, mutta tässä se ei tule missään nimessä mieleenkään. Kotiolutskeneä tuntematta on taas hämmästeltävä, että tällaista jälkeä siellä voi saada aikaan. En tiedä kuinka kauan Esox on reseptejään hionut, mutta tuskin nämä ovat kertakokeilun tuloksia. Kaikissa kolmessa tähänastisessa oluessa on ollut yhteistä itsevarma rohkea ote, jota ei ole kuitenkaan viety äärilaitaan, vaan tasapainotettu hillitysti harkitun tuntuiseen lopputulokseen. Itse ehkä haluaisin viedä oluita hieman pitemmälle, mutta sitä ehkä ovat raaka-aineet tai muut olosuhteet estäneet.