Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
John Giles: A Football Man
Euroopan Cupin finaali 1975 oli Leeds Unitedin suurkauden 1964-75 viimeinen peli. Leeds hallitsi ottelua Pariisissa suvereenisti, mutta hävisi silti 0-2 Bayern Münchenille mm. tuomarivirheiden takia. Billy Bremner oli Leedsin suurin tähti, mutta pidin irlantilaista Johnny Gilesia ottelun selvästi luovimpana ja parhaana pelaajana. 34-vuotias Giles oli tuolloin jo sivutoimisesti Irlannin maajoukkueen valmentaja ja ottelu jäi hänen viimeisekseen Leedsissä. Gilesia oli veikkailtu myös Leedsin valmentajaksi, kun Don Revie lähti 1974, mutta niin ei käynyt. Leedsin suuruuden ajan pelaajat ovat olleet ahkerasti kirjojen aiheina, omassa hyllyssänikin on niteet Bremneristä, Peter Lorimerista, Eddie Graysta, Allan Clarkesta, Paul Madeleystä, Norman Hunterista ja Joe Jordanista. Johnny Gilesin kohdalla ammottava aukko täyttyy nyt lopulta uunituoreella omaelämäkerralla. Giles tunnettiin pelaajaurallaan Johnnyna, mutta sitä ennen ja jälkeen hän itse on käyttänyt lyhyempää ja virallisempaa John-muotoa. Kirjan johdannossa Giles käsittelee viime aikojen tv-kommentaattorityötään ja esittelee perusteesinsä jalkapallosta. Sitten seuraa kronologisesti etenevä pääosa, joka starttaa Dublinin Ormond Squarelta 1940. Olot olivat karut, leipä tiukassa ja Giles mainitsee äitinsä olleen lukutaidoton. Koulu jää kesken, Gilesia kiinnostaa vain jalkapallo, joka johtaa jo 15-vuotiaana muuttoon naapurisaarelle Manchester Unitedin leipiin. Giles kirjoittaa varsin viileästi tunteilematta liikaa, jalkapalloinnostuksen takia Gilesilla oli vaikeuksia pitää itseään edes irlantilaisena, katolisessa Dublinissa ei "englantilaista" peliä kannustettu. Giles murtautuu vähitellen Münchenin katastrofin jälkeen ManU:n ykkösjoukkueeseen ja Irlannin maajoukkueeseen, mutta todellinen läpimurto jää silti tekemättä. FA Cupin voiton jälkeen 1963 seuraa siirto kakkosdivisioonan Leedsiin. Tässä kohdassa Giles intoutuu kertomaan pitkään ManU:n valmentajalegendasta Matt Busbysta ja omista kommunikaatio-ongelmistaan hänen kanssaan. Vuoden 1966 MM-kisoista Giles kirjoittaa positiivisesti, jos Giles olisi ollut englantilainen, hän olisi luultavasti pelannut voittojoukkueessa, lankomiehensä Nobby Stilesin paikalla. Johnny Haynesin pelitapaa keskikentän hallitsevassa roolissa Giles pitää esikuvanaan.
Leedsin maagisista vuosista olen lukenut/nähnyt niin paljon, että Gilesin versio ei juuri uutta tuo esiin. Kohtalokkaita virheitä tehnyttä maalivahtia Gary Sprakea kohtaan Giles ei tunne armoa, pari mestaruutta menetettiin Gilesin mukaan Spraken takia. Lähimmästä kollegastaan Bremneristä Giles ei kovin paljoa kerro, se kielii jonkinlaisesta skismasta keskikentän jättiläisten kesken. Giles mainitsee Bremnerin oletetun kiinnostuksen Leedsin valmentajan paikasta Cloughin jälkeen, sama paikka jota oletettavasti tarjottiin Gilesille. Sunderland-tappiota FA Cupin finaalissa 1973 Giles pitää uransa masentavimpana. Omaa mainettaan rakentavana, mutta silti väkivaltaisena pelaajana Giles märehtii yllättävän pitkään. Paljon tulee tunnustuksia, mutta Giles myös tuo esiin muiden joukkueiden vastaavan taktiikan ja samankaltaiset pelaajat. Lukijalle jää ristiriitainen vaikutelma, vaikka itse pidän Gilesia ehdottomasti good ladina. Reviestä Gilesilla on pääosin hyvää sanottavaa, taikauskon, mattokeilailun ja bingon Giles sivuuttaa epäolennaisuuksina. Brian Cloughin kuuluisasta 44 päivän jaksosta Leedsin valmentajana Giles antaa yllättävänkin positiivisen kuvan, verrattuna vaikkapa David Peacen The Damned United -fiktioon. Giles lyttääkin Peacen romaanin perusteellisesti. Kuvaus Leedsistä lähdöstä on edelleen katkeran sävyinen, aika ei paranna haavoja. Irlannin maajoukkueen touhuista Giles antaa amatöörimäisen vaikutelman, vaikka päätyi pelaajavalmentajaksi ilmeisen yllättäen 1973 ja vuonna 2004 valittiin Irlannin parhaaksi pelaajaksi viimeisen 50 vuoden ajalta. Kokonaisuutena kirja on ehkä pienoinen pettymys, Giles oli niin keskeinen toimija Leedsissä ja terävä kirjoittaja myöhemmin, joten erittelevämpää analyysia olisi odottanut yhdestä jalkapallohistorian kiehtovimmasta alueesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti