Steven Spielberg: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull

En ole aiemmin nähnyt Indiana Jones -sarjan tuoreinta osaa. Naurettava nimi, mutta itse leffa käynnistyy ryhdikkäästi Nevadasta 1957. Kirkkaat värit, hienoja maisemia, mukavia viittauksia Atomic Cafe -ydinkoefiilistelyyn ja äskettäin näkemääni Split Second -elokuvaan. Kylmä sota Neuvostoliiton vakoojineen ja 50-luvun pop-ilmiöt elävöittävät hienosti antia. Cate Blanchett Stalinin suosikkijazztyttönä on elokuvan parasta visuaalista ainesta. Yalen kampuksen ja New Havenin katunäkymistä irtoaa mukavaa paikallisväriä. Sitten ikävä kyllä Spielbergin ja Lucasin lapsekkaat päähänpinttymät saavat vallan ja leffa romahtaa tyystin kasaan. Täysin epäuskottavia kohtauksia Havaijilta, hömppäfantasiaa, toimintakohtaukset näyttävät ostetun halvimman tarjouksen tehneeltä alihankkijalta. Spielbergin perhearvojen ylistykselle tämmöisessä kontekstissa ei jaksa edes nauraa. Kokonaisuutena varmaankin jää koko sarjan heikoimmaksi.