Tapani Bagge: Kohtalon tähti

Luin joitakin vuosia sitten kolme Tapani Baggen Hämeenlinnaan sijoittuvaa rikosromaania. Puhaltaja, Paha kuu ja Julma maa. Kohtalon tähti on sarjan kolmas, sijoittuu Pahan kuun ja Julman maan väliin. Kirjoissa on samoja henkilöitä, joiden tarinaa viedään eteenpäin kirjasta toiseen. Sikäli on harmillista, että tämä teos tuli käsiin vasta nyt. Toisaalta jokaisessa kirjassa on itsenäinen päätarina, joten kaikkea ei menetä. Tämä teos on vuodelta 2004, henkilöt pääasiassa poliiseja ja rikollisia, sivullisia vähemmän. Naispoliisilla on kainuulaisia sukulaisia, joista Bagge antaa melko karun kuvan. Bagge kirjoittaa dialogivoittoisesti, terävästi ja tiiviisti, tarina kulkee vauhdilla. Huumoria tulee välissä lähes Jerry Cotton -hengessä. Sanaleikit ovat Chandlerin suomalaista vastinetta. Baggen ensimmäinen teos ihastutti, pari seuraavaa tuntui seuraavan liikaa samaa kaavaa. Nyt kun sarjan aiempien lukemisesta on kulunut enemmän aikaa, teksti tuntuu taas raikkaalta. Tai ehkä tämä on vain sarjan huippuja. Hämeenlinna on minulle jokseenkin tuntematon kaupunki, ehkä miljöökuvauksesta saisi enemmän irti jos olisi omakohtaista kokemusta. Nyt ympäristökuvaus tuntuu jäävän hieman ohueksi. Lievästi ärsyttävänä yksityiskohtana on repsikka-sanan toistuva käyttö. Se voi olla yleinen sana Kerava-Hämeenlinna -seudulla, mutta en ole siihen törmännyt missään muualla kuin Baggen kirjoissa. Ei voi tietää, mitä se tarkoittaa. Asiayhteyden perusteella se voisi olla ns. pelkääjän tai apukuskin paikka, autossa kuljettajan viereinen istumapaikka. Huulenheitosta tulee Elmore Leonard ja Tarantino tietysti väistämättä mieleen, mutta kyllä Baggella riittävästi omaakin otetta on. Lopussa vauhti kiihtyy ja muut vivahteet jäävät sivuun. Ehkä vähemmällä toiminnallisuudella voisi saada syvemmän vaikutuksen aikaan, vaikea sanoa.