James Ellroy: Blood's a Rover

Kalifornialainen rikoskirjailija James Ellroy osui tarkkuuskiväärillään häränsilmään 1987 romaanilla The Black Dahlia. Sitä täydentänyt LA Quartet ja seurannut Underworld USA -trilogia ovat käytännössä samaa seitsemän osan jättimäistä kokonaisuutta, joka on mullistanut totaalisesti koko alan. 40-luvun Los Angelesista on hitaasti siirrytty kattamaan koko USA:n kohtalonvuosia, samat henkilöt siirtyvät romaanista toiseen. Tämä 2009 ilmestynyt 600-sivuinen järkäle on siis trilogian kolmas osa ja nyt ollaan edetty Nixonin ensimmäiseen kauteen. Jo nimi on nerokas, lainaus brittirunoilija A.E. Housmanilta. Rikoskirjallisuuden suvereeni demon dog ei tunnu antavan periksi, staccato-tyyli on entistäkin pelkistetympää ja aiempien osien salaliittofiilis avautuu nyt aluksi hieman yleisemmäksi näkymäksi, mutta armottoman nihilistinen asenne ei laimene tippaakaan. Ellroylle on ehditty jo kirjoittaa monenlaisia kunnianosoituksia ja parodioita, mutta mestari pysyy omassa luokassaan. Tapahtumat liikkuvat pääasiassa Las Vegasissa ja Los Angelesissa, mutta väkivaltaiset operaatiot eskaloituvat Karibiallekin. Nixon jää taustalle, otteensa menettävä J. Edgar Hoover on vielä keskeisesti kuvioissa, samoin Howard Hughes. Tapahtumat ajoittuvat Robert Kennedyn murhan ja Watergaten väliin. Se on jonkinlainen draamallinen ongelma, trilogian aiemmissa osissa panokset olivat korkeampia, nyt melkein dramaattisinta on epämääräinen rahanpesuoperaatio Dominikaanisessa tasavallassa. Loppupuolella Ellroy keskittyykin enemmän yksilötarinoihin, patologiset kipeät naissuhteet nousevat esiin Ellroyn omasta elämästä jo tutulla tavalla. Ellroyn näkemys ei ehkä ole täysin uskottava, mutta trillerinä teos rullaa valtavasta koostaan huolimatta kohtuullisesti. Entisen toistoahan tämä on tavallaan, mutta silti omituisen elastisen kuohkeaa edelleen. Yskimistäkin on, useat päiväkirjaotteet lähes kaikilta henkilöiltä eivät tunnu uskottavilta ratkaisuilta. Teksti rönsyilee nyt tavallista enemmän ja tarina liikkuu hitaammin kuin Ellroyn parhaina päivinä. On pakko myöntää, että väsymys iski suunnilleen puolessa välissä. Luin kirjaa usean kuukauden aikana ja loppu piti vetää lähes väkisin maaliin. Lähes lopussa on merkillinen lähes tietokirjamainen osuus keskeisten henkilöiden historiasta. Tämä osa hyppää pahasti esille, se olisi voinut olla aivan alussa tai jättää pois kokonaan, nyt se tietenkin selventää aiempien tapahtumien epämääräisyyttä, mutta ei varsinaisesti tyydytä lukijaa. Tämä romaani ei siis ole edeltävien tasoa, Ellroyn olisi varmaan vähennettävä aineistoa ja varsinkin henkilöitä jatkossa. Ellroyn nykyinen tyyli voisi sopia paremmin suppeampiin tarinoihin. Voi kuitenkin epäillä, että seuraavaksi on tulossa magnum opus Watergatesta ja Nixonin hillittömyydet nostetaan useampaan potenssiin.