Claude Chabrol: Madame Bovary

Kevään aikana katsomani Chabrol-paketin viimeinen elokuva hyppää omituisesti 17 vuotta eteenpäin, 1991 valmistunut tulkinta Flaubertin klassikkoromaanista. Kirjaa en ole lukenut, vaikka se on ollut 30 vuotta hyllyssä. Elokuvaversioista olen nähnyt vain Renoirin jähmeän leffan 30-luvun alusta ja hieman virkeämmän David Leanin Ryan's Daughter -variaation 70-luvun alusta. Odotukset eivät korkealla tämänkään suhteen. Alku ei tässäkään vakuuta, mitään modernisaatioyritystä ei ole ollut, tapahtumat sijoittuvat 1800-luvulle. Peruskamarinäytelmätunnelmaa, vaikka Isabelle Huppert vakuuttaa nimiroolissa heti alusta alkaen. Odottamattomasti elokuva virkistyy, nopeita leikkauksia, kertojaääntä, liikkuvaa kameraa, tanssikohtauksessa tulee mieleen Max Ophulsin parhaat leffat. Normandian kylmät talviset pellot Rouenin lähellä tulee vangittua näppärästi. Emma Bovaryn neuroottinen hahmo oli tietysti 1800-luvulla ennenkuulumatonta, mutta nyt ongelmatiikka on liian arkipäiväistä. Tarinan osat muistuttavat hämmentävästi Juhani Ahon (myöhempää) Juhaa, samanlainen traagisuus nousee vähitellen esiin. Loppupuolen talousvaikeudet ja subjektiivinen melodramaattisuus kylmäävine loppuratkaisuineen on kankeampaa kerrontaa, mutta kyllä Chabrol varsin vaikuttavan leffan lopulta haastavista aineksista sai kasaan.