Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja ahdistelija

Vaikka olen jonkinlainen rikoskirjallisuusharrastaja, en ole koskaan lukenut kovamaineisinta suomalaista tekijää Joensuuta. Joensuun imago on jotenkin tylsä ja tosikkomainen, superlatiivinen kritiikkikin on aiheuttanut hylkimisreaktion. Alennuskaukalosta lähti nyt muutama pokkari kyytiin ja ensimmäisenä lukemiskynnyksen ylitti tämä neljäs Harjunpää-teos vuodelta 1982. Joensuu vaikuttaa todellakin hieman tosikkomaiselta, mutta tylsä kirja ei ole missään vaiheessa. Todella tiheää toiminnallista kerrontaa, mitään rönsyjä ei Joensuu harrasta. Hyvin uskottavaa realistista poliisiproseduraalia ja välillä näkökulma siirtyy rikollisen puolelle. Rikollishahmossa on hämmentäviä yhtäläisyyksiä juuri lukemani Elias Kalmiston huumoripläjäyksen päähenkilön kanssa. Länsi-Helsingistä tuntuu löytyvän yllättävän karua seutua Talin suunnalta. Teos ei tunnu vanhentuneen yhtään, vaikka Ladalla ajetaan ja radiopuhelimissa on pahoja katvealueita. Ehkä hieman häiritsevää on liberaali poliittinen korrektius, jotain epämääräisempää särmää voisi toivoa, kirja on aavistuksen steriili. Kyllä tämä silti kohoaa välittömästi vakuuttavimpien lukemieni suomalaisromaanien joukkoon. Harjunpään melankolinen ja ahdistunut hahmo rakentuu pienin keinoin, mutta silti täyteläisesti. Hahmo on luultavasti lähellä Joensuuta itseään, niin maailman murheita hartioillaan kantavalta mies on haastatteluissa vaikuttanut. Harjunpään suhde Onerva-kollegaan on romaanin valoisampi juonne, asiaa varmaan syvennetään sarjan muissakin osissa.