Blackfoot: Highway Song Live

90-luvun aikana tulin todistaneeksi useita southern rockin tunnetuimpien yhtyeiden keikkoja senaikaisissa kokoonpanoissaan, Lynyrd Skynyrd, Molly Hatchet, Doc Holliday. Nyt aiemmin missautunut Blackfoot on saapumassa Ouluun ensi viikolla, myös Blackfoot on kotoisin Floridan suurimmasta kaupungista Jacksonvillestä, Lynnäreiden ja Mollyn tapaan. Alkuperäisestä kokoonpanosta tosin jäljellä enää vain basisti, kitaristi Hargrett ehti harmittavasti häipyä kiertueen julkistamisen jälkeen. Alkuperäisen vokalistin ja laulunkirjoittajan Rick Medlocken livekunnon tietysti sain tsekattua 90-luvulla Lynyrd Skynyrdin kitaristossa. Blackfootin musiikki ei ole minulle kovin tuttua, joten keikkavalmisteluihin liittyen hankin tämän live-levyn. Äänitetty Britannian kiertueella 1982, bändi oli luultavasti uransa huipulla silloin. Raskaat rummut, boogie-kitarat ja hohottelevan Medlocken itsevarma laulu, kaikki southern-tyylin olennaiset elementit ovat hyvin hallussa. Avauskappale Gimme Gimme Gimme rullaa todella hyvin. Bluesahtava balladin tapainen Every Man Should Know junttaa isommalla voimalla hitaammin. Good Morningissa on laukkaava nopea rytmi ja Dry Country tilittää suomalaisestakin näkökulmasta tutuntuntoisesti alkoholin saatavuusrajoituksista. Kovin hyvin nämä eivät kuitenkaan kulje, sävellykset eivät parasta tasoa. Paremmin liukuu blues-klassikko Rollin' and Tumblin', jonka introssa Medlocke puhuu isoisästään ja John Lee Hookerista, kansilehdessä teos on merkitty Elmore Jamesin nimiin. Hooker (hieman eri nimellä) ja James tuon levyttivät monien muiden tavoin, mutta kappaleen alkuperä lienee epäselvä. Mukavasti blues vaihtuu lähes popahtavasti keinuvaan Fly Away'hin, muistuttaa John Cougar Mellencampin alkuvaiheen kappaleita. Road Fever jyrää puuduttavasti, mutta kitarasoolo maukas. Toinen blues-laina Trouble in Mind hitaana ränttätänttänä, pitkä instrumentaali-intro, lopulta Medlocke laulaa korkealta, toimii hienosti. Kahteen viimeiseen tunnettuun kappaleeseen bändi satsaa selvästi kaikki peliin, taidokkaalla huuliharpulla toteutettu juna-imitaatio käynnistää Elvis-kunnianosoitus Train Trainin, joka tykitetään täydellä rintamalla, mutta ei ehkä pääse aivan parhaaseen vauhtiin. Highway Song on puhdas Free Bird -ripoff ultranopeutettua kliimaksia myöten, mutta silti vaikuttava, kitarat, rummut ja laulu mukavassa harmoniassa. Lopussa yleisö vielä mukana Geordie-hoilauksessa Howay the Lads, äänitetty tietysti Newcastlessa. Loistavaa meininkiä, mitään vastaavaa tuskin voi odottaa Oulun keikalta, mutta ehkä sentään jotain nostalgisia häivähdyksiä.