Huhhuh, näin jyrkkää poliittista tulkintaa Bruce Springsteenin tuotannosta en muista ennen lukeneeni. Kirkonmiehet ovat olleet yllättävän kiinnostuneita Springsteenistä ja löytäneetkin suhteellisen paljon tarttumapintaa. Ei siis olisi mikään yllätys, että esim. demokraattinen poliitikko kohtaisi vielä enemmän analysoitavaa. 1975 syntynyt Masciotra ei vaan ole mikään tyypillinen liberaali demokraatti, jopa eurooppalaisessakin asetelmassa hän löytäisi itsensä laitavasemmistosta. Poikkeuksena on Masciotran aitoamerikkalainen kristillisyys, hänen mielestään USA:n äärioikeisto on monopolisoinut kristinuskon omiin tarkoitusperiinsä. Masciotra ei tunnu näkevän amerikkalaisessa systeemissä mitään hyvää, varsinkaan verrattuna Eurooppaan, jota hän pitää suorastaan paratiisina. Ja huonompaan suuntaan on vain Amerikassa menty. Ilmeisesti vuonna 2009 kirjoitetussa kirjassa Obaman valinta tarjoaa laihaa toivoa, mutta kovin epäileväinen Masciotra on tulevaisuudenkin suhteen. Erityisen vastenmielistä Masciotralle on yritystoiminta, kaikki aktiviteetit pitäisi tuottaa julkisten palvelujen kautta ja rahoittaa yksityishenkilöitä verottamalla. Epäselväksi jää, miten veronmaksukyky syntyisi ilman yritystoimintaa.
Springsteen on taustansa kautta voimakkaasti sitoutunut amerikkalaiseen työväenluokkaan, mutta varsinaista poliittista toimintaa mies vältteli pitkään. 1972 hän tuki Richard Nixonin vastaehdokasta George McGovernia, mutta silloin rintamalinja kulki rock-musiikin vaihtoehtokulttuurin ja vanhemman sukupolven vanhoillisen establishmentin välillä. 1979 Springsteen esiintyi ydinvoiman vastaisessa konsertissa, mutta ilmeisesti vain siksi ettei viitsinyt kieltäytyä ystäviensä Bonnie Raittin ja Jackson Brownen kutsusta. 1981 hän sitoutui vahvasti edistämään Vietnamin veteraanien asiaa, mutta silloinkin päämotiivi vaikutti olevan ystävystyminen Bobby Mullerin ja Ron Kovicin kanssa. Reaganin hallinnon lähentely-yritykset Springsteen torjui tylysti, mutta ei vieläkään sitoutunut demokraatteja tukemaan. Se tapahtui vasta 2004 John Kerryn kampanjassa, mutta silloinkaan Kerry ei näyttänyt sytyttävän New Jerseyn suurta poikaa, vain viha Cheneyn aloittamaa yksityistä Irak-sotaa kohtaan. Springsteen politisoitui lisää Cheneyn jättäessä harkitusti New Orleansin mustat selviämään Katrina-katastrofista omin voimin. Obaman politiikka on luultavasti suhteellisen lähellä Springsteenin näkemyksiä, mutta erityisen intomieliseltä hän ei ole enää ensimmäisen kauden lopulla näyttänyt.
Springsteen on kritisoinut amerikkalaista yhteiskuntaa ainakin vuodesta 1975 lähtien, joten Masciotran negatiivinen asennemylly saa tuotannosta helposti raaka-ainetta. Yllättävän positiivista on, että Masciotra ei keskity pelkästään laulujen sanoihin, hän löytää tukea väittämilleen myös musiikin muista tasoista ja konserttien dramaturgioista. Masciotraa voi pitää lähes sokeana fanina, mitään huonoa hän ei tunnu Springsteenin tekemisistä löytävän. Poliittinen näkemyskin on yhtä fanaattinen, yksisilmäisyydessään se lähestyy uskonnollista kiihkoa. Olisi ehkä helppoa elää, jos olisi näin varmat mielipiteet kaikista asioista. Toisaalta väistämättömät pettymyksetkin olisi sitten ylivoimaisia kohdata. Kirjan kymmenen lukua noudattavat suunnilleen samaa kaavaa, Masciotra esittää ensin oman palopuheensa ja hakee sitten tukea Springsteenin musiikista. Aiheet ovat odotettuja, syrjäytyminen eristäytymisen (isolation) ja vieraantumisen (alienation) kautta, vähemmistöjen sorrettu asema, kaupunkien keskustojen romahdus (urban decay), poliittinen vallankäyttö, aidon yhteisöllisyyden alasajo markkinavoimien puristuksessa. Täytyy myöntää, että luin kirjan loppupuolen suhteellisen kursorisesti. Masciotran teesit ovat liian ennakoitavia ja tekstikin raskasta toistuvine superlatiiveineen. Konfutselaisuuden yhdistäminen Springsteenin musiikkiin ei vaikuttanut tarpeeksi hyvin argumentoidulta. Loppujen lopuksi vaikutelmaksi jää, että Masciotra on kiinnostunut enemmän omista mielipiteistään kuin Springsteenin musiikista. Se heijastuu jo johdannossa, jossa jopa Asbury Parkin Upstage-klubi on muuttunut Uptowniksi ja sitten ensimmäisen luvun ensimmäisessä lauseessa Springsteenin syntymäaika osuu harhaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti