Jatkosodan pikkujättiläinen

Lähes 1300 sivua jatkosodasta. Ostin tämän sotaeepoksen viime talven alennusmyynnistä ja olen purkanut sitä pieninä annoksina vuoden mittaan. Kyseessä on 2007 ilmestynyt artikkelikokoelma, joka pyrkii valottamaan sotaa usealta kantilta. Tämä onkin tarpeen, sillä jatkosota on Suomen historian merkillisin, moniulotteisin ja ehkä kiistanalaisinkin tapahtumasarja. On todettava, että pintaraapaisuksi Pikkujättiläinenkin jää, jo lähtöasetelmansakin takia. Näin laajalla tarkastelulla ei päästä syvemmälle, mutta erittäin näppärä kooste tämä kuitenkin on. Jatkosodan omituisuuksia on sen keskellä oleva loputtoman pitkä asemasota, noin kaksi ja puoli vuotta. Asemasotaan liittyvissä artikkeleissa tarkastelu rönsyilee koko sota-aikaisen elämänmenon puolelle ja oma kiinnostukseni hieman lopahti korsukaskujen parissa. Mielenkiintoista löytyy sieltäkin, muuan Toivo Juntunen näyttää olleen avainhenkilöitä Eldankajärven jään luomisprosessissa. Sotaa edeltävissä vaiheissa myös kinnostava detalji, Skibotniin suunniteltu suomalaisten vuokrasatama, josta käytiin neuvotteluja Narvikin alueella operoivien brittien kanssa 1940. Ilmeisesti Petsamoa pidettiin silloin liian riskialttiina Neuvostoliiton läheisyyden takia. Inkeriläisten kohtalo säväyttää edelleen, yli 60 000 päätyi 1943-44 Virosta laivoilla Hankoon kun Wehrmacht alkoi vetäytyä eteläiseltä Inkerinmaalta. Suurin osa palasi loppuvuonna 1944 Neuvostoliittoon ja näennäisen vapaaehtoisesti, vaikka oma näkemykseni on ollut eri. Oikeastaan kukaanhan ei päätynyt Inkeriin, Stalin roudasi valkobandiitit takamaille nääntymään. 

Varsinaiset taistelukuvaukset noudattavat totuttua kaavaa, kartat taas surkeita. Meri- ja ilmasota saa tavallista enemmän tilaa. Ilomantsin taistelusta tarjolla myös venäläinen näkemys, korpisoturi sai vielä kerran Stalinin suunniltaan. Myös amerikkalainen tai brittiläinen analyysi jatkosodasta olisi ollut kiintoisa, mikseipä myös nykysaksalainen näkemys. Ehkä parasta koko teoksessa on poliittinen, sotilaallinen ja globaali aikajanatarkastelu sodan eri vaiheissa, tällainen on ollut suomalaisen sotakirjallisuuden räikeä puute perinteisesti. Yksilötarinoissa mainitaan majuri Kurt Bäckman, viiden tunnin taistelun jälkeen Viipurin 20.6.1944 menettäneen 20. Prikaatin II pataljoonan komentaja, joka ampui itsensä 1945 sotaoikeuden tuomiota odottaessaan. Jossittelussa nousee esiin Äänisen ja Seesjärven välinen ns. Maaselän kannas, 40 km kaistale kaukana Itä-Karjalassa. Se ei kuulunut sotilaallisiin tavoitteisiin, kolmas kannashan piti olla Vienanmereen asti. Maaselän kannas muodostui siis rintamaksi suunnittelematta, mutta sitä linnoitettiin tiheämmin kuin Karjalan kannasta ja 10.6.1944 Valkeasaaren murtuessa siellä oli ällistyttävä määrä joukkoja. Yleensä koko vesistöä korostavaa kannasteoriaa kyseenalaistetaan, kun puna-armeijan merijalkaväki onnistui 23.6.1944 tekemään Laatokalla maihinnousun Aunuksen rintaman selustaan Tuulokseen. Lapin sotakin nivoutetaan mukaan ja jälkimyllerrykset valvontakomissioineen.