Luin äskettäin Philip Kerrin 1991 ilmestyneen romaanin A German Requiem, joka sijoittuu sodanjälkeiseen miehitettyyn Wieniin. Romaani oli selvästi saanut vaikutteita tästä klassikkoelokuvasta vuodelta 1949, joten innostuin tsekkaamaan leffan uudestaan pitkän tauon jälkeen. Maineikas romaanikirjailija Graham Greene laati käsikirjoituksen, joka julkaistiin myöhemmin kirjanakin. Kyseessä ei siis kuitenkaan romaanin tulkinta, vaan tässä tapauksessa elokuva tehtiin ensin. Leffa on selvästi amerikkalaisen film noirin perillinen, vaikka tärkeimmät tekijät brittejä. Näyttelijät Orson Welles, Joseph Cotten ja Alida Valli ovat suoria kiinnekohtia noiriin, mutta yhteys on syvällisempi, varsinkin visuaalisesti. Kylmän sodan elokuvana tämä liittyy Berliinin raunioelokuviin, mutta suurimmalta osalta leffa on tyystin omaperäinen. Carol Reed oli tehnyt aiemminkin brittinoiria, kuten Odd Man Out ja The Fallen Idol, mutta hänenkin urallaan kyseessä oli nyt kvanttihyppäys. The Third Man on Casablancan tai Chinatownin tapainen ainutkertainen täysosuma, kaikki osaset kerta kaikkiaan klikkaavat kohdalleen.
Anton Karasin sitra-musiikki hallitsee varsinkin elokuvan alkupuolta ja Robert Kraskerin kuvaus vie huomiota puoleensa, pöyristyttäviä kamerakulmia, varsinkin alaviistosta, lähikuviakin paljon. Alkupuolella brittiläistä komediallisuuttakin ennen kuin laimennetun penisilliinin traagisimmat käänteet vyöryvät esiin. Nopeaa dialogia, nopea rytmi muutenkin, nokkeluutta, terävyyttä, älykkyyttä, tässä on fiksu elokuva kaikin puolin. Baarikohtauksessa nähdään paikallisten oluiden mainoksia, Ottakringer ja Gösser. Kaikki huipentuu loppukohtaukseen, näin tyrmistyttävää kyynisen realistista näkemystä ei oltu nähty koskaan ennen, tuskin myöhemminkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti