Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
lauantai 9. marraskuuta 2013
Anthony Mann: T-Men
T-Menin ensimmäistä näkemää varjostivat ylisuuret odotukset film noirin yhtenä suurimmista klassikoista. Sellainenhan se ei ole, mutta nyt pitkän tauon jälkeen nähtynä ansiotkin erottuvat. Aloitus on hirveä, dokumentaarista isänmaallista paatosta, jokin dirika esittelee Treasury Departmentin organisaatiota, puuttuu vain Powerpoint-slaidit. Jatkossakin mahtipontinen kertojaääni muuttaa kokonaisuutta paperinmakuiseksi. Jos nämä reunarasitteet voi unohtaa, niin kyseessä on kuitenkin suhteellisen napakka undercover-sukellus rahanväärentäjien alamaailmaan. Tapahtuu pääasiassa Los Angelesin hämyisimmillä nurkilla, mutta alussa piipahdetaan kunnian päiviään eläneen Detroitin kirkkaammille kaduille. Raw Dealin tähti Dennis O'Keefe ei ole erityisen karismaattinen tässä, mutta Charles McGraw aina yhtä lamauttava. Miljöissä on turkkilaisia saunoja, peliluolia, huvipuistoja, kaikki ylimaallisen noiristi Altonin kuvaamina. Väkivalta on brutaalia, kompromisseja ei juuri synny. Film noir on täynnä femme fataleja, mutta harvoin kaunis feminiini on gangsteriorganisaation huipulla, tässä nähdään sellainenkin Mary Meaden roolittamana. Siis paljon muistamaani parempi, mutta kaukana ollaan Raw Dealin tasosta, joka Side Streetiä näkemättä pysyy kirkkaasti Mannin suurimpana mestariteoksena noir-kaudelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti