maanantai 4. marraskuuta 2013

Budd Boetticher: The Red Ball Express

Red Ball Express oli mittava huolto-operaatio vuonna 1944, jolla roudattiin tarvikkeita kuorma-autoilla Normandian maihinnousun jälkeen pitkälle edenneille Pattonin panssarijoukoille. Vuonna 1952 valmistuneella leffalla on siis vankka todellisuuspohja, mutta elokuva on melkoisen vaatimaton. Alussa on dokumenttiaineistoa ja muutama toimintakohtaus on toteutettu napakasti. Ranskalaisiin ja saksalaisiin asenne on propagandistinen, mutta amerikkalaisten sisäisten ristiriitojen kuvaaminen erottaa tämän esim. neuvostoliittolaisista sankaritaruista. Aivan liikaa on komediallisuutta ja romanttista virittelyä, jotta tätä voisi pitää täysipainoisena sotaeepoksena. Patton-tyylinen hahmo on nimetty kenraali Gordoniksi. Suurin osa operaation kuljettajista oli mustia ja tämä tulee esille elokuvassa yllättävänkin selvästi, toki alimitoitetusti. Boetticherin myöhempien westernhelmien kaltaista persoonallisuutta ei ole havaittavissa.

2 kommenttia:

  1. Ei liity kyseiseen elokuvaan, mutta odotin jonkinlaista kommenttia YLE Teeman sunnuntaileffaam, Hawks-sekoiluun, Monkey Business, mutta jäikö tuo katsomatta?

    VastaaPoista
  2. Nyt en sitä katsonut, mutta vuoden takaa löytyy arvio.
    http://arijuntunen.blogspot.fi/2012/09/howard-hawks-monkey-business.html

    VastaaPoista