Olutnautiskelija, hophedonisti, kulkumies. Huomioita myös jalkapallosta, kirjoista, elokuvista ja musiikista.
perjantai 13. joulukuuta 2013
Carl Th. Dreyer: Ordet
Dreyerin toiseksi viimeinen elokuva on raskassoutuinen melodraama Tanskan rannikkodyyneiltä. Kristillinen taikausko taas tiukassa fokuksessa, vaikka alussa voikin tarkkaavainen katsoja huomata ohikiitävän huumorin pilkahduksen. Kaj Munkin teatterikappaletta on lievästi tuuletettu elokuvallisemmaksi, mutta kamarinäytelmäfiilistä on jäänyt havaittavasti. Loppu on lähes kuolemapornoa, murheella mässäilyä. Muistikuviin Sana on jäänyt paljon vaikuttavammaksi, nyt tuskastuin varsin perusteellisesti. Uskonnollisten kuppikuntien oppiriidat ja lapsen synnyttämisen kohtalokkaat riskit eivät kohota jännitettä Vredens dagin tasolle. Lääkärihahmo on kyllä nostettu suoraan Auschwitzista. Uskonnolliseen hurmokseen taipuvaiset voivat ehkä löytää tästä paljonkin erilaisia ulottuvuuksia, mutta minua ei sekään koske. Bergman on päässyt tällä saralla paljon pitemmälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti