Vuoden 1978 MM-kisat olivat Skotlannille vielä muistettavammat, mutta henkilökohtaisesti en voinut odottaa saadakseni Gordonin kirjan käsiini. Olin jo 1974 kiihkeä Leeds Unitedin fani ja Skotlannin maajoukkue silloin oli lähes sama kuin Leeds. Länsi-Saksan turnauksessa David Harvey, Billy Bremner, Peter Lorimer ja Joe Jordan pelasivat jokaisen minuutin. Nuori toppari Gordon McQueen oli myös ryhmässä mukana ja kaikkein suurin Leeds-taituri Eddie Gray olisi taatusti myös pelannut, jos ei olisi ollut jälleen kerran loukkaantuneena.
Gordon kertoo joukkueen tarinan varsin kronologisesti pohjautuen videotallenteisiin, omiin muistoihinsa, aikalaislähteisiin ja tuoreisiin haastatteluihin. Varsinkin viimeksi mainitut ovat erityisen kiintoisia. Jo karsinnat olivat dramaattisia ja Gordon käyttääkin puolet kirjasta Dortmundin Zaire-ottelua edeltäviin vaiheisiin. Nykynäkökulmasta tuntuu hämmentävältä, että Skotlanti pääsi 16 joukkueen lopputurnaukseen voittamalla kolmen joukkueen lohkon. Ensin värikkään Tommy Dochertyn johdolla kaatui Tanska kahdesti syksyllä 1972 ja sitten vuotta myöhemmin 2-1 -kotivoitto Tshekkoslovakiasta riitti MM-triumfiin. Ratkaisumaalin Hampdenilla teki Leedsin 21-vuotias sentteri Joe Jordan. Valmentajana oli jo silloin matalan profiilin Willie Ormond, kun Docherty oli siirtynyt Manchester Unitedin valmentajaksi. Ormond on jäänyt itselleni aika vieraaksi hahmoksi ja Gordon valottaa hienosti merkillisen miehen kohtaloa. Joukkueen pahat pojat Bremner ja Jimmy Johnstone ryyppäsivät itsensä median otsikoihin MM-turnauksen alla Oslossa, mutta Gordonin mukaan Ormond osallistui itsekin sessioon. Ormond ei paljon taktiikasta piitannut ja antoi MM-turnauksen Brasilia-ottelussa pelaajien kokeilla omia ideoitaan (Lorimer laidalla, Dalglish kymppipaikalla). Oslon kenraaliharjoituksessa Ormond varoitti toppari Martin Buchania pitkän vaalean norjalaisen (Tom Lund?) vapaapotkuista. Kentällä Buchan huomasi, että kaikki norjalaiset olivat pitkiä ja vaaleita.
Skotlannilla oli silloin jalkeilla kaikkien aikojen joukkue, vaikka Ormondin johdolla ennen MM-turnausta harjoitusottelut menivät kauttaaltaan huonosti. 60-luvun tähdet Denis Law ja Johnstone olivat vielä mukana, nykyään unohdettu Celticin Davie Hay sekä Leedsin Bremner ja Lorimer pelasivat uransa huipulla, nuoret tähdet Kenny Dalglish, Danny McGrain ja Jordan olivat juuri tehneet läpimurtonsa. Joukkue oli ainoa, joka ei hävinnyt yhtään peliä Länsi-Saksan turnauksessa. Silti se karsiutui maalierolla alkulohkon jälkeen. Ehkä juuri tämä loistokas epäonnistuminen on tehnyt joukkueesta legendan, josta julkaistaan kirjoja 40 vuotta myöhemmin. Gordon kertoo asiat niin kuin ne tapahtuivat, mutta paljon riittää myös herkullista spekulaatiota. Miksi kisojen alla Englannin murskannut laitavirtuoosi Jimmy Johnstone ei pelannut sekuntiakaan turnauksessa? Jugoslavian valmentaja Miljan Miljanic ei ollut uskoa onneaan, kun Johnstone ei ilmaantunut kentälle. Putosiko Skotlanti salaliitolla? Jugoslavia voitti jugoslavialaisen Vidinicin valmentaman Zairen hämmästyttävästi 9-0, kun Skotlanti pystyi vain 2-0 -tulokseen. Brasilian ratkaiseva kolmas maali 3-0 -voitossa syntyi viime hetkillä merkillisellä Zairen maalivahdin virheellä. Zaire-ottelussa pelannut toppari John Blackley epäilee salaliittoa, mutta Gordon ja muut haastatellut eivät huhuille lämpene.
En muista ennen kuulleeni, että IRA uhkasi tappaa kaksi Skotlannin protestanttipelaajaa ennen Jugoslavia-ottelua. Kyseessä olivat Johnstone ja äskettäin kuollut Rangersin huippupakki Sandy Jardine. Valtavasti turnauksen aikana laihtunut McGrain sai taistelun tauottua kuulla diagnoosin: diabetes. Lähellä loppua käynyt McGrain toipui ja pelasi pitkän uran. Joukkue levytti ennen turnausta Rod Stewartin kanssa Easy, Easy -musiikkiteoksen, jonka sanoitus vetää hiljaiseksi. Ryhmään kuului Hibernianin puolustaja Erich Schaedler, joka oli saksalaisen sotavangin poika. Schaedler teki itsemurhan 36-vuotiaana. Joukkue asui Saksassa pikkuhotellissa Taunus-vuoristossa kolmen hengen huoneissa, joissa ei ollut suihkua. Alkoholia kului reippaasti pelien jälkeisinä iltoina, tosin turnauksen aikana vältyttiin Oslon kaltaisilta skandaaleilta. Kuukautta ennen turnausta Johnstone ajautui kostean illan jälkeen soutuveneessä Atlantille ilman airoja, rannikkovartiosto oli kutsuttava hätään. Pelaajat saivat turnauksesta bonuksina 400 puntaa ja käyttöoikeuden vuodeksi Vauxhall Victoriin (VX4/90). Sponsorisopimus Adidaksen kanssa raukesi viime hetkillä, joten pelaajat repivät kengistään raidat pois kentällä ennen Zaire-ottelua. Jalkapallo oli 1970-luvulla varsin erilaista kuin nykyään.
Henkilöhakemisto puuttuu, se on yllättävä puute nykyään englanninkielisissä laatuteoksissa. Gordonin teksti voisi olla hieman iskevämpää, mutta erityisempää valittamista ei ole. Skotti Gordon kertoo tunteella ja huumorilla tragikoomisen huipputarinan. Ajankuva on ehyt, henkilöhahmoihin suhtaudutaan empatialla ja lopputuloksena on juuri niin hieno kunnianosoitus kuin tämä joukkue ansaitsee.
Suomen televisio ei näyttänyt Skotlanti-Zaire -peliä, kuten ei muitakaan Zairen otteluita. Mutta sen muistan, että Hesarin urheilusivuilla toimittaja ihmetteli, miksi Skotlanti tyytyi selvästi pelaamaan vain aikaa ollessaan 2-0 johdossa.Jos ottelussa todella tapahtui näin, Skotlanti saa syyttää vain itseään putoamisestaan, kun ei hakenut useampia maaleja.
VastaaPoistaTuo on totta, ja tulee kirjassakin esille. Toisaalta Zaire-peli oli hermostuttava avauspeli ja vielä ei ollut tiedossa, että juuri maaliero tulee ratkaisemaan. Skotit olivat tyytyväisiä voittoon kahdellakin maalilla.
VastaaPoista