Sotahistoriallisen Seuran luentosarja eteni nyt Kannaksen taistelujen huipentumaan. Esiintyjänä everstiluutnantti Ari Raunio, nyt täysi sali ja ymmärtääkseni paikalla sotaveteraanejakin. Selväsanainen ja suoraviivainenkin esitys, kuten ammattisotilaalta voi odottaa. Raunio tarkasteli VKT-linjan taisteluja tasapuolisesti molemmin puolin, itse en ole ennen tutustunut puna-armeijan näkökulmaan näin selvästi. Leningradin rintaman komentaja Govorov ylennettiin marsalkaksi Mannerheim-linjan nimellisen ylityksen jälkeen, vaikka tässä vaiheessahan tämä talvisodan "hyökkäyksellinen" bunkkerijono oli jo tuhottu. Viipurin valtauksen jälkeen painopisteeksi syntyi Tali-Ihantalan seutu. Tavoitteena oli edetä nopeasti Salpalinjalle asti. Kun suomalaiset (ja Kuhlmey) estivät tämän, Govorov yritti ohittaa esteen sekä vasemmalta Viipurinlahden yli että oikealta Vuosalmen kohdalta Vuoksen yli. Kummassakaan ei voimat riittäneet ja Stalin ei myöntänyt enää lisäresursseja.
Kovin tuttujahan nämä kuviot ovat, mutta pieniä nyansseja silti kohosi. Raunio minusta korosti huomattavastikin panssaridivisioonan roolia, mutta silti yleisössä ollut Laguksen sotilaan jälkeläinen syytti häntä vähättelystä. Itse ajattelin, että tykistöä on yleensä painotettu enemmän kuin tässä. Raunio ei häikäillyt tölväistä Adolf Ehrnroothin brändäyskykyjä, Vuosalmella naapurirykmentit olivat vaikeammissa paikoissa kuin Ehrnroothin JR7. Mannerheimkaan ei jäänyt ilman kritiikkiä. Saksalaisilta saatujen tietojen perusteella olisi pitänyt olla paljon selvempää miten Stalinin strategiset iskut toimeenpannaan. Jos selvyys oli, niin ainakaan siihen ei reagoitu. Seuraavana sarjassa olisi elokuun mottitaistelut Ilomantsissa, mutta siihen en taida päästä mukaan muiden kiireiden takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti