Andrew Martin: The Necropolis Railway

Hämäläispanija Juha Nakari on useampaan otteeseen vihjannut Andrew Martinin historiallisista rautatiedekkareista. Innostuin nyt hankkimaan sarjan ensimmäisen, ilmestynyt 2002. Lontoo, 1903. Nuori Jim Stringer saapuu Yorkshiresta imperiumin pääkaupunkiin Waterloon asemalle töihin, omalaatuinen junalinja kuljettaa ruumiita kaupungin ulkopuoliselle Brookwoodin hautausmaalle. Tällainen linja todellakin oli tuolloin, muutenkin historiallinen puoli tuntuu todella tarkkaan tutkitulta. Atmosfääri on paksua, tämä on kirjan parasta antia. Stringer vaikuttaa varsin viattomalta, mutta kulmakunnan pubit kummasti alkavat kiehtoa nuorta miestä, Red Lion -bitter alkaa pudota varsin liukkaasti. Orastavan romanttinen kuvio näyttävän näköisen vuokraemännänkin kanssa ottaa loppupuolella kierroksia.

En kuitenkaan innostunut, Martinin kerronta on todella raskasta, tarina ei meinaa millään päästä liikkeelle ja lauseet ovat pitkiä, rönsyileviä ja muutenkin koukeroisia. Mystiset rikoskuviot ovat todella sumuisia, en tykkää arvoitusdekkarin rakentelusta, joka vielä sotkeutuu epämääräisiin toimintakuvioihin ja lopun "yllättäviin" käänteisiin. Lopussa kyllä Martin hyödyntää senaikaista maailmanpyörää Great Wheelia mallikkaasti, kyseessä siis jo 1907 purettu London Eyen edeltäjä. Tässä heilahti mielessä Reedin/Wellesin/Greenen The Third Manin Prater-kohtaus, mutta aivan sille tasolle Martin ei yllä. Huumoriakin tässä on, mutta ei tarpeeksi kuivaa minun makuun. Liikaa teknisiä yksityiskohtia, en ole ainakaan vielä innostunut junabongauksesta, koko ajan toistettu half-link jäi epäselväksi enkä edes halunnut ottaa siitä selvää. Mutta pahin ongelma siis tyyli, tykkään lyhyestä lauseesta, lakonisesta amerikkkalaisesta kovaksikeitetystä no-nonsensesta. Seuraavaksi siis luettavaksi tutumpaa kamaa, George Pelecanos, Steve Hamilton, James Lee Burke.