sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Heikki Kähkönen et al: Baarimies Tallinnassa

Kolme vuotta sitten ilmestyneen Baarimiehen Tallinna -oppaan uusiutunut versio. Kävin tämän kirjan julkistustilaisuudessa ja sain lehdistökappaleen ilman korvausta. Kirjoittajat ovat samat kuin edellisessä kirjassa, mutta valokuvaaja on nyt Andres Teiss. Kirja on nyt kovakantinen, edelleen kompaktin kokoinen ja valokuvat ovat todellakin aiempaa terävämpiä.

Kolmessa vuodessa Tallinnan baaritilanne on elänyt kovasti, joten sisältö on uudistunut. Ei kuitenkaan niin paljon kuin ensin arvelin, joten ehkä uudistettu painos olisi ollut riittävä päivitys. Olutkulttuuripuolella kehitystä on ollut enemmän ja kirjassa esitelläänkin lyhyesti uudet käsityöläispanimot. Ei kuitenkaan itse oluiden makuarvioita. Baariopashan tämä onkin ja sellaisena toimii edelleen mainiosti. Baarien kuvaukset ovat tiiviin napakoita ja osuvat kohdalleen niiden baarien osalta, joita tunnen. Pienenä kuriositeettina Depeche Mode -baari ei ole mukana. Eihän se kummoinen olekaan, mutta mukana näyttäisi olevan saman tason paikkojakin. Kartat puuttuvat ja edellisen kirjan koordinaatitkin on otettu pois. Kännyköiden karttasovellusten yleistymisen takia se ei ole oleellinen puute, mutta ehkäpä kirjasta pitäisikin muotoilla kännykkäsovellus. Ylläpitokin voisi olla helpompaa, ehkä tällaisten opaskirjojen aika alkaakin olla ohi.


Itseäni kiinnostaa virolaisten käsityöläisoluiden juonti kiinnostavissa paikoissa. Tähän tarpeeseen tulee tyydytystä, mutta välillä turhan epämääräisesti baarikuvauksessa todetaan olutvalikoiman olevan "laaja". Se ei vielä välttämättä vaikkapa Beer Gardenin kohdalla Leheä ja kumppaneita tarkoita. Ja edelleenkään ne Lasnamäen vodkakellarit eivät ylitä vierailukynnystä. Mutta kirjan kohderyhmähän on laajempi ja toivottavasti kannustaa suomalaisia Vanhankaupungin ulkopuolellekin. Itsekin olen jo Telliskivessä käynyt pikavierailuillani.

1 kommentti:

  1. Tallinnan baarien olennainen trendi on jatkuva muutos. Meiltä tekijöiltä on usein viime päivinä kysytty, kuinka paljon baareja on vaihtunut tuoreen ja v. 2011 julkaistun Baarimiehen Tallinna -kirjojen välillä. Me voimme vain vastata, että emme tiedä tarkalleen, sillä varmaankin tällä viikolla joku baari on sulkenut ovensa ja toinen avannut.

    Joka tapauksessa Baarimies Tallinnassa -oppaassa on peräti lähes 70 uutta kohdetta, jotka puuttuvat v. 2011 kirjasta.

    UUSIA KOHTEITA: mm. Al Bastione, Antiik Gastro Pub, Bar Bistroo Kukeke, Bar Satumaa, Brewery, Butterfly Lounge, C’est La Vie, Elutuba, Eva Baar, Hea Sõber Kohvik, Hopner, Horisont, Kalle Kusta, Kamahouse Köök, Kamikadze Pub, Klubi LEGEnd, Kochi Ait Trahter, Koht, Kohvik Moon, Kohvik Must Puudel, Kohvik Protest, Kohvik Sesoon, Kohvik Sinilind, Kolm Sibulat, Kolmas Draakon, Labor, Leib Resto ja Aed, Lendav Taldrik Resto, Luscher&Matiesen, Mad Murphy’s, Maiasmokk, Music Baar, Nõmme Grill Kebab, NYC Piano Bar, Õllebaar Kuninga, Route 13 Bar, Spordi Bar, St. Patrick’s Merivälja Tee, Toit’s City, Toit’s Ülemiste, Valuuta Bar, Vana Villemi, Veinibaar Pokaal, ja Von Glehn.

    Uudesta kirjasta puuttuu noin 90 kohdetta, jotka mainitaan v. 2011 opuksessa. Osa on lopettanut tai poistettu muusta syystä kirjasta.

    Vanhasta kirjasta poistuneita ovat mm. City Pub, Compass, Gorodok, Juuksur/Teine Kodu, Karolin, Lambi All, Molly Malone's, Švejki Juures, Teine Kodu, Texas Honky Tonk, Tädi Ann Juures, U.K. Kekkonen, Vanaema Juures ja Von Krahli sekä kaikki sataman turhat baarit.

    - Heikki Kähkönen, Baarimies

    VastaaPoista