Helsingin Kallioon asettunut salolaistaustainen Tommy Heiskari otti äskettäin yhteyttä ja tarjosi kokeiltavaksi kotioluttaan. Tartuin tietysti tilaisuuteen, olen viime vuosina toistuvasti ilahtunut kotioluiden tasosta, eikä tämäkään tapaus ollut poikkeus. Olut on valmistettu Tommyn salolaiskaverin kanssa yhteistyönä Salossa. Pahkavuori on Salon kaupunginosa, siitä nimi "panimolle".
Samea keskiruskea väri, aika kestävä vaahto. Tuoksu hyvin voimakas, pehmeää makeaa hedelmää, ehkä hieman karamelliakin. Maku on runsaan hedelmäinen, sitrusta makeammalta puolelta, kypsää appelsiinia. Makeus on hieman karkaamassa liiallisuuteen, mutta säilyy silti oikealla puolella. Alkoholia jopa 8%, sitä ei tästä arvaisi, vaikka jälkimaun kohtuullista katkeruutta hieman polttelee alkoholin lämpö. Jälleen kerran vakuuttavaa kotiolutta, ei mitään virhemakuja, prosessia säätämällä päästään varmaan vielä parempaan kokonaisuuteen.
Olut on tehty Dogfish Headin tyyliin jatkuvalla humaloinnilla, keiton aikana humalaa lisätty säännöllisin väliajoin. Humalina Summit, Columbus, Chinook, Simcoe. Kyseessä siis oikeastaan tupla-IPA, kun vahvuutta noin 8%. Prosessissa ei ole käytössä jäähdytyselementtiä, joten vierre on viilentynyt hitaasti. Se varmaan vaikuttaa lopputulokseen, ehkä makeus osittain voi johtua sieltä.
Helsingin keskustan tanskalaisbaarissa hankalasti äännettävästi nimetty porilainen pääsiäispläjäys. Pään sisäisestä tuotteesta kai kyse. Pelkäsin pahinta, mutta mutta olut ei ole hirvittävän makea, 7%. Kovin kylmää, mutta luumuista hedelmää sieltä nousee varsin neutraaliin runkoon. Selvästi hallitumpi edelliseen Stallhageniin verrattuna, vaikka vaarallisilla vesillä tämäkin seilaa. Jälkimaussa on lievästi katkeroa. Hieman väkinäinen lopputulos on, sesonkiin on nyt jotain päätetty länsirannikolla lykätä. Netissä tämän tyyliksi on näköjään heitetty (ilman maistamista?) belgialea tai vahvaa brittialea. Belgihiiva ei maistu, mutta enempää en ota kantaa. Ølhus København, 31.3.2015.
Leijuvassa Lahnassa ei ollut uutuuksia hanassa, joten jatkoin Eerikinkatua Stockholmiin. Ei ihmeitä täälläkään, mutta päätin nyt kokeilla jo aiemmin vastaan tullutta ahvenanmaalaista rusko-olutta. Makeaa hedelmää, oikeastaan pelkkää makeutta perusmaltaisuuden päällä. Leipää ja metallia epämiellyttävästi. Alkaa vähän mennä usko tähän panimoon. Panimo on hyvin saanut hanapaikkoja, joita se on sitten täyttänyt toinen toistaan keskinkertaisemmilla oluilla. Tämäkin on perusbrown, joka unohtuu välittömästi juonnin jälkeen. Suomalaisia pienpanimoja alkaa nyt olla niin paljon, että kid gloves voi jo tiputtaa. Nyt voi jo odottaa näkemystä ja laatua, varsinkin vakiintuneemmilta toimijoilta. Ølhus Stockholm, 31.3.2015.
Mustaa nestettä beigellä vaahdolla, 9%. Luumuista hedelmää hieman kahvitvistillä ja sitten mukava saatto kuivaan katkeruuteen. Oikein näppärää. Black IPAa sellaisena kuin se pitäisi ollakin. Saattaa olla jopa suora sekoitus imperial stoutista ja tupla-IPAsta. Paahtoa voisi toivoa enemmän, mutta mahtavaa jälkeä taas Englannin modernista craft-skenestä. Angleterre, 31.3.2015.
Onnikka-aseman baarissa vaihteeksi pohjahiivaolutta, 4,6%. Suodattamaton pils kai kyseessä. Hedelmäinen viljaisuus lähdössä, kohtuullinen täyteläisyys. Katkerot eivät hyökkää ärhäkästi, pikemmin koukkaavat takaviistosta selustaan. Sysilän asteikolla olisi voinut odottaa voimakkaampaakin iskua, mutta tasapainoisen lagerin maestro on pyöräyttänyt. Ehkä lähempänä kellerbieriä kuin pilsiä. Bruuveri, 31.3.2015.
Noloa myöntää, mutta tässä on nyt käsissä itselleni ensimmäinen esimerkki Puolan räjähtävästä craft-olutskenestä. Maassa en ole käynyt koskaan ja vientioluista on tullut kokeiltua isojen panimojen tavanomaisia vaaleita lagereita ja ultravahvoja ryhdikkäitä portereita. Birbant tulee Zielona Górasta, nykyisestä Länsi-Puolasta, kyseinen alue aiempaa ydin-Saksaa, entinen Sleesian Grünberg. Vihreä Vuori siis molemmilla kielillä. Sopimusvalmistaja kuitenkin, varsinainen panija Browar Zarzecze, joka puolestaan näyttää sijaitsevan Puolan eteläosissa lähellä Tšekin rajaa. Red american india pale ale, 6,7%, 65 IBU, Zeus, Cascade, Amarillo.
Samea meripihkan väri, nopeasti katoava vaahto, tuoksu pihkaisen karamellinen, ehkä hieman voitakin. Maku on marjaisen hedelmäinen, hieman kuin karvasta mustaherukkaa. Hieman hämmentävää, ei siis sitrusta, mutta kuiva marjaisuus on aika miellyttävää. Katkeruus kerääntyy hitaasti, mutta vääjäämättömästi voimistuen kohti loppuliukua. Ei mitään virhemakuja. Tuoreus ei ole parhaassa kunnossa, hieman nahkeaksi maku kääntyy lämmetessä. Lupaavaa tasoa kaikin puolin, mutta olut joutui hankalaan saumaan kahden huippu-IPAn jälkeen. Ostopaikka Tallinna, Uba ja Humal.
.jpg)
Kööpenhaminalaisen panimon kunnianosoitus Minnesotan Surly-panimon Todd Haugille. Tai ehkä yhteistyö, ilmeisesti samaa olutta on tehty myös Surlylla. Todd Haugia en ole tavannut, mutta ilmeisesti kyseessä vaikuttava persoona. Näytellyt David Lynchin Wild at Heartissa (IMDB ei kyllä tunnista miestä) ja soittaa kitaraa kahdessakin bändissä. Musiikkiharrastuksesta ilmeisesti siis kirvesmies-nimi tälle IPAlle. Pühasten olutta vaaleampi, tuoksu on hieman tunkkaisen sitruksinen. Maku on kuivempi, enemmän greippiä, hyvä mallaspohja, katkeruus todella vahvaa. Loppujen lopuksi siis aivan erilainen IPA kuin virolainen uutuus, mutta hyvin tasapainoinen tuoksun heikkoudesta huolimatta. Surlyn käyttämää Golden Promise -mallasta, humalina Herkules, Citra ja Mosaic. Ei siis aivan tavanomaisin cocktail. Herkuleshan on saksalainen alfahappopommi, joten katkerot on todennäköisesti hoidettu sillä. Aiemmin olen siihen törmännyt ainakin Mikkellerin oluessa. Erittäin nautinnollinen tapaus. 6,5%, 100 IBU, batch #911. Ostopaikka Tallinna, Uba ja Humal.
Suunnitelmissa oli juoksulenkki tälle illalle, mutta Helsingin kadut paksussa sohjossa. Ajattelin sitten tehdä pienen baarikierroksen, mutta Sörnäisiin päästessäni goretex-kengät olivat kastuneet sohjossa läpi. Palasin lähtöruutuun. Onneksi osallistuin eilen ensi kerran kuuluisaan kansallisurheilulajiin eli toin Virosta alkoholituotteita Suomeen. Pühasten kaksi kokeilemaani olutta ovat olleet laadukkaita, joten Uba ja Humal -kaupasta tarttui tämä wieniläis-IPA ensimmäisenä mukaan. Maksaessa kaupan myyjäkin piti tätä omana suosikkinaan virolaiscrafteista.
Kuparin väri, sameaa, keskitasoinen vaahto. Tuoksussa äärimmäisen huumaava sitrustuoksu, veriappelsiinia. Vienna viittaakin nimessä käytettyyn mallaslajikkeeseen. Päähumalana Mosaic, kuivahumaloinnissa Vic Secret. Tuoksu on niin hieno, ettei oikeastaan haluaisi ryhtyä juomaan ollenkaan. Ehkä olutfriikkiys onkin kehittymässä tähän suuntaan, oluita vain nuuhkitaan, juomisesta tulee rahvaanomaista museokäyttäytymistä. No, makukaan ei ole pettymys, appelsiinia ja mandariinia, hyvin puhdas makeamman sitruksen raikas tuntuma. Alkoholia on 6,4%, mutta IBU-lukema on vain 55. Hedelmäisyys tässä korostuu selvästi, mutta katkeruutta on vähintäänkin kohtuullisesti. Tämä menee kevyesti virolaisten oluiden kärkipäähän, vaikka siellä alkaa olla jo tungosta. Pühaste on ainakin vielä sopimuspanija, tämäkin tehty Põhjalassa. Ostopaikka Tallinna, Uba ja Humal.
Tallinnan reissun viimeinen olut sentään hanasta, kaunis vaahto meripihkan värisessä oluessa. Hieman omalaatuinen maku, maltaan ja hedelmän väliltä. Kohtuullinen katkero takatukena. Maukkaampi kuin nykyiset baijerilaisten märzenit, mutta hieman horjahteleva kokonaisuus on. Tallinnan ihmebaari lähes täynnä sunnuntai-iltapäivänäkin. Tallinna, Hell Hunt, 29.3.2015.
Hopnerissa hiljaista sunnuntaina. Vormsin pullo-IPAssa 7,5% ja 58 IBU. Aika samea tumman punertavan ruskea väri. Trooppista hedelmää, hartsia ja aivan liikaa karamellista makeutta. Taas vähän tasapainoton Viro-IPA.Tässä katkeruus jää täysin siirapin taakse. Tallinna, Hopner, 29.3.2015.
Drinkin listalla oli Õllevõlurin Jää vabaks! -niminen IPA, mutta se oli harmittavasti päässyt loppumaan. Korvauksena tämä Lehellä tehty päärynä(?)-IPA, 6,5%. Makeahko, raikkaampi hedelmäisyys olisi suotavampaa. 40 IBUa on aika vähän ja kunnon katkeruutta ei synnykään hieman tasapainottomaan olueen. Tallinna, Drink, 29.3.2015.
Selkeämpi keli sunnuntaina Tallinnassa. Iltapäivällä vielä hieman aikaa tsekata Tallinnan baareissa virolaista craftia. Drinkissä hanassa ulkomaisten lisäksi vain tuttua Virmalisedia. Punahabe on american red ale, 5,1%. Vähän hiilihappoa, hedelmäinen ja todella nautittava katkeruus. Simcoe-humala toimii hienosti. Tallinna, Drink, 29.3.2015.
Tallinnan pimenneessä illassa sade lakannut, kävelin Telliskivestä vanhaankaupunkiin. Olen kaikilla Tallinna-reissuillani käynyt Hell Hunt -baarissa ja sinne suuntasin nytkin. Vaikka festivaali olikin hieno, niin se ei ole luonnollinen ympäristö oluen nauttimiselle. Kunnon baari on, ja Hell Hunt on sellainen. Hell Hunt on todellakin kuin vanha Leskinen Saaristonkadulla, tunnelma hyvin samantyyppinen. Ja se tunnelma oli taas todella hyvä. Arvoituksellista uutta olutta hanassa Muddis Õllevabrikilta, ehkä siis uusi panimo tai ainakin mustalaispanija. Golden alessa meripihkan väri, 5,2%, brittityyliä. Toffeeta hyvin tuoreesti ja katkeroakin tulee näppärästi mukaan. Tallinna, Hell Hunt, 28.3.2015.
Tallinnassa ensimmäinen craft-olutfestivaali, pääsin paikalle toiselle päivälle. Sisäänpääsy 50 euroa, sitten oluita sai kiskoa mielensä mukaan. 10 cl annokset, noin 70 olutta, eri oluet kuin perjantaina. Tilaisuus alkoi 16:00, hanat vaihtuivat 19:30, poistuin noin 21:15. Jokin vanha neuvostoaikainen teollisuushalli, karua katsottavaa, mutta mukava fiilis. 500 henkeä sisällä, ei kovin suuria ruuhkia. Takapihan teltassa musiikkia, se häiritsi turhaan keskustelua olutalueellakin. En ymmärrä miksi tällainen tietoinen haittatekijä järjestetään olutfestivaalille. Vessat ulkopuolella bajamajoissa, se hieman alkeellista. Paljon suomalaisia tuttuja naamoja paikalla. Törmäsin jo laivalla oululaisiin olutaktiiveihin Heli Kinnuseen ja Jari Sillanpäähän, heidän pöydässään vietin suurimman osan aikaa. Hyvä tunnelma kokonaisuutena kaikin puolin.
Oven ulkopuolella oli avausaikaan humoristinen varjofestivaali Tallinna Crap Festival, järjestäjänä ymmärtääkseni tallinnalainen alan mies Fat Phil. Siellä kiskottiin latvialaisia viinalagereita isoista muovipulloista, Hipster Free Zone, no craft on tap, join the macro revolution, nevermind the quality, feel the strength! Joitakin janoisia suomalaisiakin oli odotetusti houkuteltu joukkoon.
Muistiinpanot oluista tietysti hajanaisia tällaisessa tilanteessa. Ei liene yllätys, että valtavan valikoiman edessä otin juotavaksi lähinnä IPA-tyylisiä oluita. Crap-festarilla heilunut Janne Keskisarja oli tykästynyt Oregonin reissullaan Boneyard-panimon oluisiin ja vantaalainen Restricted-nimimerkki suositteli myös panimoa, joten avasin pelin heidän Hop-a-Wheelie IPAlla, 7%, tuoretta sitrusta ja katkeruuttakin hienosti. Pühasten Humalakoda DIPAsta oli tarjolla Sweet Citrus Edition, tosi sitruksinen, mutta kovasti katkeruuttakin. Erinomainen tämäkin. Venäläisen AF Brew'n Redrum oli punainen, peräti 180 IBU, pehmeää hedelmää, hyvin skulasi sekin. Õllenaut Puuraidur sekin DIPA, 9,2%. Hyvin kuiva sitruksinen, puraisee kivasti. Todella kova aloitus siis hop-friikinkin kannalta.
Stadin Mosaical oli yhtä persikkainen kuin panimolla aiemmin. De Proefilla Belgiassa teetetty virolaisen Vaat-valmistajan Witty Nelson's Summer Break siirsi fokusta lopulta hieman eri suuntaan, witbier-tyyliä. Barcelonalaisen Edgen Taronja HoRYEzon ruis-IPAa, sekin hyvin puhdas appelsiinisen hedelmäinen. Põhjalan vahva (9,5%) weizenbock Yorikiri oli maustettu merilevällä, mutta maistui vain weizenille, hieman katkeroakin. Boneyardin Notorious IIIPAssa 12%, tosi vahva trooppisen hedelmän isku tuoksussa. Persikkaa, mangoa, alkoholi hieman tuntuu, mutta upea tuoreus tässäkin.
Hieman jännittyneenä pääsin kokeilemaan klo 19:30 hanaan saapunutta Stadin Sunset at the Gasometer -olutta. Olen nimittäin ikään kuin oluen kummisetä. Timo Konttinen pyysi jokin aika sitten ideoimaan nimiä Tallinnaan lähteville oluille ja tämä ehdotukseni meni läpi. Gasometer viittaa tietysti Suvilahden mahtavaan kaasukelloon, jonka kainalossa panimo kyhjöttää. Timo kertoi Stadin Panimon baarissa perusvalikoiman muodostavan juuri Gasometer-sarjan oluet. Sunsetissa 8%, syvää tummaa hedelmää kuohkeasti ja kohtuullinen katkeropotku. Tarjolla oli myös kevyempi Sunshine at the Gasometer, mutta sitä en ehtinyt kokeilemaan festivaalin tuoksinassa.
Kolmas Boneyardin olut Armored Fist, 10%, Cascadian Dark Ale. Todella herkullinen hedelmäinen tuoksu. Alkoholi ei tunnu yhtään, katkeruus hyvin intensiivistä, paahtoa ei ole. Beavertownin india stoutissa Holy Cowbell taas oli paahtoa ja maitohappoa, mutta myös katkeroa, tyylikäs suoritus taas. Tallinnaan asettuva Sori ei ole vieläkään saanut lupiaan kuntoon, mutta tarjolla oli ilmeisesti jossakin toisessa virolaispanimossa tehtyä Sisu DIPAa. Trooppista hedelmää hyvin, mutta Sori kiitettävästi uskaltaa ladata kunnolla katkerohumalaa. Ehkä vähän karkea, mutta ok. Buxtonin Axe Rocks oli black IPAn ja IPAn blendi, ainakin katkeruutta on kovasti. Hedelmää ja rankasti katkeroa, jopa enemmän kuin Sisussa. Viimeiseksi olueksi valikoitui BrewDogin tyypillisen nokkelasti nimetty Restorative Beverage For Invalids & Convalescents. Viimeinen sana ei ollut vääntynyt edes oikeaan muotoon kirjoitettuun hanalätkään. Jonkinlainen DIPA tämäkin, 8,7%. Hyvin raikas, ehkä lähellä Jack Hammeria, nyt siis vahvempana, äärimmäisen kuiva ja hyvin katkeroakin.
En löytänyt Kopli 4:stä Põhjalan uutta Speakeasy-baaria. Yhdessä ovessa luki baar, mutta ovi lukossa. Siirryin lähelle juhlapaikkaa Pudeliin, jossa hyvä tunnelma, ei liian täyttä silti. Lähes kaikissa hanoissa De Molenia. Leheltä black IPAa pullossa 6,5%. Paahtoa, maitohappoa, hieman kuivattua hedelmää. Katkeruudessa jää toivomisen varaa, mutta hyvin puhdasta. Tykkäsin kovasti. Tallinna, Pudel, 28.3.2015.
Vanhankaupungin laatubaarissa tummaa hedelmäistä brown alea, 6%, tehty Genikalla. Hieman hartsia, mutta hyvä katkeruus pohjalla. Suomalaisia taas baari täynnä. Tallinna, Hopner, 28.3.2015.
Tallinna otti vastaan olutvierailijan vesisateessa. Ensivierailu sataman panimoravintolaan, iso saksalaistyylinen halli. Viitisen omaa olutta, ruokapanostus selvä. Iso esiintymislava, illalla varmaan sietämätöntä meteliä. Pilsissä heikko vaahto, täyteläistä mallasta, diasetyyliä. Tšekkityylillä siis mennään, mutta se ei Virossa erityisemmin ilahduta. Katkeruustaso matala, tyypillinen vanhan koulukunnan balttilager. Tallinna, Kochi Ait, 28.3.2015.
En ole ollut erityisemmin innostunut saksalaisen pienvalmistaja Freigeistin kokeiluoluisiin, yleensä on menty happamiin soureihin ilman suurempaa näkemystä. Verrattuna vaikka coloradolaisen Crooked Staven tuotteisiin laatuero on ollut Atlantin luokkaa. Nyt Freigeist on tehnyt yhteistyötä Norjan klassikkopanimon kanssa, joka Kjetil Jikiunin lopullisen lähdön jälkeen on valahtanut täysin Hansan megakonsernin kynsiin. Tältä pohjalta ei siis odotukset kovin korkealla tässä oluessa, joka tehty Göller-panimossa Mainin rannalla Frankenissa, etiketin mukaan. Korkki taas viittaa Ruhrin alueen Vormann-panimoon. Alaotsikkona imperial alt beer, 11%.
Kauniin mahonkinen kirkas väri, hyvin vaahtoakin. Tuoksu on vahvan maltainen, selvästi vähemmän hedelmäinen kuin edellinen 8 Wired -olut. Pehmeän bock-tyylinen avaustuntuma, hyvin hillitty, ei happamuutta, hieman hedelmääkin. Täyteläinen, alkoholi peittyy jopa paremmin kuin 8 Wiredissa. Hyvin puhdas, ei mitään rönsyjä, katkeruus nousee varoen, mutta päättäväisesti sitomaan paketin kasaan. Positiivinen yllätys kaikin puolin. Imperial alt loppujen lopuksi kuvaava termi, aidon doppelsticken vielä överimmäksi vedetty globaali variaatio.
Uuden-Seelannin Eteläsaarelta tanskalaispanija Søren Eriksenin vahvaa alea, 11%. Eriksenhän on käkipanija, operoi pääasiassa Blenheimin Renaissancessa, niin tämänkin oluen kohdalla. Mukana massiivisesti mallasta ja humalaa, mutta myös ruokosokeria ja Manuka-savua. Tammitynnyrissä vielä kypsytetty kuukausia. Tuoksussa on puuta ja luumua. Pehmeää kuivattua hedelmää maussa, mutta kyllä alkoholikin taitaa paistaa läpi. Mallasmassa hallitsee makua, savu leijailee ehkä taustalla, tammisuus pureutuu tanakammin makuun. Jälkimaku ei ole tyhjä, mutta tässä kontekstissa se ei korostu. Barleywine kai tämä tyyliltään lähinnä on, tyylikästä ja nautittavaakin juomaa. Eriksen on nyttemmin siirtynyt Pohjoissaarelle lämpimämpien vesien äärelle Aucklandin lähelle ja oma fyysinen panimo on virittymässä.
Saimaan Juomatehdas on nimennyt oluitaan viime aikoina Aki Kaurismäen arvostamien suomalaisten instituutioiden mukaan. Kekkosen lisäksihän Melrose-rokkibändi lukeutuu niihin ja Melrose on minunkin suosikkejani. Melrose Lager on heikosti vaahtoava, 4,6%, vaalean peruslagerin näköinen. Maku noudattelee samaa linjaa, makeahkoa mallasta, karamellisuutta, häivähdys katkeruutta. Melrose olisi ansainnut ryhdikkäämmän makuisen kunnianosoituksen, mutta ehkä rockbändiolut-lajityyppiin kuuluukin tietty mauttomuus. Viimeisin Hurriganes-olutversio taisi olla niin masentava, etten jaksanut siitä mitään kirjoittaa. Ostopaikka Helsinki, Kampin K-Supermarket.
Urho-niminen olut on jo suomalaisten makunystyröitä hellinyt ja Beer Hunter's toteutti tietysti Urho's Pubille tekemässään presidentti-sarjassa Presidentti Kekkonen -oluenkin. Sitä en ehtinyt maistamaan. Nyt sitten käsissä Saimaan Kekkonen-olut ja etiketissä tunnistettava henkilö. Ehdin elää 19 vuotta ennen Kekkosen lopullisen sairausloman alkua, joten tämä ei minua erityisemmin huvita. Mutta voihan oluen nimenä olla vaikka Hitler, Stalin tai Mao, mitäpä siitä.
Olut on aika tumma, melkein lähempänä mahonkia kuin meripihkaa. Vain 4,2%, tuoksussa on metallia ja kuivattuja hedelmiä. Maku on varsin makean karamellinen, kuin saksalainen dunkel pahimmillaan. Jotain tunkkaista esanssisuuttakin kokonaisuudessa tuntuu. Saimaa onnistui hyvin alkuvuoden saisonissaan, mutta nyt tässä on vaatimattomampi tuote. Ostopaikka Helsinki, Vallilan S-Market.
Raumalainen laatukauppa Lumo on aiemmin teettänyt ainakin Nokkospilsin. Nyt käsissä sitten jo kulttimainetta niittänyt testosteroniannos. Aika ajoinhan uutisvirtaan kohoaa väite siitä, että oluen maustamisessa käytetty humala sisältäisi estrogeeniä. Suhtaudun asiaan varauksellisesti. Jos niin olisi, niin olisin muuttunut naiseksi jo 90-luvun puolella. Jokatapauksessa Rauman sahtiparoni ja bloggaajakollega Harri Metsäjoki on tehnyt Lumolle reseptin wit-pohjaisesta oluesta, jossa humala on jätetty tyystin pois. Siitä siis nimi Testowit. Olut on teetetty Pyynikillä.
Lumon Tero Suhonen toi pari viikkoa sitten Helsinkiin alan miehille näytepulloja tuotteesta. Itse en ollut kaupungissa, mutta naapuribloggauskollega Jouni Koskinen otti oman pulloni välivarastointiin. Kiitokset herroille, erityisesti Jounille hytisemisestä eilen illalla Molotowin edessä.
Vaahtoa ei paljoa syntynyt, poreita lähinnä. Tuoksu on voimakkaan simamainen, yrttisyyttäkin. Maku on raikkaan hedelmäinen, hiilihappoa ei läheskään niin paljon kuin poreista näytti. Lievää happamuutta, mutta jälkimaussakin on potkua, vaikka siis humala puuttuukin. Jouni oli omassa arviossaan löytänyt enemmän happamuutta, mutta ehkä itselläni on tavallista korkeampi kynnys sitä huomata. Äskettäin en sitä Koffin Bärliineristäkään löytänyt.
Mausteita on paljon, kaurahiutaleiden lisäksi pakuriteetä (ei sano minulle mitään), nokkosta, ruusua, katajanmarjaa, siankärsämöä, appelsiininkuorta, miehekkäästi jopa männyn siitepölyä. Kyllä tämä witbierin lokeroon hieman tunkemalla sopii, kesäistä raikkautta ja purevaa yrttisyyttä on. Ei omaa suosikkityyliäni, mutta sehän on jälleen vain minun ongelma.
Vehnä-IPA Hollannin ympäröimästä belgi-kylästä, 7,5%. Turhan kylmä tarjoilu, varsin neutraali ensivaikutelma. Pikemmin viljainen kuin hedelmäinen. Makeuttakin löytyy, terävä katkeropuraisu lopussa. Ei belgihiivan tuntua missään vaiheessa. Yllättävän keskitien kulkija tämän panimon tuotokseksi. Rotterdam, 26.3.2015.
Kävin ensi kerran Filmihullun leffakaupassa Kampissa jokin aika sitten. Paljon mielenkiintoista, mukaan tarttui tämä Robert Wisen film noir, jota en ole aiemmin nähnyt. Wise on mielenkiintoinen ohjaaja, ehkä aliarvostettukin, mutta tuotanto jäi epätasaiseksi. Tämä on vuodelta 1951, San Franciscon Telegraph Hillille sijoittuva melodraama, jonka noir-vaikutteet kuitenkin varsin vähäiset. Leffa starttaa hieman yllättäen Puolasta 1939 ja naispäähenkilö ajautuu Belsenin keskitysleirin, liittoutuneiden kuulustelujen ja New Yorkin seurapiiritanssiaisten kautta Tyynellemerelle. Women's pic -materiaalia ja sitten Rebecca-tyylistä gothic horroria. Kovin uskottava tarina ei ole, mutta Wisen ote on tiukka, katsoja vangittuu seuraamaan käänteitä. Richard Basehart ei ole kovin hyvä uhkana, mutta Valentina Cortese onnistuu erinomaisesti. Lucien Ballardin kuvauksessa on hyvää dokumentaarisuutta San Franciscon jyrkiltä kaduilta. Valentinan painajaismainen autoilukohtaus ei ehkä ole tässä ensimmäinen laatuaan, mutta ainakin sitä on jäljitelty lukuisia kertoja myöhemmin. Toista naista esittävä Fay Baker näyttää omituisen tutulta, ainakin Hitchcockin Notoriousissa hän on aiemmin esiintynyt. Basehart ja Cortese menivät muuten naimisiin kuvausten aikana, vaikka itse leffassa yhteiselo on jännitteistä väärällä tavalla.
Saisonia Nijmegenista, yhteistyötä amsterdamilaisen Oedipus-panimon kanssa. Tuoksu voimakkaan belgihiivainen, hedelmää, karamellia, lievästi mausteinen. Vain 5%, maku on raikkaan hedelmäinen, belgihiiva tuntuu, mutta runko on vähän ohut. Hedelmäpastillisuus hieman häiritsee, vaikka varsin kuiva olut on. Ripaus happamuutta voisi piristää kokonaisuutta. Etiketissä mainitaan hibiscusbloem ja rozenblad, joten hienoista kukkaista maustetta keitossa on. Ilmeisesti vain 1000 litran keitto, joten varsin harvinaiseen kamaan pääsin kiinni. Laadukasta tavaraa ilman muuta.
Kalifornian Carlsbadin upeasta Pizza Port -panimosta amber alea tölkistä, 4,9%. Tölkistä nousi hienoisesti savua avaamisen jälkeen. Vaahtoa ei paljoa synny. Eihän tämä tietenkään tuoreelta tunnu. Metallista kovuutta, hedelmää on laiskasti, katkeruutta ei senkään vertaa. Vihannesta, juuresta löytyy, ehkä tässä onkin jotain yrttejä. Alunperin olutta on maustettu kannabiksella, mutta tässä versiossa ei enää käytössä.
Vahvaa sandiegolaista hanassa, 10,2%. Ruma ulkonäkö, mausteinen lähes tamminen tuoksu. Täyteläisen kypsää hedelmää maussa, puuta, alkoholi ei pääse pinnalle. Mutta karkea tämä on, laatuolut on pehmeää linnunmaitoa, tämä jää siitä kauas. Jälkimakua löytyy, mutta kalifornialaisesta oluesta odottaisi paljon jylhempiä jäähyväisiä. Kitty's, 24.3.2015.
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
