Alexandra Marinina: Murhaaja vastoin tahtoaan

Ensimmäinen lukemani kirja Marininalta, itse asiassa ensimmäinen kokemus yleensä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisestä venäläisestä kirjallisuudesta. Hyppäys siis täysin vieraaseen kontekstiin. Heti kärkeen kiinnittyy huomio kirjailijan etunimen kirjoitusasuun, suomalaisilla translitterointisäännöillähän nimi pitäisi kirjoittaa Aleksandra. Mutta se on pientä, poliisiromaani (tai ehkä miliisiromaani olisi korrektimpi termi) on julkaistu 1996, suomennos 2003. Liikutaan Jeltsinin aikakauden Moskovassa, päähenkilö nuorehko naismiliisi.

Romaanissa on paljon henkilöitä ja näkökulmat vaihtuvat usein. Alkupuolen metrokohtauksessa on tiheyttä ja brutaalia väkivaltaa, mutta muuten tarina käynnistyy laajasti kaarrellen. Vähitellen Marinina kutoo verkkoaan täyteläisemmäksi, varsin epäuskottava kostotarina löytyy ytimestä. Miliisi on korruptoitunut, päähenkilö hyödyntää tutkimuksissaan provinssikaupungin mafiaruhtinasta. Uskonnolliseen fanatismiin viitataan, FSB:n miehet ovat ehkä tarinan suurimpia roistoja, mutta halveksuntaa lentää amerikkalaishahmojenkin suuntaan. En päässyt henkilöihin kunnolla sisälle, kaikki on jotenkin kepeää ja pinnallista, pöyristyttävät tapahtumat eivät kosketa. En oikein sitä odottanutkaan, en tunne Venäjää. Tuskin tuntemus käännöskirjoja lukemalla parantuukaan, pitäisi osata kieltä. Eikä venäläisyyteen saa otetta ehkä sittenkään, kulttuurikuilu on niin musertavan syvä.  Moskovan paikallisväri jää hailakaksi, ainakin kaupungissa koskaan käymättömälle. Kaikkea ei lopussa kerrota auki, itse asiassa epämääräisesti nuupahtava lopetus on kirjan parhaita puolia. Kohtuullisen sujuvaa ja jopa viihdyttävää luettavaa, en hämmästele kirjailijan suosiota.