Tämän Truffaut-leffan ainoasta edellisestä katsomiskerrasta ei ole kovin paljon aikaa, mutta muistikuvat omituisen hämäriä. Muistelin esimerkiksi, että koko elokuva tapahtuu Réunionin saarella. Näinhän ei ole, loppuratkaisu sijoittuu samoihin Grenoblen talvimaisemiin kuin Traffautin aiempi mahtava Goodis-tulkinta Tirez sur la pianiste. Sitä ennen käydään mm. Nizzassa ja Lyonissa, mutta ei Mississippissä. Heti alkuteksteissä kiinnittyy huomio siihen, että elokuvan nimessä joen tai valtion nimi (tässä elokuvassa laiva) kirjoitetaan yhdellä peellä. Ranskaksikin nykyään käytetään tuplakonsonantteja sanan joka kohdassa, mutta näköjään vanhempi ranskankielinen kirjoitusasu oli yhdellä peellä. Kovin vanhahan tämä leffa ei ole, valmistunut 1969, nopeasti Trauffaut'n toisen Cornell Woolrich -sovituksen La Mariée était en noir -jälkeen. Tämä perustuu Woolrichin Waltz After Darkness-romaaniin, omistettu Jean Renoirille.
Alkupuolella on jotain Godard-tyyppistä kollaasia, äänikikkailua ja jopa kasvatuksellista otetta. Vähitellen tunnelma muuttuu tummemmaksi Chabrolin tyyliin, mutta ei aivan noirmaiseksi rikosleffaksi, Bonnie ja Clyde -tunnelmaakin selvästi tavoitellaan. Miljöö Réunionilla on mahtava ja Catherine Deneuve kauneimmillaan, vaikka ei täysin femme fatalen rooliin sovikaan. Belmondokin näyttelee autopilotilla. Unihourejaksoissa selvää Hitchcock-vaikutusta, Johnny Guitaria käydään katsomassa. Truffaut'n viihdyttävimpiä, mutta ei täysin onnistunut tapaus. Nuorempana en erityisemmin Truffaut'n leffoista välittänyt, mutta sittemmin ohjaajan aikainen kuolema on harmittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti