Philip Kerr: A Man Without Breath

Kerr jatkaa Bernie Gunther -sarjaansa yhdeksänteen osaan, tämä romaani vuodelta 2013 sijoittuu kevääseen 1943 Stalingradin jälkeen. Romaanin alussa Gunther osuu Berliinissä keskelle RAF-pommitusta ja menettää tajuntansa. Hän herää päälle kaatuneen oven alta ja luulee ovea ruumisarkkunsa kanneksi. Kerr on siis aika näppärä. Hän sijoittaa romaaninsa aina merkittäviin historiallisiin käänteisiin ja tällä kertaa vuorossa on massiiviset hautalöydöt Katynin metsässä. Hieman epäuskottavasti propagandaministeri Goebbels lähettää Guntherin johtamaan kaivauksia Smolenskiin, jossa käytännössä koko romaani tapahtuu.  

Gunther työskentelee tässä vaiheessa Wehrmachtin Sotarikostoimistossa. Kuulostaa hieman merkilliseltä, mutta tällainen virasto todellakin oli olemassa. Smolenskin lähellä Katynissa NKVD:n tekemä puolalaisten upseerien massamurha keväällä 1940 oli tietenkin herkkua tällaiselle yksikölle. Saksalaiset kutsuivat paikalle kansainvälisen Punaisen Ristin tutkimusryhmän, johon osallistui Suomesta Arno Saxén.

Hautatutkimukset ovat kuitenkin Kerrin romaanissa vain taustakehikko. Varsinainen juoni rakentuu Smolenskissa päämajaa pitävän marsalkka Günther von Klugen ja kenraali Henning von Tresckowin preussilaisten aristokraattien lähipiirissä tapahtuvaan murhasarjaan. Nämä herrathan suunnittelivat noihin aikoihin Hitlerin surmaamista ja useampi yrityskin tehtiin ennen tunnetumpaa Stauffenbergin attentaattia yli vuosi myöhemmin. Suurimmassa roolissa tästä porukasta romaanissa on sodasta hengissä selvinnyt eversti Rudolf Freiherr von Gersdorff. Bernie Gunther saa suunnitelmista vihiä omituisen vähäeleisesti, asiat tuntuvat olleen siihen aikaan melko laajalti tiedossa. Tai niin ainakin Kerr antaa ymmärtää, tässä on ehkä yksi romaanin heikkouksista. Juoni kehittyy muutenkin raskassoutuisesti, tämä ei ole läheskään Kerrin parasta jälkeä. Tuttua kiihkoa löytyy vasta lopussa, kun amiraali Canaris saapuu suurieleisesti Smolenskiin. Smolenskin paikallisvärikään ei vakuuta omaperäisyydellään, Kerrin mielestä Venäjällä kaikki on pelkkää surkeutta ja Gunther yrittää koko ajan päästä haisevalta tunkiolta pois.

Kerr mainitsee Katynin teurastuksen motiiviksi sen, että Stalin pelkäsi puolalaisten siirtyvän Saksan puolelle kuten suomalaiset. Tässä Kerr erehtyy, eihän suomalaiset keväällä 1940 vielä olleet Saksan rinnalla. Mutta ehkä puolalaiset upseerit joutuivat sijaiskärsijoiksi Stalinin raivotessa talvisodan suomalaisten vastarinnan takia. Ja tietysti ratkaiseva puna-armeijan tappio Veikselillä 1920 kaihersi edelleen Stalinin mielessä pitäen puolalaisvihaa yllä. Toisen virheen Kerr tekee väittäessään NKVD:n edeltäjän Tšekan toimineen jo tsaarin aikana, kyllä salainen poliisi oli silloin Ohrana. 

Katynin pääteloittaja Vasili Blohin esiintyy Kerrin romaanissa lyhyesti. Tätä Blohiniahan voidaan perustellusti pitää ihmiskunnan historian verisimpänä pyövelinä. Olen jo pitempään pohtinut onko 1975 Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi valitulla Oleg Blohinilla jotain yhteyttä häneen. Vanhempi Blohin kuoli 1955, Kiovan Dynamon supertähti syntyi 1952. Olegin isä Vladimir on/oli venäläinen, Leningradin piirityksestä eloonjäänyt, "law enforcement agent", mikä voisi viitata NKVD/KGB:hen. Kerr ei jalkapalloa mainitse, mutta nimeää mielenkiintoisesti Vasili Blohinin kanssateloittajaksi Rudakov-nimisen hahmon. Huippumaalivahti Jevgeni Rudakov pelasi Oleg Blohinin kanssa Kiovan Dynamossa ja Neuvostoliiton maajoukkueessa.