Santtu Korpinen, Arto Koskelo & Jarkko Nikkanen: Olut viini viski yhdessä

Sain tämän kirjan mukaani muutama viikko sitten julkistustilaisuudesta ja nyt helppolukuinen kirja on tullut käytyä läpi. Löyhällä dialogilla herrat rakentavat kirjansa kokoon, kolmea eri nautintoainetta käsitellään monista eri näkökulmista. Yhtäläisyyksiä ja eroja kartoitetaan kepeästi, mutta paikoitellen mukavan oivaltavastikin. Korpinen ja Nikkanen juomineen ovat jo ennestään tuttuja, joten odotin suuremmalla mielenkiinnolla tuntemattomamman suuruuden Koskelon kontribuutiota. Viini ei tietenkään minulle täysin vieras asia ole, mutta intohimoa ei ole syttynyt lyhyttä portviini-romanssia lukuunottamatta. Ei sitä taida syttyä kirjan jälkeenkään. Koskelo kirjoittaa rennosti ja mutkattoman oloisesti, mutta purkaa samalla viinikulttuurin elitismiä, joka saattaisi olla se viinin erottava kilpailutekijä. Kun viini arkipäiväistyy oluen tasolle, poistuu siltä viimeinenkin viehätys henkilökohtaisesti. Omalta kantiltani viini tuntuu liian yksiulotteiselta enkä erityisemmin tykkää rypäleen tuottamasta mausta. 

Maaperä on tärkeä viinille ja hauskaa korrelaatiota Korpinen löytää humalakasvin maaperäominaisuuksista. Viskille ja varsinkin oluelle tärkeä hiiva näyttää olevan viinikulttuurissa merkillisen vähälle huomiolle jäänyt alue. Korpisen ja Nikkasen teksteistä ei ehkä kaltaiselleni paatuneelle mallasfanille löydy paljoa uutta. Mukavan sujuvasti perusasioita kuitenkin kirjassa käydään läpi. Olutfriikkinä tietysti jotkin Korpisen valinnat tökkäävät silmään. Bayernille on suomessa vakiintunut Baijeri-muoto, joten brittien Bavarian käyttö ei ole perusteltua. Ensi kertaa luin real alea nimitettävän raleksi, sen sijaan riili on Suomessa alan harrastajien keskuudessa hyvinkin yleinen termi. Korpisen lause "perinteisesti ipat maustetaan brittihumalalla, apat jenkkihumalalla" saattaa olla teknisesti oikein, mutta itselleni nousee kämmen naamalle. Tuollaiset löysät lauseet saattavat turhaan hämmentää olutmaailmaan perehtyvää. Mielestäni nykymuotoisen IPAn aromia ei saavuteta brittihumalilla, australialaisilla tai uusiseelantilaisilla se kyllä voi onnistua, jos välttämättä halutaan amerikkalaiset sivuuttaa. Ja barleywine tietysti kääntyy paremmin ohraviiniksi kuin mallasviiniksi, jos se suomeksi halutaan vääntää. En myöskään pitäisi barley wineja "hyvin viinimäisinä". Mutta se on pientä, hyvin Korpinen suuret linjat klaaraa. Nikkanen joutuu selvästi jarruttelemaan tällä foorumilla, mutta onneksi Nikkasen uusi omakin kirja on jo ulkona. Laadukkaita suuria kuvia kirja on täynnä, suuri osa ilmeisesti Antti Salmisen käsialaa. 

Kokonaisuutena siis rento läpileikkaus kolmeen juomakulttuuriin. Spesiaaliharrastajalle ei ehkä erityisemmin tuo uutta, mutta kohderyhmänä tietysti onkin suurempi yleisö. Johdatuksena jatkotutkimuksiin saattaa toimia oikeinkin hyvin. Kirjan lopussa olevat top-listat olisi ehkä voinut jättää pois. Korpinen ja Nikkanen ovat valinneet juomat liian itsestäänselvästi Suomessa helposti saatavista tuotteista. Koskelon lista puolestaan oli puhdasta hepreaa.