Harvinainen vierailu Kansallisoopperassa. Olen käynyt paikalla kerran aikaisemmin, joskus 90-luvulla Finnairin lentolipun kylkiäisenä oli pääsylippu illan esitykseen. Se oli pienimuotoinen konsertti, nyt kyseessä täysimittainen ooppera. Aiemmin istuin permannolla, nyt korkealla kolmannella parvella. Ulkopuolelta lähinnä siperialaista kasvihuonetta muistuttava pytinki on sisältä varsin vaikuttava, varsinkin korkealta katsottuna. Istuin kaiteen takana ja jopa lievää huimausefektiä syntyi. Esityslava oli jyrkästi alaviistoon ja moniteholinsseillä se osui normaaliasennossa lukuosaan, joten katsomiskokemus leuka rinnassa ei ollut täysin optimaalinen.
Teoksen pohjana oli siis juuri lukemani Gogolin novelli, musiikki Šostakovitšin, ohjaus saksalaisen Peter Steinin, Zürichin oopperan tuotantoa, esityskieli venäjä. Olen nähnyt oopperaelokuvia, esim. Ingmar Bergmanin Taikahuilun ja Joseph Loseyn Don Giovannin, mutta tämä oli itselleni ensimmäinen live-esitys. Tarina noudatteli varsin tarkkaan Gogolin tekstiä, mutta esim. väliajan jälkeen mukana oli laajennettuakin materiaalia. Absurdius ja hauskuus välittyivät aika hyvin esityksestäkin. Musiikista en paljoa osaa sanoa, olen joskus 80-luvulla kuunnellut paneutuneestikin Šostakovitšia ja aika samanlaiselta kuulosti. Teatteripuolesta en myöskään osaa erityisempää kommentoida. Elokuva- ja rock-ihmisenä kokonaisuus jäi kuitenkin varsin etäiseksi, ei samanlaista intensiteettiä kuin näissä alemmissa taiteissa parhaimmillaan on.
Korkeakulttuurin temppelin juomatarjonta oli sivumennen sanottuna poikkeuksellisen rahvaanomaisen sivistymätöntä. En huomannut tarjonnassa yhtään olutta ja ainoa viski oli lähinnä ruuanlaittoon (liekitykseen) soveltuva Johnnie Walker Red Label.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti