Parikymppisenä opiskelijana minulla oli lyhyehkö jakso, jolloin luin venäläisiä kirjallisuusklassikkoja. Tolstoihin en koskenut, mutta Dostojevskin tuotanto tuli kahlattua käytännössä kokonaan. Aikaa suoritukseen kului enemmän kuin se Paavo Väyrysen kuuluisa viikonloppu. Nikolai Gogolin Kuolleet sielut kuului myös ohjelmistoon, mutta muistikuvat siitä ovat jokseenkin hämärät. Sattuneesta syystä lukaisin nyt Gogolin Nenä-novellin. Kävin lainaamassa Pietarilaisnovelleja-kokoelman Tapulikaupungin kirjastosta, koska lähempänä ei ollut tarjolla. Tuli käytyä ensi kerran Tapulikaupungissa, tutustuminen jäi tosin aika vajaaksi, koska kirjasto oli näppärästi Puistolan aseman kupeessa. Viivyin kaupunginosassa noin 15 minuuttia.
43-vuotiaana kuollut ukrainalaistaustainen kasakan poika Gogol julkaisi tämän novellin 1836 27-vuotiaana. Sijoittuu Pietarin virkamiespiireihin, 37-vuotiaalta kollegioasessori Platon Kovalevilta katoaa nenä yön aikana. Venäläistä kirjallisuutta pidetään yleisesti raskassoutuisena ja se pätee hyvin mm. Dostojevskiin. Gogolin novelli on puolestaan poikkeuksellisen kepeä ja irtonainen. Absurdi unenomainen huumori hallitsee tunnelmaa ja Pietarin paikallisväri kohoaa hämmästyttävän täyteläiseksi nopeilla tehoilla. Bulgakov on selvästi saanut Gogolilta vaikutteita. 33 sivua pelkkää elämäniloa, Esa Adrianin suomennos 1970-luvun alusta vaikuttaa erittäin onnistuneelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti