perjantai 29. tammikuuta 2016

Jarkko Nikkanen & Ilkka Sysilä

Olen tuntenut jo muutaman vuoden viskispesialisti Jarkko Nikkasen ja olutspesialisti Ilkka Sysilän, mutta helsinkiläiset herrat eivät keskenään ole aiemmin kohdanneet. Ilkka ilmaisi kiinnostuksensa keskustella viskimiehen kanssa mm. yhteisestä raaka-ainepohjasta ja sainkin sovitettua kiireiset miehet lyhyeen mallasekumeeniseen tapaamiseen Ilkan kotikentällä Bruuverissa. Aikaa ei ollut paljon ja kiivastempoisessa tilanteessa vierailtiin Bruuverin panimotilassa ja mallaskellarissa, maistellen valmiita Tyräoja-oluita ja kypsymässä olevaa kamaa. Puhuttiin savumaltaista, hiivan merkityksestä, tislauspannuista, tynnyreistä ja monenlaisesta muustakin. Tämähän oli hauskaa seurattavaa diletanttiblogistilta, kun itseäkin kiehtoo pohjattomasti nämä molemmat mallastetun ohran jatkojalosteet. Tässä oli kyseessä pelkkä handshaking-tyyppinen startti ja ehkä pääsen jatkossakin havainnoimaan tällä rintamalla kehittyvää symbioottista kanssakäymistä.

2 kommenttia:

  1. Zat zat zappila, Ardella jälleen on suuntana ollut kuppila! Pettämätön kevään merkki lienee,
    että kaljaveikot ja viskisiepot iloisesti visertäen ilmassa leikkiä lyö, kuten kuvasta jo otsalla nähdä voi. Jos lehmätkin lentää vois, varmaankin niille kiusaus tulla vois, paskoa päälle kuvan kaljaveikkoin, viskisieppoin; linssin takaista toki unhoittamatta. Pulputi, ähä, glück; RÖYH!

    VastaaPoista
  2. Ei PMMP, vaan Arde and his Malt Greats PPP; Pölhöä Pöhinää Pöntöissään.

    VastaaPoista