Johan Cruijff / Cruyff

Johan Cruyffin kuolema ei yllätyksenä tullut, keuhkosyövästä uutisoitiin jo viime syksynä. En tuntenut tietenkään häntä henkilökohtaisesti, en edes tavannut, vaikka olin paikalla Lontoon Wembleyllä 1992, kun Cruyffin valmentama Barcelona voitti viimeisessä Euroopan Cupin finaalissa Sampdorian jatkoajalla. Cruyff ei ollut varsinaisia suosikkipelaajiani, sellaisia ovat esimerkiksi saman hollantilaissukupolven Johan Neeskens, Wim van Hanegem tai Rob Rensenbrink. Silti Cruyff symboloi niin monia itselleni merkityksellisiä asioita, että tieto kuolemasta veti väistämättä äärimmäisen alakuloiseksi. En koskaan nähnyt livenä Cruyffin pelaavan, mutta näin mustavalkoisesta televisiosta kolme Ajaxin Euroopan Cup -finaalia 1971-73 ja Hollannin seitsemän (?, ehkä kaikkia ei näytetty) peliä MM-kisoissa 1974. Viimeisenä pelinä sitten EM-semifinaali 1976. En unohda niitä otteluja koskaan, työpaikan tietokoneeni taustakuvana on nytkin kuva Hollannin joukkueesta avausseremonioissa MM-finaalissa 1974, Cruyff seisoo kapteenina äärimmäisenä oikealla. 

Näin Pelen ja Beckenbauerin pelaavan 1970, sittemmin Maradonan, Zidanen ja Messin. Cruyff ei ehkä ollut parempi, mutta tuskin oli huonompikaan. Kaikki nämä äärimmäiset huippupelaajat ovat erilaisia, mutta erityisesti Cruyff ei muistuttanut ketään muuta. Cruyff-käännöstä pyöritetään Youtubessa loputtomiin, mutta se on vain yksi yksityiskohta. Cruyff keskittyi pelinjohtamiseen, muita pelaajia ärsyttäenkin välillä. Cruyff ajatteli aina uusia out-of-the-box -ideoita, kuten uran lopulla nähty rangaistuspotkusyöttö Jesper Olsenille. 60-70-luvun pelaajaksi Cruyff oli uskomattoman nopeakin, Litmasen yksi väistämätön este nousta aivan kirkkaimmalle tasolle oli juuri tässä. Cruyff on vaikuttanut modernin jalkapallon kehitykseen enemmän kuin kukaan edellä mainituista. Espanjan maajoukkueen ja Barcelonan dominointi viime vuosina voidaan suoraan johtaa Cruyffin valmennuskauteen Barcelonassa. 

Maailmani romahti 1974 heinäkuussa, kun Hollanti hävisi MM-finaalin Länsi-Saksalle. Tappio käy edelleen mielessä lähes päivittäin. Cruyff saapui syyskuun lopulla Suomeen pelaamaan (ehkä ainoan kerran?) EM-karsintaa, en tietenkään päässyt 12-vuotiaana paikalle Kainuusta. Hollanti voitti 3-1, Cruyff teki kaksi maalia, Neeskens kolmannen pilkulta. Luin lehdestä Cruyffin kommentin MM-tappiosta, "ennen turnausta kakkossija olisi tuntunut positiiviselta, turnauksen jälkeen negatiiviselta". Ehkä Cruyff otti tappion kevyemmin kuin minä. Olin äärimmäisen pettynyt, jopa katkera, kun Cruyff ei lähtenyt Argentiinan MM-kisoihin 1978. Neeskens ja Rensenbrink joutuivat ottamaan vastuun ilman johtajaansa, Cruyffin paikalla keskinkertaisuus Rene van de Kerkhof.

Cruyff oli kentällä fiksumpi kuin kentän ulkopuolella. Jääräpäisyys ja ylimielisyys ehkä jo aiheuttivat  tappion 1974 ja viimeisten vuosien puskista huutelut rapauttivat Cruyffin mainetta. Olin kuitenkin samaa mieltä, kun Cruyff teilasi Hollannin peliasenteen vuoden 2010 MM-finaalissa. Pelkkä menestys ja tulos ei riitä, se on tehtävä tyylillä. Cruyff ei ole jalkapallohistorian menestynein pelaaja, mutta tyylikkäin hän oli.