sunnuntai 28. elokuuta 2016

Beer Hunter's Mufloni Sour Muff

Siirryin Jyväskylän Kauppakadun toiseen päähän Harry'sista. Olen käynyt kahdella edellisellä Jyväskylän vierailulla turhaan Vihreän Haltijattaren ovella kuikuilemassa. Sitkeästi palaan tänne aina yhä uudelleen. Baarin nimi kirjoitetaan joskus Vihreä Haltiatar, mutta selvästihän ikkunan päällä jököttää j-kirjan. Hyvin hiljaista tässä päässä keskustaa, baari näytti taas kuolleelta kelmeästä valonkajosta huolimatta, mutta lähestyin päättäväisesti varsin rumaa rakennusta. Tartuin ripaan klo 18:01 ja ovi avautui. Asiakkaita ei näkynyt, mutta joviaali herrasmies tiskin takana tervehti. Kysäisin vielä hämmentyneenä baarin tarjoiluvalmiudesta, joka todellakin oli olemassa. Tämähän osoittautui ihan oikeaksi rennoksi baariksi, mielikuvissa Haltijatar oli jo ehtinyt muodostua epämääräiseksi luolaksi.
 
Hanavalikoima varsin suppea, mutta porilainen hapan ale on jäänyt kokeilematta. 6%, mukava happamuus, hedelmää on, jälkimakukaan ei ole tyhjä. Ehkä ryhdikkäämpää särmää voisi toivoa, nyt ainesosia on maltillisesti eri puolelta, mutta kokonaisuus jää matalaprofiiliseksi. Muitakin asiakkaita alkoi vähitellen kerääntymään paikalle. 
 
Siirryin vastapäisen kebabkioskin kautta Kirkkopuiston poikki asemalle ja siellähän Helsingin juna jo odotteli. Ehdin sisään juuri ennen sateen alkua. Sitten istuinkin liikkumattomassa junassa kolme tuntia tuijotellen Jyväskylän sateista ratapihaa. Tasaisin väliajoin konduktööri kertoi tilanteen kehittymisestä. Myrsky oli katkonut sähköjä turvalaitteista ja kaatanut puita Jämsän ja Oriveden välillä. Korjaus- ja raivaustyöt eivät edenneet, joten lopulta klo 22 VR päätti siirtää matkustajat bussilla Oriveteen. Helsinkiin menijöitä oli onneksi muitakin kuin minä, joten meille järjestettiin oma bussi suoralla reitillä Stadiin. Vallilaan asti ehdin klo 01:15, runsaat kaksi tuntia suunniteltua myöhemmin. Vastoinkäymisiä reissulla oli sen verran, että olin melko skeptinen polkupyörän säilymisestä varastamattomana Pasilan asemalla yön läpi. Sieltä se kuitenkin aamupäivällä löytyi. Matkailu avartaa, mutta seuraava Jyväskylän reissu saattaa siirtyä melko kauas tulevaisuuteen. Jyväskylä, Vihreä Haltijatar, 27.8.2016. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti