maanantai 22. elokuuta 2016

Victory Art Red Machine IPA

Vajaa vuosi sitten Joensuun Jaska esitteli idän ihmettä, punakoneeksi nimettyä IPAa Moskovan liepeiltä Ivantejevkasta. Kulmakarvojani ei nykyään jääkiekko kohota, mutta toisin oli 1970-luvulla, kuten viimesyksyisestä kirja-arviostakin tuli esille. Neuvostoliiton punakoneen huipentumana pidetään varmaan yleisesti 80-luvun Makarov-Larionov-Krutov-Fetisov-Kasatonov -kenttää, mutta omakohtaisesti suuremman vaikutuksen teki aiempi troikka Mihailov-Petrov-Harlamov, jonka pakkiparina pelasivat usein Vasiljev ja Gusev. Tässä kentällisessä oli synkkää uhkaa huokuvaa kohtalonomaisuutta, johon assosioitui vaistomaisesti Solovetskin, Katynin, Vorkutan ja Kolyman kaltaiset kauhunäyttämöt. Larionovin viisikko oli varmaan vielä taitavampi, mutta samalla myös pehmeämpi ja inhimillisempi. Venäläisessä Red Machine IPAssa voisi siis olla samaa vatsanpohjaa kouraisevaa otetta kuin Vladimir Petrovin hyytävän kylmässä virnistyksessä.

Tallinnassa viime viikolla käynyt Oulun sourmestari Jani Simonen toimi ystävällisesti kuriirina, Victory Artin oluita on nyt myynnissä Uba ja Humalissa. Välittömänä pettymyksenä on todettava, että etiketin kuvassa jääkiekkoilijalla ei ole Neuvostoliiton vaan Venäjän paita. IBU 65, 6,9%. Kirkasta meripihkan väristä olutta, paljon pienikuplaista vaahtoa. Tuoksussa karamellista hedelmää. Maku on paksun hedelmäinen, myös makean karamellinen. Hiilihappoa on keskiasteisesti, samoin katkeruutta. Pihkaakin on, jenkkihumalina netin mukaan Centennial, Chinook, Columbus ja Amarillo. Varsin puhdasta tämä täyteläinen olut on, mutta ei erityisen tuoretta. Pullossa on päiväys 04 07 2016, toivottavasti se on pullotuspäivä, mutta saattaa olla parasta ennenkin. Avoimeksi kysymykseksi jää siis tuoreen Red Machinen iskukyky. Ei tehnyt yhtä suurta vaikutusta kuin maalin tolpalle viikatemiehen vastustamattomuudella parkkeerannut Boris Mihailov.

1 kommentti:

  1. Janilta tuli samantien kaupasta saatu vahvistus, että pullotuspäivä kyseessä. Varsin tuoretta kamaa siis, mutta kovin raikkaalta tuote ei maistu.

    VastaaPoista