Ennen vanhaan asiat olivat yksinkertaisempia. Trappistipanimoitakin oli käytännössä oikeasti viisi Belgiassa: Chimay, Orval, Rochefort, Westmalle ja Westvleteren. Hollantilainen La Trappe häiritsi tätä idylliä, mutta onneksi siltä silpaistiin trappististatus pois 1999 (valitettavasti se palautui 2005). Sitä ennen 1998 ehti kyllä ilmaantua Belgiaan kuudeskin panimo Achel ja homma alkoi karata käsistä. Nyttemmin trappistipanimoita on ponnahdellut sinne tänne ja inflaation jatkumiselle ei näy esteitä. Eiköhän jenkitkin lähteneet tähän villitykseen mukaan ja Spencer-luostari Massachusettsista ilmoittautui veljeskuntaan 2013. Ensitutustuminen luostarin olueen nyt käsillä.
Spencer pääsi kyllä poikkeuksellisen hyvässä saumassa maisteluun, edeltävän Mustion oluen paremmaksi pistämiseen ei paljoa vaadita. Vaahtoakin muodostuu nyt mukavasti, vaaleanruskea väri. 6,5%, ei oikeastaan muita raaka-ainetietoja. Tuoksussa huikeasti belgihiivan estereitä, makeaa hedelmäisyyttä. Maku on keskitäyteläisen kuivan hedelmäinen, belgihiiva edelleen esillä. Pehmeästi matala hiilihappotaso, makeus leviää vähitellen voimakkaammaksi. Katkeruus jää perätilassa vaatimattomaksi, mutta sitähän ei tässä tyylissä tarvitse odottaakaan. Puhdas belgiblond, ei vähempää mutta ei enempääkään. Onneksi tämä ei ollut esim. itävaltalaisen trappistin Engelszellin maustesiirapin tai hollantilaisen Zundertin yrttiesanssin tapainen. Ostopaikka Helsinki, Arkadian Alko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti