lauantai 1. lokakuuta 2016

Cantillon Zwanze Day 2016 @ Stadin Panimobaari

Viime vuonna pääsin hätäisesti Kanadan reissun päälle ensi kertaa Cantillonin syystapahtumaan mukaan. Nyt sitten rauhallisemmin ja hyvissä ajoin. Tällä kertaa Suvilahdessa tarjoilu alkoi vasta klo 19 eikä viimevuotiseen tapaan heti baarin auettua. Verryttelynä jaoimme Nyforsin Arin kanssa ison pullon Cantillonin Cuvée Saint-Gilloisen, joka alun perin valmistettu St. Gillesin futisjoukkueen kolmosdivarin voiton kunniaksi. Kaksi vuotta tammessa ja sitten varsin poikkeuksellisesti Hallertaulla kuivahumaloitu. 5%, kuten lähes aina Cantillonilla, tuoksu on hapan. Maussa puumaista happamuutta, hyvin kuivaa, tiheää ja intensiivistä, en kyllä mitään humala-aromia aistinut, mutta ehkä sellaistakin joku löytää. Mutta siis erittäin hyvää.


Kello lähestyi hoohetkeä ja tunnelma alkoi muuttua oluthörhöjen kokoontumisajon tapaiseksi, tuttuja naamoja ponnahti esiin tuon tuosta. Itsekin siirryin pihan puolelle jonottamaan nektaria, jota oli siis vain 30 litraa tarjolla. Tämänvuotisessa Zwanzessa kaunis punainen väri, hieman tunkkainen porkkanamainen tuoksu. Hyvin marjainen maku, framboisen pohjallehan tämä on tehty, seassa mustikkaa tai mustaherukkaa. Hiilihappoa ehkä liikaa. Huikeaa Cantillonin laatuahan tämä on, mutta ehkä Saint-Gilloise sotki nyt tilannetta, uutuus ei oikein päässyt samalle intensiteetin tasolle. 
Sosiaalinen tilanne muuttui samantien monimutkaisemmaksi. Pääsin juttelemaan uudehkon Hankala Asiakas -olutblogin Otson kanssa, hän tarjosi myös maistiaisia Tilquinin 2014-2015 Quetsche-luumuversiosta. Mahtavaa kuivan hapanta lambicia tämäkin, vaikea löytää luumua, mutta ehkä jotain hedelmän kuoren nukkapinnan kuivuutta on välittynyt makuun. Konttisen Timokin kierteli hörhöjen parissa ja tarjoili suoraan tankista uuden oud bruinin tämänhetkistä näytettä. Vanha pullo Stadin MIWtFY-souristakin tuli Timolta jaettavaksi pöytäseurueen kesken. Huikeaa juttua, mutta tässä vaiheessa oli jo aika vetäytyä lepoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti